Bileissä - Hanna-Leena Paul

Tavat tarinoiksi - Tarinat tavaksi

Elokuisena perjantaina urheiluhallin vieressä maleksii Make ystäviensä Janin ja Ilonan kanssa. Aivan lähellä vetelehtivät Santeri ja Manna. Kaikki odottavat innokkaasti megadiskoa alkavaksi. .
Make ja Santeri inhoavat toisiaan, koska Make ei antanut Santerin tulla heille. Santeri tunki väkisin mukaan ja Make hermostui. Heidän ystävillään ei ole mitään toisiaan vastaan. .
– Missä Sonja on? kysyy Santeri.
– Sen äiti ei päästänyt sitä. Ajatelkaa vähän. Se on jo kuudennella ja ei pääse diskoon! Ilona vähättelee. .
Ihanaa! Kello on puoli kuusi. Se tarkoittaa sitä, että disko alkaa. .
Kaikki lähtevät kävelemään kohti urheiluhallia, jossa disko pidetään. Siellä on jo paljon perjantaibilettäjiä. He menevät tanssimaan ja pitämään hauskaa. Tosin Santeri ja Make pilaavat toistenkin hauskanpidon, koska he riitelevät koko ajan. .
Jani ja Ilona kyllästyvät sanailuun. He tiuskaisevat riidankylväjille ilkeästi. .
– Mitä te tähän sekaannutte? kysyy Manna. .
– Niinpä. Asiahan ei meille kuulu, mutta ei kyllä sinullekaan, suutahtaa Ilona. He menevät pihalle. Sanailu alkaa. Make ja Santeri sättivät kaikkia ilkeästi. Onnekseen he ovat kaukana urheiluhallista, sillä muut eivät pitäisi riitelystä. He tuijottavat toisiaan hyisesti, kääntävät selkänsä ja lähtevät takaisin diskoon. Kun he ovat päässeet takaisin, he ovat olevinaan huomaamatta lukuun ottamatta sitä, että he puhuvat kaiken aikaa toistensa lapsellisuudesta alentuvan säälivästi. .
Torailu jatkuu jatkumistaan, kunnes muut diskossa olijat ovat saaneet tarpeekseen napinasta ja sanovat heille suorat sanat. Tulee hiljaista, mutta sitten Manna kaataa vahingossa limsaa Ilonan uuden topin päälle. Iltsu rupeaa kiljumaan Mannalle, joka mutisee jotain anteeksipyynnön tapaista. Ihmekös tuo, ovathan Iiltsu ja hän olleet ennen bestikset. Järjestyksenvalvoja Taina katselee heitä varoittavasti.
Eikö tuollakaan naisella ole muuta tekemistä, kuin mulkoilla tuolla lailla ihmisiä, Manna sanoo. Onneksi .
järjestyksenvalvoja ei kuullut mitään. Hän on keskittynyt kokonaan erääseen lukiolaiseen häirikköön, jolla ei ole mitään asiaa diskoon, koska se on tarkoitettu 5-7 luokkalaisille. .
– No niin, pojat ja tytöt nyt vuorossa: karaokekilpailu.

Voi koittaa joko yksin tai ystävän kanssa. Mahtavia palkintoja. Rohkeasti vaan. Saat valita kappaleen. Siellähän onkin jo pari rohkeaa ehdokasta, julistaa DJ. .
Hetken päästä lavalla laulaakin jo kaksi tyttöä räiskyvää versiota Smakin myrsky-biisistä. Sitten sinne ryntää kaksi pientä poikaa laulamaan Puuha-Peteä. He laulavat vauvanäänellä ja saavat aikamoiset taputukset. .
Ilona menee lavalle laulamaan Uniklubin Kylmää. Hän on harjoitellut sitä ennen diskoa. Kun Iltsu tulee pois, Manna kamppaa hänet kateuksissaan suosionosoituksista. .
Manna, Ilona ja Jani eivät saisi olla siellä ollenkaan, mutta he ovat valehdelleet vanhemmilleen menevänsä kavereillensa yökylään. Kun kaikilla oli kivaa, he menevät ulos happeutumaan, juuri kun Janin vanhemmat menevät uimahallin yhteydessä olevaan keilahalliin. Heillä on tapana käydä iltaisin hohtokeilaamassa. He soittavat lapsien huoltajille. Nämä ovat VIHAISIA huijauksesta. Aikuiset tulevat etsimään lapsiaan, mutta nämä ovat jo kerinneet pu-jahtaa piiloon. .
Lapset ovat menneet läheiseen metsään. Siellä kaikki katsovat toisiaan hiljaisuuden vallitessa. Santeri ja Make katsovat Ilonaa, Jania ja Mannaa. .
– Siis ettekö te saa olla diskossa! he huutavat niin, että kuulu varmasti urheiluhallille asti. .
Muut kolme riiputtavat hiljaisina päätään, sillä he ovat valehdelleet kaikille saaneensa tulla. .
Santeri ja Make tekevät nopeita johtopäätöksiä; .
– Noi on huijannut meitä. Tämä on törkeää. .
Tappelua ei estänyt enää mikään. .
Lopulta Santeri ja Make lähtevät kävelemään kohti urheiluhallia. .
He huutavat vielä varoituksen .
– Jos kiinnostaa teidän vanhemmat on tulossa tännepäin. .
– Aletaan painuu lujaa, murahtaa Jani.
– Miksi me piileskellään? Kaikille on kuitenkin selvinnyt, että mä en saa olla täällä. Mennään takaisin, Jani tokaisee. .
Kaikki kääntyvät tuijottamaan häntä. .
– Tuossa on järkeä, Manna tuumii. .
Porukka lähtee kävelemään kohti vanhempien autoja. .
Siellä odottavat vihaiset vanhemmat, jotka ovat kuitenkin helpottuneita siitä, että lapset ovat kunnossa. Vaikka kaikki on päällisin puolin kunnossa, kotona odottaa kamala saarna. .
– Moiny. Nähdään,… yrittää Juho. .
– Eikä nähärä. Sinä joudut kuukauden kotiarestiin. Ei karkkia. Ei limsaa. Ei sipsiä. Ei kylällä renkkaamista. Ei,… .

Hanna-Leena Paul