Kuinka Henri sai Ensimmäisen Kaverinsa - Juha Kauma

Tämän tarinan päähenkilö on 10-vuotias neljäsluokkalainen Henri, joka asuu Pimeäperän asuntoalueella. Hän on hintelä, pitkähkö ja sinisilmäinen poika. Hän on loistava piirtäjä ja innokas urheilija. Hän on yksinäinen. Häntä kiusataan melkein joka päivä, koska hän on niin hintelä ja hänellä ei ole yhtäkään ystävää.
Henrin herätyskello pärähtää soimaan. Hän nousee heti, koska ei halua myöhästyä koulusta. Kellokin on puoli kahdeksan. Henri pukee vaatteet ylleen. Sitten hän kävelee pyörävarastoon ja lähtee matkaan. Ei hänellä ole mikään erityinen kiire tapaamaan kavereita, koska ei häntä kukaan koulussa odota.
Matka taittuu joutuisasti, koska on myötätuuli. Henri jättää pyöränsä koulun seinustalle ja juoksee pihaan. Hän muistaa yhtäkkiä, että on unohtanut tehdä läksyt. Henri ottaa kirjat repustaan ja alkaa lukea. Juuri, kun koulun kellot soivat, Henri saa tehtävät valmiiksi.
Tunti kuluu piinaavan hitaasti. Vihdoin kellot soivat. Välitunnilla Henri menee normaaliin paikkaansa keinuille ja istahtaa. Ei hänellä ole kavereita. Kaikki vain pilkkaavat häntä, koska hänellä on heiveröiset vaatteet talvisäähän ja ei yhtäkään ystävää. Tässä on pääsyy siihen, että Henrillä ei ole kivaa koulussa. Kellot soivat ja Henri juoksee sisälle luokkaan.
Kun koulupäivä päättyy, Henri pyöräilee kotiin. Pyörä on hänen ylpeytensä, koska se on hänen ainut täysin uusi tavaransa. Kotiin tultuaan Henri päättää lähteä kaupungille. Hänellähän ei ole mikään erityinen kiire. Äiti tulee töistä vasta joskus kahdeksalta. Niin! Henrin äiti tulee aina erittäin myöhään kotiin. Henrillä ei ole isää. Se ehkä korjaisi tilannetta, jos hänellä olisi edes yksi kunnon ystävä.
Kaupungilla hän päättää suunnatta Östarille. Sielläkään ei ole mitään erityistä. Vain baarin edessä Henri pysähtyy ja päättää ostaa limun. Juotuaan sen hän huomaa, että kello on jo puoli kahdeksan. Ei muuta, kuin kotiin.
Kotona hän viimein kuulee oven kolahtavan. Äiti on töissä Österin nakkikioskilla.
- Hei, Henri sanoo äidilleen.
- Hei vaan, äiti sanoo väsyneesti.
- Tekisit vähän vähemmän töitä, Henri pyytää kiltisti.
- Enhän minä nyt voi jättää töitä tekemättä, kun isääkään sulla ei oo, äiti vastaa hieman haikeasti.
Henri ei ole koskaan tavannut isäänsä. Mitä nyt 2-vuotiaana. Siitä lähtien on äidin pitänyt ahertaa töissä entistä enemmän.
- Kerro isästä, Henri pyytää.
- En mä siitä hirveesti osaa kertoa, äiti sanoo.
- Kyllä sä varmaan muistat!, Henri kannustaa.
- No…
- Minulla ei ole kavereita ja sinä lähdet aina seittemäksi töihin ja tulet vasta joskus kaheksalta.
- Etkö sinä nyt tajua, että raha on erittäin tärkeä osa maailmaa tällä hetkellä, äiti vastaa opettavaisella äänellä.
- Mä taidan mennä nukkumaan, Henri toteaa jättäen kuitenkin hieman aikaa äidille sanottavaksi.
Äiti ei kuitenkaan sano mitään, joten Henri päättää olla kiukuissaan ja lähtee nukkumaan.
Seuraavana päivänä on kuvaamataitoa. Henri on siinä varmaankin paras koko luokassa. Tänään hän huomaa kuitenkin, että taululla on näytillä ainakin yksi Henrin kanssa yhtä hyvä työ.
Kalle, mene näyttämään oma työsi, opettaja Koistinen pyytää.

Kalle näyttää juuri sen työn, mitä Henri on ihaillut. Hän päättää jutella Kallen kanssa seuraavalla välitunnilla.
- Sä piirrät tosi hyvin, Henri sano Kallelle.
- Niin säki, Kalle sanoo.
- Mä mietin tossa…
- Mehän voitais perustaa oma sarjakuvayhtiö! Kalle lopettaa lauseen.
- Veit sanat suustani, Henri sanoo.

Juha Kauma