Selaa aineistoja (yhteensä 361)

  • Porstua-alaluokka on tarkasti "Muu alueellinen ja yhteiskunnallinen yleistieto"

Kuvaus 100 vuotiaan Kortesjärven nuorisoseuran juhlasta.

Pieni kertomus ruskamatkasta Saariselälle valokuvan kera.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan, jolloin Änttikankaan ja Konttikankaan järvien välissä oli vielä kolmas pieni järvi Änttipäkki, josta kalastettiin haukia ja ahvenia. Änttipäkin perkaus kun tuli ajankohtaiseksi, niin silloin vielä lapset olivat…

Esitellään kirja Armon lapset, riemuitkaa!, johon on koottu Yleisradiossa 1932-2002 kuultuja evankelisen liikkeen edustajien radiohartauksia.

Kirjoittaja muistelee entisaikojen erilaisia leikkejä.

Jatkosota päättyi 4.9.1944 koviin rauhanehtoihin. Jutussa kerrotaan joidenkin kortesjärveläisen vetäytymisestä rintamalta.

Jaakko Vainionpää kuvaa tekstissään uuden talvihaudan rakentamista 1869. Lopuksi hän kertoo myös mihin ennen vanhaan talvihautaa käytettiin.

Artikkelissa kerrotaan, kun suureen adressiin alettiin keräämään nimiä ympäri Suomen, kun Venäjän suuriruhtinas antoi kuuluisan helmikuun manifestin 1894.

Artikkelissa Leo Kokko kertoo kesän 2004 kolmansista Uukuniemijuhlista Kortesjärvellä. Samalla hän kertoo myös siirtolaisuudestaan.

Eeva-Liisa Takala muistelee viimeistä 30 vuotta työelämässään sosiaalisihteerinä Kortesjärvellä.

Kuvaus luontomaalari Eero Takalan näyttelystä Kortesjärvellä.

Kuvaus koulun kuusijuhlista ja joulunajasta ennen kuusijuhlaa vuosilta 1946-1951.

Kirkkoherra Aki Paavola kertoo lapsen syntymästa, jouluevankeliumista ja Jeesuksen syntymästä.

Tässä on lista pyhäinpäivästä 2018 pyhäinpäivään 2019 poisnukkuneista ylihärmäläisistä.

Tässä on lista pyhäinpäivästä 2018 pyhäinpäivään 2019 pois nukkuneista alahärmäläisistä.

Esitellään Ylihärmän Reserviliiton runsasta toimintaa.

Ylihärmän MLL kertoo kuvin ja sanoin viime vuoden tapahtumista, mm. Perhkahvila Kupponen muutti tien toiselle puolelle, järjestettiin kirppis, suojatietempaus koulujen alkamisen yhteydessä sekä Jari Sinkkosen luentosarja.

Kuvin ja sanoin kerrottu viime vuoden juniorigolf.

Muisti- ja ikäystävällinen Etelä-Pohjanmaa hanke valittiin kertomaan toiminnastaan Alzheimer Europe-konferenssiin. Konferenssissa kerrottiin taksiyrittäjille järjestetystä koulutuksesta tukea ikääntyneiden arkea. Kauhavan alueelta 12 taksiyrittäjää…

Osuuslikke Laajan historiaa Lapualla. Kirjoitus myös sai pääpalkinnon kirjoituskilpailussa.

Artikkelissa esitellään Härmän Kuntoutus Oy:n eli Kuntsarin toiminnaa ja ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Lapuan terveydenhoidon historiaa 1800-luvulla. Myös valokuva apteekkari John Wahanderista, kunnanlääkärin asunnosta sekä kaskuja lapualaisista lääkäreistä. Artikkeli perustuu Lapuan apteekkeja käsittelevään teokseen Atteekin hyllyltä.

Palkinto annetaan vuosittain henkilölle, joka on tehnyt Ylihärmän hyväksi työtä itseään sen kummemmin esiin nostamatta.

Mantereet kertovat iloisesta yllätyksestä, kun heidät oli valittu vuoden yrittäjiksi 2019. Samoin kerrotaan yrityksen alkuvaiheista.

Kaupunginjohtaja käy läpi vuoden tapahtumia Kauhavan alueella.

Ossi Kamppinen on tutkinut amerikansuomalaisten sosialistien hankkeita 1920-luvulla, joissa he pyrkivät hankkimaan maanviljelysosuuskunnan lukuun maata Neuvostoliitosta ja lähtemään työläisten uuteen isänmaahan asumaan ja rakentamaan…

Antti Kurvinen kertoo juhlapuheestaan Kalan Torpalla juhannuksena 2019, jossa hän ensin esitteli 1800-luvun elämää, kirkko, työnteko ja pahanteko. Ja kuinka juhannuksena 1881 viisi lyseolaispoikaa oli perustanut ensimmäisen nuorisoseuran Kauhavalle…

Kuvin kerrottu Kalan torpan juhannusjuhlat.

Muistelma lapualaisten myymälöiden ikkunasomistuksista jouluisin 1960-luvulla.

Kertomus Ginger-nimisestä nälkäisestä koirasta, joka pääsi lopulta joulupukin mukana Joulumaahan.

Jouluseikkilu Sokeri-nimisestä Marsusta ja livahti joulupukin mukaan.

Kertomuksessa kerrotaan kuinka Tupu, Hupu ja Lupu odottavat joulua tehden jouluruokia ja sitten kerrotaan lahjatoiveista ja toteutuvatkin.

Pernaan koulun pihalta oli linja-autokuljetus Kohtamäen broileritilalle josta alkoi jouluvaellus Rintanenän laavulle. Kohtamäen pihalla ja laavulla oli runsaasti oheistoimintaa. Tapahtuman tuotto käytetään alakylän kyläareenen remonttikuluihin.

Petra Kero kirjoittaa tulevista Herättäjäjuhlista ennen joulua.

Kerrotaan tulevista Herättäjäjuhlista, mitä kaikkea oheistuotteita on laitettu.

Tässä kerrotaan mitä kauhavalainen tarkoittaa, kun sanoo Mennään kentälle! Ennen vanhaan siellä oli armeijan lentokentän lisäksi hiihtokilpailuja, elokuvia käytiin katsomassa, kesällä juhannusjuhlat ja olihan siellä joskus maatalousnäyttelykin.

Tässä kerrotaan lentosotakoulun alueen uudesta käytöstä.

Yrjö Paavola muistelee talvisodan alkua, rintamalle lähtöä ja taisteluita.

Kari Koukkunen käy läpi talvisotaa miten kauhavalaisia sotilaita oli eri paikoissa ja miten monta missäkin menehtyi. Samoin jutussa kerrotaan myös lottien tehtävistä.

Pastori Petra Kero kertoo 101 vuotiaasta Suomesta, sen rakentamisesta, taistelusta ja rukouksesta.

Kappalainen Anssi Massinen toivottaa joulutervehdyksen ja toivoo rauhaa.

Ylihärmän yrittäjänaisten puheenjohtaja Susanna Pohto toivottaa joulutervehdyksen. Hän kertoo myös yhdistystoiminnasta ja kuinka nykyisin on vaikea saada uusia jäseniä sekä kuinka tänä päivänä täytyy pysyä ajanhermolla kouluttautuen ja opettelemalla…

Ylihärmän yrittäjien uusi puheenjohtaja toivottaa kaikille lukijoille jouluterveiset samoin kuin kertoo perheestään ja kunnassa järjestetystä tonttikampanjasta.

Luettelo pyhäinpäivästä 2018 pyhäinpäivään 2019 kuollesta alahärmäläisistä

Martti Rintala kertoo pohjalaisesta ja pohjalaisuudesta ja lainaa useilta eteläpohjalaisilta heidän tekstejään pohjalaisuudesta.

Tässä kerrotaan Itämaan tietäjista ja taivaalle nousseesta kirkkaasta tähdestä, joka osoittautui tutkimuksissa tähtien konjuktioksi, toinen oli Jupiter ja toinen Saturnus.

"Härmän akka" muistelee lapsuutensa lauluja, jotka olivat sota-ajan lauluja.

Kun uudisasukkaat muuttivat 1500-luvulla uusille asuinsijoille, piti keksiä uusia paikannimiä, jotta voitiin tehdä karttoja. Artikkeli käsittelee nimien antamista eri paikoille ja nimien syntyhistoriaa.

Juha Kustaa Huhtala eli Vähäpassi eli Passinen muistelee Samuli Paulaharjulle antamassaan haastattelussa kuinka hänestä tuli itseoppinut haavakirurgi.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2