Selaa aineistoja (yhteensä 154)

  • Porstua-luokka on tarkasti "Taide"

Kirjoittaja on nurmolaissyntyinen taiteilija ja hän kertoo urastaan. Kuvissa taiteilija Erja Vilmunen sekä hänen töitään.

Toivo Mäen perikunta luovutti vuonna 2008 Kauhava-Seuralle Toivo Mäen 1920- ja 1930-luvuilla ottamien valokuvien lasinegatiivit. Irja Pollari järjesti vuonna 2008 Kauhavan kirjastossa/ Puukko- ja tekstiilimuseossa näyttelyn, jossa oli esillä…

Artikkelissa kerrotaan Härmäin kuvataideyhdistyksen toiminnasta vuonna 2021.

Kirjoittaja pohtii kauneutta arkkitehtuurissa, josta hän on myös kirjoittanut kirjan vuonna 2021.

Artikkelil kertoo lääninrovasti Theodor von Pfalerille luovutetusta ryijystä

Artikkeli kertoo ähtäriläisesta kirkkoherra Theodor von Pfalerista

Tekstissä kerrotaan teatterin taloudesta huolehtineen toimitusjohtajan Anja Koskelan työurasta ja siitä, miksi hän sittemmin erosi työstään niin yllättäen. Kuvissa ovat Aspects of Love ja Rocky Horror Show-musikaalit sekä teatterin entinen…

Tekstissä kerrotaan kuvataitelija Esko Kaarakan koulutuksesta ja elämänvaiheista. Kuvissa taiteilija värikkään maalauksen vieressä kuin myös kuvat hänen kahdesta työstään vuodelta 1957.

Kirjoittaja pohtii kahden kirjastorakennuksen, Aallon ja Apilan, vuoropuhelua sekä modernin arkkitehtuurin merkitystä.

Jutussa kerrotaan kirjoittajan toiveesta arkkitehtikilpailulle koulutuskeskusta varten sekä tavoitteesta saada Aalto-keskus Unescon maailmanperintökohteeksi.

Jutussa kerrotaan Nurmon nuorisoseuran näytelmätoiminnasta vuosikymmenten varrelta. Kuvat ovat Minna Canthin näytelmästä Murtovarkaus vuodelta 1943.

Artikkeli kertoo Hotelli Mesikämmenen suunnittelusta

Kortesjärveläinen Päivi Lahti kertoo valokuvausharrastuksestaan.

Kirjoittajan kuvaus käynnistä Reidar Särestöniemen ateljeessa.

Artikkeli kertoo Seinäjoen koululaitoksen synnystä ja erityisesti Joupin koulun historiasta.

Kirjoittajan omakohtainen muistelma esiintymisestä v. 2001 Lapualla esitetyssä Lapualaisoopperassa. Myös valokuvia esityksestä.

Näyttelijä Pirkko Uiton haastattelu. Hän esitti Hilja Riipistä v. 2001 Lapualla esitetyssä Lapualaisoopperassa.

Artikkelissa kirjoittaja analysoi teatterin merkitystä ja esitykseen vaikuttavia tekijöitä.

Nurmoo-seuran näytelmäpiiri esitti kesällä 2019 Nurmon museolla historiakuvaelmaa, jossa kävi ilmi myös se, että nurmolaisia osallistui Paukanevan teloituksiin vuonna 1918.

Kirjoittaja kertoo muutamasta Väinö Hämäläisen maalauksesta. Hämäläinen on maalannut myös Nurmon kirkon alttaritaulun. Kuvina Väinö Hämäläinen itse sekä taulut Kanteleensoittaja (1901), Kuortaneen kirkkoranta (1908), Lemminkäinen ja Hiiden hirvi…

Tässä kerrotaan Kortesjärven kirkon saarnatuolista ja kuvaillaan sitä. Kerrotaan tekijästa.

Askarteluohje kahvikuppikynttilöihin.

Ylihärmän nuorisoseuralla esitettiin viime vuoden elokuussa Liisa Ihmemaassa. Esitykset olivat suosittuja ja lähialueen koulut kävivät katsomassa esitystä.

Kirjoittajan kuvaus näyttelemisestä kesäteatterinäytelmässä Punakantiset kirjat. Myös valokuva näytelmän esittäjistä roolivaatteissaan.

Teknistä tietoa lapualaisesta Hautasen talosta sekä selvitys sen kunnostamisesta.

Lapualaisen Hautasen talon ja siihen liittyvien henkilöiden historiaa. Myös valokuvat Liisi ja Matti Hautasesta sekä kaksi kuvaa talosta.

Artikkeli kauhavalaisen Kalan torpan historiasta ja kulkeutumisesta Lapualle. Myös valokuva Teppo ja Sanni Hailasta perheineen sekä Hailan talosta sen nykyisessä asussa Lapualla.

Näkökulmia joulukortista.

Valokuva esittää Kauhavan yhteiskoulun vanhaa osaa ns. Puupäätä, joka on valmistunut 1926. Koulun vieressä oleva rakennus on Kansallis-Osake-Pankki joka toimi siinä vuosina 1929-1973. Se tuhoutui tulipalossa kesällä 1973.

Postikortin kuva esittää alajoen maisemaa Kauhavan Alakylästä. Siinä on idyllinen maisema lato etualalla ja sen takana seivästetyt heinäseipäät.

Artikkeli Tiistenjoen kirkkojen rakentamisesta.

Lyhyt esittely korukivien osaajasta Matti Hannilasta.

Pohjanmaan valokuvakeskuksen esittely. Tietoa sen toiminnasta Lapualla ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Luontokuvausta harrastavan Jukka Risikon haastattelu.

Teatteri Lapuan historiaa sekä mainintoja merkittävistä tuotannoista ja huomionosoituksista.

Kuvaus Hilja Riipisen koulun joulujuhlaan kirjoittamasta näytelmästä.

Kaksi valokuvaa, joista toinen on otettu 18.5.1970 keväällä päässeistä rippikoululaisista ja toinen valokuva 31.10.1970 syksyllä päässeistä rippikoululaisista.

Alahärmässä järjestetty ensimmäinen Taiteiden yö 13.9.2019 Härmänkylän Nuorisoseuralla. Ohjelmassa oli kuvataidenäyttely, askartelua, taidemaalausta, muskari lapsille, musiikkiesityksiä, runonlausuntaa, sanataidetta, sarjakuvapajaa, graffitityöpajaa…

4 kaunista kuvaa Kuusamon luonnosta, jonne Heikki Huhtala oli päässyt opiskelemaan valokuvausta vuodeksi.

Jutussa kerrotaan Arvid Bromsin yhteyksistä Seinäjoelle ja Etelä-Pohjanmaalle.

Jutussa kerrotaan Arvid Bromsin maalaamasta Seinäjoen Maakuntatalon seinämaalauksesta Lakeuden kansan vaellus.

Tekstissä kerrotaan Alvar Aallon suunnitelmasta ruotsalaisen Avestan kaupungin kulttuuri- ja hallintokeskukseksi, joka jäi toteutumatta. Kuvissa luonnoksia Avestan rakennuksiksi sekä valokuva Avestassa olevasta Aallon suunnittelemasta asuintalosta.

Jutussa kuvataan Seinäjoen rautatieläisten talon vaiheita

Ajatuksia kaupunkisuunnittelusta ja rakentamisesta

Artikkeli kertoo Suomenselän taiteilijaseuran perustamisvaiheista

Artikkeli kertoo Eero Hiirosen taidenäyttelystä kesällä 2018

Avainsanat:

Artikkeli on kuvaelma Nurmoo-seuran näytelmäpiirin näytelmästä. Näytelmässä seurataan nurmolaisen Tepon talon tapahtumia ja tilan töitä vuonna 1917. Lopussa rovasti kertoo talon väelle Suomen itsenäistymisestä.

Artikkelissa kerrotaan Kelan "Marmoripalatsin" kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvistä seikoista Seinäjoella.

Artikkeli kertoo ähtäriläisen professori-kuvanveistäjä Eero Hiirosen Ylävedet-veistoksen siirtämisestä

Unto Hämäläisen juhlapuhe Soile Yli-Mäyryn Taidehallin kesänäyttelyn avajaisissa 10.6.2016
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2