Selaa aineistoja (yhteensä 985)

  • Porstua-luokka on tarkasti "Alueellinen tieto"

Seinäjoen vuokra-asuntojen rakentamisen sekä vuokrataloyhtiöiden historiaa. Kuvassa Kasperin asuntoalueen kerrostaloja sekä 1970-luvulla valmistunut Kasperin Lämpö Oy:n lämpökeskus.

Tekstissä kerrotaan Veljekset Männikön rakennusliikkeen ja muun liiketoiminnan historiasta, joka perustettiin vuonna 1955 ja sen toiminta laajeni Seinäjoen suuntaan. Rakennusliike urakoi juurikin Seinäjoella esimerkiksi Alvar Aallon suunnitteleman…

Kirjoittaja muistelee seinäjokelaisen nuorison vapaa-ajan tapaamispaikkoja, etenkin Kalevankadun alussa olleen Torni-baarin ympäristössä.

Jutussa kerrotaan muistoja Kuorasjärven kesäsiirtolasta.

Kirjoittaja muistelee isänsä yrittäjyyttä, etenkin musiikkiliikkeen aikaa. Kuvissa useampi mustavalkoinen kuva Wiklan musiikkiliikkeen vaiheista sekä artikkeli myymälän avajaisista.

Muistikuvia nuorten maatalouskerhotoiminnasta Ähtärissä

Artikkeli kertoo 4H-yhdistyksen perustamisesta Ähtäriin

Artikkeli kertoo Peränteen sonniyhdistyksen perustamisesta

Artikkeli kertoo Peränteen maa-ja kotitalounaisista

Artikkeli kertoo ähtäriläisen Peränteen kyläseuran toiminnasta

Artikkeli kertoo MTK:n perustamisesta Ähtärissä

Artikkeli kertoo ähtäriläisen Aleksi Koiviston sanoin kylien kehittämisen tärkeydestä

Avainsanat:

Tekstissä kuvataan kokemuksia Hyllykallion päiväkodin vanhempainryhmän toiminnasta. Sisältää kuvia erilaisista tapahtumista.

Jutussa kerrotaan, että Hyllykallion päiväkodin esiopetusta on järjestetty 2016 lähtien Hyllykallion koulun tiloissa. Joustavasta esi- ja alkuopetuksesta kerrotaan myös tarkemmin. Sisältää kuvia eskarilaisten tekemisistä ja aktiviteeteista sekä…

Päiväkodinjohtajan tietoja Hyllykallion päiväkodista, sijainnista ja lyhyesti sen lähihistoriasta. Kuvissa rakennuksen julkisivu sekä urheilukenttä.

Nurmon museolle lahjoitetuista urheilijoiden palkinnoista on koottu näyttely, jonka tarkoituksena on saada aikaan nurmolaisten urheilijoiden uraa kunnioittava urheilumuseo. Useissa kuvissa Nurmoo-Seuran puheenjohtaja Leena Sjöstedt, Jouko Salomäki,…

Artikkeli kertoo Seinäjoella järjestettävistä herättäjäjuhlista 2023 sekä lähialueen useista muista samoista tapahtumista vuosien takaa. Kuvissa vuosilta 1914–1976 Nurmossa järjestetyt Herättäjäjuhlat. Nurmossa on pidetty viidet herättäjäjuhlat…

Jutussa kerrotaan lännenlokareiden eli kaivoksissa, metsissä ja tehtaissa työtä tehneiden kertomuksia. Kuvassa nurmolaiset Kanadan Superissa Iska Mäntysaari, Unto Hautanen ja Ossi Hautanen.

Ajankohtaisia asioita Alakylän Nuorisoseuran harjoituskerhon kokouksessa 1925.

Jutussa kerrotaan Kauhavan Ilmasotakoulun vuosittaisesta juhannusjuhlasta 1950-luvulla viiden juhlilla vierailleen pojan näkökulmasta.

Artikkeli kertoo Lentosotakoulun Alipäällystökerho ry:n kuorosta, joka perustettiin 1937.

Artikkelissa kerrotaan runsain kuvin Kauhavan lentokonepuiston rakentumisesta vuosien varrella.

Kirjoittaja kertoo omia lapsuus- ja nuoruusmuistojaan Kauhavan Mourunkalliolta.

Vuonna 2018 Ruma Vallesmanni -arvonimen saanut Kirsti Karppinen kertoo artikkelissa Kauhavasta sekä Lankava Oy -yrityksen historiasta.

Kauhavan Vapaaseurakunnan pastorin joulutervehdys.

Kaupunginjohtajan tervehdys

Alahärmän yrittäjät valitsivat v. 2021 vuoden yrittäjäksi teolliseen metallin pintakäsittelyyn erikoistuneen Alahärmän Konemaalaus Oy:n.

Artikkelissa kerrotaan Härmän käräjätalon kunnostus- ja entisöintitöistä sekä sen rahoittamiseksi järjestetyistä keräyksistä.

Lyhyt artikkeli Härmä-Seuran toiminnasta kuluneen vuoden ajalta, aiheina mm. käräjätalon kunnostaminen ja muinaismuistoretki.

Artikkelissa kevyttä pohdiskelua Etelä-Pohjanmaan murteella koronasta, tulvista ja Tokion olympialaisista.

Sami Kojosen Härmäläinen maineteko 12.6.2021 -tilaisuudessa pitämä puhe. Palkinnon sai Härmän Powerpark-, Roadhouse- ja Raviratamatkailu -keskittymä.

Härmän Joulun vuosikertomus Alahärmän tapahtumista.

Alahärmäläisten osuus Suomen itsenäisyyden puolesta käydyissä taisteluissa. Lisäksi yleistä tietoa Suomen historiasta.

Artikkelissa kerrotaan eteläpohjalaisen kehittämisyhdistyksen Aisaparin hankkeista vuosina 2007-2020.

Jutussa kerrotaan nurmolaisesta perinteestä maanviljelyyn liittyen. 1990-luvun alusta alkaen on ollut myös lyhdekulkueperinne. Kuvissa ollaan niin kylvämässä maata, Tapio Hirvilammi siunaamassa kylvöt sekä lyhdekulkue kirkossa.

Kuulumisia Keskuspuiston päiväkodilta ja lyhyesti sen historiasta. Sisältää valokuvia askarteluista ja taideteoksista sekä päiväkodin lasten kertomia juttuja.

Tekstissä kerrotaan kahdesta sup-lautailumatkasta Nurmonjokea pitkin. Nurmon museolla melojat pitivät tauon ja huomasivat siellä taulun, jossa luki, että joki on Nurmon äiti. Kuvissa sup-lautailijat eri kohdissa matkaansa.

Alahärmässä sijaitsevan vanhan käräjätalon remontista kertova artikkeli, joka sisältää paljon kuvia.

Kuvaus Kauhava Härmät Rotaryklubin syksyllä 2020 käynnistämästä MINÄ EN KIUSAA -kampanjasta.

Kuvaus Härmä Areenan suunnittelusta ja rakentamisesta

Artikkeli kertoo Ähtärin suojeluskunnasta ja lotista- kertovasta kirjasta

Artikkeli kertoo Ähtäri-Seuran projektista tallentaa vanhoja valokuvia tietokantaan

Avainsanat:

Artikkeli kertoo puunkorjuun historiasta Ähtärissä ja muualla suomessa

Artikkeli kertoo Tuomarniemen alueella tapahtuneista uitoista

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Ähtäri-Seuran 75-vuotisjuhlista

Avainsanat:

Muistokirjoitus ähtäriläisestä opettajasta ja Ähtäri-Seuran jäsenestä

Avainsanat:

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevat Hirvijärvi ja Varpula ovat arvokasta Suomenselän lintualuetta, joista ensimmäiseen on talkoovoimin rakennettu myös lintuasema. Kuvissa kalasääsken pesä, merikotkan poikanen ja sääksi lentämässä suoraan…

Artikkelissa pohditaan kuntaliitosten vaikutusta kotiseutuhengen vaalimiseen ja kaupunkikuvan säilyttämiseen.

Artikkeli kertoo museotoiminnan käynnistymisestä Ähtärissä
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2