Selaa aineistoja (yhteensä 818)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "Elämäkerrat. Muistelmat "

Tekstissä kerrotaan Veljekset Männikön rakennusliikkeen ja muun liiketoiminnan historiasta, joka perustettiin vuonna 1955 ja sen toiminta laajeni Seinäjoen suuntaan. Rakennusliike urakoi juurikin Seinäjoella esimerkiksi Alvar Aallon suunnitteleman…

Kirjoittaja muistelee seinäjokelaisen nuorison vapaa-ajan tapaamispaikkoja, etenkin Kalevankadun alussa olleen Torni-baarin ympäristössä.

Artikkeli kertoo Aalto-keskuksen rakentamisen alta lunastetun Suuriniemen perheen kodin pojasta, insinööri Seppo Suuriniemestä. Mustavalkoisessa kuvassa kaupungintalo ja sen taustalla asuinrakennuksia.

Seinäjoen maalaiskunnan historiaa kanslistin näkökulmasta.

Kirjoittaja kertoo suhteestaan eteläpohjalaisuuteen ja maakuntaidentiteetteihin eri ajanjaksoina elämässään.

Tekstissä viitataan toimittaja Jukka Ukkolan Suomen kuvalehdessä vuonna 2007 olleeseen samannimiseen artikkeliin, joka etsi koululuokkia, joissa olisi useampia professoreita. Seinäjoen lyseo on päässyt tähän listaan, kun luokalla on ollut neljä…

Turkulaissyntyinen Vilho Viita, joka on myös tunnettu nimellä Vilho V. Viitanen, oli mukana poliittisissa piireissä sekä myöhemmin myös Seinäjoen kulttuurielämässä. Mustavalkoisessa kuvassa Vilho Viita on esikoispoikansa kanssa. Tekstissä on myös…

Kirjoittaja muistelee lapsuuden leikkejään ja touhujaan. Useissa mustavalkoisissa kuvissa on Kapernaumin lapsia, joita on myös nimetty tekstin loppuun.

Kirjoittaja haastattelee Tellervo Jouppilaa (entinen Mäkynen). Kuvissa haastateltava, hänen kotinsa puutarhoineen sekä perhekuva 1970-luvulta.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan ratapihan alueella, jonka reunassa perhe myös asui. Hänen isänsä oli ratavartijana. Kuvissa kirjoittaja parivuotiaana kokeilemassa isänsä resiinaa ja koulun luokkakuvassa.

Kirjoittaja muistelee samaa koulua käynyttä kirjailijaa sekä jakaa tämän kirjoittaman vastauksen Aaltosen tekstille liittyen Lakeuden Ristin rakentamisen taustalle.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Artikkeli on kirjoitettu kokonaan Kouran murteella.

Kirjoittaja muistelee musiikin merkitystä elämässään sekä työuransa vaiheita.

Kirjoittaja kertoo muistojaan Kauhavan Kalliokosken eli Kallion kylän Koskelasta vuosilta 1937-1944.

Heikki Hemminki (1931-2016) kirjoitti eläkkeelle jäätyään mm. muistelmateoksen vuosilta 1947-1996. Näitä päiväkirjan muotoon kirjoitettuja muistelmia ei ole vielä kirjana julkaistu. Teoksesta lainattiin viime vuoden Kauhavan Jouluun kaksi ensimmäistä…

Kaksi Etelä-Pohjanmaan murteella kirjoitettua lyhyttä artikkelia, joissa muistellaan lapsuuden tapahtumia kouluruokalassa sekä paimenessa ollesssa. Yksi artikkeli vuonna 2014 järjestetystä kesätapahtumasta Alahärmässä.

Artikkelissa kerrotaan kahden härmäläisen yrittäjäsuvun, Kamajan ja Välikankaan, julkaistuista yrityshistoriikeista. Artikkelissa esitellyt teokset ovat Jaana Luttisen "Raappahousuista potilasvaatteisiin" (2020) sekä Jari Kurkisen "Jari Välikangas…

Leo Kohtalan muistopuhe Matti Myllymäen muistotilaisuudessa 11.7.2020.

Kirjoittaja muistelee Amerikasta Suomeen paluumuuttaneita isovanhempiaan ja lapsuuttaan mummolassa Ämmälänkylässä. Kuvassa kirjoittajan isovanhemmat.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä työtään siltainsinöörinä.

Kirjoittaja on nurmolaissyntyinen Suomen Kansallisteatterin kuiskaaja ja hän kertoo eteläpohjalaisuudestaan. Kaksi kuvaa Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytäntö Ensimmäinen tasavalta näytelmästä.

Lapsuusmuistoja Pesolanluoman varrelta.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan ja kertoo taustoistaan. Artikkeli on kirjoitettu kokonaan Kouran murteella.

Kirjoittaja kertoo Moralesin sopeutumisesta Seinäjoelle ja hänen musiikkielämänsä vaiheista.

Kirjoittaja muistelee Moralesin osuutta oman elämänuransa valintaan.

Kirjoittaja kertoo Maakuntatalon historiasta sen erilaisine tiloineen omien muistojensa kautta kuin myös pohtii sen tulevaa kohtaloa. Kuvissa Keskuspuisto, maakunnan ensimmäinen uimahalli, Arvid Bromsin seinämaalaus rakennuksen yläaulan seinässä,…

Teksti perustuu Piirin lapset kertovat-nimiseen kirjaan, joka on ilmestynyt vuonna 2015. Kuvissa ilmakuvat Piiriltä, sen kasvihuone, lääkärien asuntotalo, keittiörakennus ja potilaiden ja henkilökunnan virkistys- ja kokoontumispaikkana toiminut…

Kirjoittajan muistoja opettajista Seinäjoen lyseosta 1960-luvulta.

Lakeuksien nuoriso -lehden vuoden 1946 joulunumerossa julkaistu kirjoitus kauhavalaisesta, saituudestaan tunnetusta Mikko Orrenmaasta.

Murteella kirjoitettu tarina Kauhavan Lummukassa asuneesta Paul ja Sanna-Kaisa Mäkisestä ja heidän jälkeläisistään.

Kuvaus kauhavalaisen Martti Nurmen elämästä, erityisesti hänen yritystoiminnastaan.

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan Kauhavalla 1940-luvulla.

Kirjoittajan lapsuusmuistoja Seinäjoen keskustasta. Kuvituksena kirjoittajan perhealbumin kuvat mummolasta ja isovanhemmista.

Kirjoittaja muistelee työtään urheilutoimittajana Vaasa-lehdessä, jossa hän kirjoitti 1970- ja 1980-luvuilla.

Erkki Koivisto muistelee tanssikieltojen aikaa, jolloin koulussa järjestettiin kavereiden kanssa salaa omia tansseja.

Tekstissä kerrotaan kuvataitelija Esko Kaarakan koulutuksesta ja elämänvaiheista. Kuvissa taiteilija värikkään maalauksen vieressä kuin myös kuvat hänen kahdesta työstään vuodelta 1957.

Jutussa kerrotaan Heikki Ylikankaan ajatuksia Seinäjoesta.

Lyhyessä jutussa Kustaa Harju kertoo äitinsä opetuksista ja siitä, kuinka ne häneen vaikuttivat.

Kirjoittaja muistelee sairaaloissa viettämäänsä aikaa ja sen vaikutuksia elämäänsä.

Kirjoittaja muistelee lapsuutensa leikkejä ja nuoruutensa vapaa-aikaa. Kuvissa lasten pihaleikkejä.

Kirjoittaja muistelee kouluvuosiaan Nurmon Kirkonkylän kansakoulussa ja sen aikaisia harrastuksiaan kuin myös uraansa muilla paikkakunnilla. Kuvassa kirjoituskilpailun kunniakirja 1967 vuodelta sekä Nurmon valokuvakerhon kuukausikilpailun valokuva.

Kortesjärveläisen sata vuotta täyttäneen Elli Harjun haastattelu

Maria-Terttu Hautanen-Jokelan muistokirjoitus

Kotilieden päätoimittaja kertoo lapsuus- ja nuoruusmuistoistaan 1970-1980-luvun Nurmosta

Kirjoittaja kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan Pesolan kylässä 1900-luvun alkupuolella.

Maalaistalon tytön muistelma lapsuudestaan ja monista eläimistä, joita hän oli mukana hoitamassa.

Kuvaus Pentti Alarannan elämästä, erityisesti hänen sotakokemuksistaan ja työstään postinkantajana.

Muistelma koulunkäynnistä Härmän kirkonkylän koulussa 1940-luvulla
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2