Selaa aineistoja (yhteensä 77)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "2018-12"

Artikkeli kertoo uudesta kulttuurireitistä Ähtärin keskustassa

Kauhavan Vapaaseurakunnan pastorin joulutervehdys.

Oppilaiden jouluisia piirroksia sekä kaksi tarinaa. Suurin osa kirjottajista etunimellä.

Valokuvaaja Väinö Suopellon (1899-1948) valokuvaamisesta Alavudella kolmella eri vuosikymmenellä.

Mielipidekirjoitukset eri aiheista. Aukeaman kuvitus yläasteen oppilaiden piirustuksia

Jouluruno, alkusanat: Se kuusi oli korkea ja hyvä oksainen...

Artikkeli kertoo Ähtärin hautasaarista

Artikkeli kertoo eränkäynnistä Ähtärissä

Töysän kunnan toimintakertomus vuodelta 1968, talous- ym.tunnuslukuja, tärkeimmät hankkeet, henkilöstö ja tapahtumat

Artikkelissa kerrotaan entisajan perinteisistä jouluruoista. Sisältää graavilohen ohjeen.

LatenKone Oy:n yrittäjän Lasse Saarenpään haastattelu, tähänastisesta urasta. Valtakunnallinen nuori yrittäjä 2018-palkinto

Avainsanat:

Runo. Alkusanat: On taasen alkanut tämä opintokerhotyö ja se alkaa iltaisin, kun kello kahdeksan lyö.

Talvi- ja jatkosodassa taistellut kauhavalainen Jussi Vuorijärvi on pitänyt jatkosodassa päiväkirjaa ajalta 28.6.-31.10.1941. Päiväkirja käsittää Jalkaväkirykmentti 37:n Kiteeltä alkaneen sodan hyökkäysvaiheen sekä asettumisen puolustukseen Karjalan…

Muutamien Töysässä peruskoulunsa 1977-86 käyneiden muistelmia kouluajoista sekä nykyiset kuulumiset

Artikkelissa kerrotaan runsain kuvin Kauhavan lentokonepuiston rakentumisesta vuosien varrella.

Kokoelma kortesjärveläisiä murteella kirjoitettuja sananparsia. Suurin osa sananparsista on Jalmari Honkakankaalta, jonka elämästä artikkelissa myös lyhyesti kerrotaan.

Aukeamlla yhdeksän Jokiahon runoa

Artikkelissa kerrotaan Pirttisen Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlista.

Haastattelu sisältää tietoja Nikkolan työurasta, luottamustehtävistä sekä harrastuksista.

Taustaa karjalaisesta tavasta virpoa, sen sekoittuminen läntiseen pääsiäisperinteeseen sekä kuvaus palmusunnuntain virpomatilaisuudesta Töysän vanhusten palvelukodeissa. Järjestäjinä Töysän Karjalaiset ja Töysän 4H. Virpomaloruja lyhyesti. Kuvia…

Kirjoittaja kertoo omia lapsuus- ja nuoruusmuistojaan Kauhavan Mourunkalliolta.

Haastattelun aiheina mm. Kuollut Etana, Hukkarock, maalaaminen, kuvataiteet, Kummitustalo-projekti, Sampo-ooppera sekä perhe.

Uuden toiminnanohjaajan toimintakuvaus kuluneesta vuodesta

Avainsanat:

Vuonna 2018 Ruma Vallesmanni -arvonimen saanut Kirsti Karppinen kertoo artikkelissa Kauhavasta sekä Lankava Oy -yrityksen historiasta.

Satu Hautamäen esikoisteos julkaistiin helmikuussa 2018. Kokoelman runot ovat syntyneet syvän, omakohtaisen surun kokemuksesta. Artikkeli sisältää Hautamäen runoja.

Artikkeli kertoo Kauhavan raviradalla järjestetyistä poniraveista.

Kirjoittaja kertoo Etelä-Pohjanmaan murteella sian kasvatuksesta ja teurastuksesta.

Artikkelissa kirjoittaja kertoo vuoden 1959 kesälomasta, jonka hän vietti Etelä-Suomessa metsätöissä.

Töysän Kitulankylältä Juho ja Sannaliisa Koivulan kirjoittamia kirjeitä tyttärelleen Amerikkaan, suvun ja kylän tapahtumista 1908-1912

Yrittäjän kuvaus kahvila- ja sisustustuotemyymälästä, joka sijaitsee vanhassa rakennuksessa, jossa aikoinaan ollut Heinosen nahkatehdas

Teksti kestävästä kehityksestä Tuurin koulussa sekä oppilaskunnan toimista.

Artikkeli kertoo matkailualueelle suunnitellusta metsämuseosta

Artikkelissa kerrotaan Aulis Kytömäen kirjoittaman kirjan "Aleksi - Tulen käymään vaan" julkistamistilaisuudesta Kortesjärven Pirttisen nuorisoseuralla.

Runo

Artikkeli kertoo Luusan sillan vaiheista. Silta valmistui v. 1930.

Kollegan muistoja Lounatvuoresta, joka teki työuransa Töysän yläasteen opinto-ohjaajana

Artikkeli kertoo Myllymäen kauppakylän historiasta

Artikkeli kertoo Ähtärin mieskuoron perustamisesta

Kaupunginjohtajan tervehdys

Artikkelissa pohditaan jouluevankeliumin hahmojen samaistuttavuutta.

Artikkelissa kerrotaan Järviseudun alueella asuvien ihmisten kotiseutukäsityksistä Ruralia-instituutin tutkimuksen pohjalta.

Avainsanat:

Artikkeli kertoo Alahärmään vuonna 1926 perustetusta uudesta meijeristä. Siihen sisältyy myös kuvat Vaasa- ja Ilkka-lehdissä vuonna 1926 julkaistuista jutuista, jotka kertovat meijerin perustamisesta.

Artikkelissa kerrotaan kortesjärveläisen kesätapahtuman kolmikymmenvuotisesta historiasta.

Kuudennen luokan oppilaiden tekemiä haastatteluja. Aiheena Lukutuvan (ent. sivukirjaston) purkaminen, haastateltavina kirjastonhoitaja sekä koulun henkilökuntaa.
Kirjoittajina mainittujen lisäksi myös "Eemeli, Aaron ja Elmeri"

Artikkelissa muistellaan lapsuuden jouluja ja siihen kuuluneita perinteitä, koristeita ja ruokia.

Artikkeli kertoo Lentosotakoulun Alipäällystökerho ry:n kuorosta, joka perustettiin 1937.

Sakari Hiironniemen ja Pentti Saarisen kuvaus Hilda Housun valokuvausharrastuksesta ja säilyneiden negatiivien digitoinnista, s. 33. Kirjoittaja nimimerkki HM. Seuraavalla aukeamalla Hilda Housun kuva lattiaa pesevistä naisista

Artikkeli kertoo ensimmäisen maailmansodan aikaisesta tulitauosta, joka pidettiin Belgian rintamalla jouluna 1914. Artikkeli sisältää Tuomas Kamppisen runon "Juuret Karjalassa".

Poimintoja Helsingin Töysäläiset -yhdistyksen toiminnasta vuosien varrelta

Artikkeli kertoo kortesjärveläisen Matti Kivikankaan elämästä. Keskeisintä on Kivikankaan sotilasura.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2