Selaa aineistoja (yhteensä 214)

  • Aihe on tarkasti "talvi"

Kaksi runoa talvisesta luonnosta.

Pakina kevätsiivouksen tarpeesta sekä yksi jouluinen ja yksi talvinen runo.

Pieni tarina talvesta, lumesta ja joulusta ala-astelaiselta.

Runon alkusanat: Tuo latu yksinäinen kaartaa pellon laitaa.

Runon alkusanat: Pukki saunoa tykkää, ja pesään halkoja lykkää.

Runon alkusanat: Kynttilät loistavat ikkunasta.

Runon alkusanat: Pakkanen piirtää ikkunaan kukkatarhan pitsisen.

Tarina talvesta, miehestä ja revontulista.

Kerrotaan kirjoittajan toimesta vuoden 2018 lopputalvesta jatkaen aina loppusyksyyn asti.

Kirjoittaja kertoo eri vuodenaikoina tapahtuneista asioista.

Kirjoittaja kertoo omista kouluajoistaan.

Kerrottiin viime talvesta ja miten lumentulon ansiosta oli hyvä latureitti Hakojärvellä.

Kertomus Jenna-tytöstä, joka menee ulos huomattuaan, että talvi on tullut. Kirjoittaja on Viitalan koulun oppilas.

Kertomus kettuperheestä. Kirjoittaja on 7-vuotias.

Artikkelissa kerrotaan kuinka vuoden 2014 Lauhan Hiihdot jouduttiin perumaan lumen puutteen takia.

Murteella kirjoitettu kertomus Ollin ja isän heinänhausta talvipakkasella.

Kirjoitus on ilmestynyt Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin tiedotuslehdessä Nuijamies VIII:ssä vuonna 1929.

Avainsanat: ; ;

Lumiukko, lumiukko talvella ajatteli

Avainsanat:

Avainsanat: ;

Alkusanat: Oi sinä loistava aurinko...

Avainsanat: ; ;

Alkusanat: Mikä valkeus maisemassa!

Avainsanat: ;

Alkusanat: Suuret, valkeat hahtuvat, ylleni taivaalta putoavat

Avainsanat: ;

Alkusanat: Musta, routiva pinta talveen nukkuvan maan

Avainsanat: ;

Avainsanat: ;

Alkusanat: Sädehtii jo hanki, talven kultavyö, säteitänsä antaa

Avainsanat: ;

Alkusanat: Ulkona on tuima pakkasilta

Avainsanat: ;

Alkusanat: Niin hiljalleen leijuu lunta, se on kuin lempeää lunta

Avainsanat: ;

Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2