Selaa aineistoja (yhteensä 1065)

  • Aihe on tarkasti "Alavus"

Vuosien 2021 ja 2022 joululehdissä julkaistu aiemmat osat. Tässä kerrotaan 1990 ja 2000-luvun mukanaan tuomista muutoksista maatalouteen. Ne ja muut yhteiskunnalliset muutokset johtivat yhdistyksen toiminnan vähittäiseen lopettamiseen 57…

Kuvaus viime vuosisadan puolivälin aikaisesta kylämaisemasta Alavuden Jokivarrella. Mm. alueella toimineet kaupat, Nuorisoseuran talo, mieskotiteollisuuskoulu, myllyt ja sahat sekä virvoitusjuomatehdas. Kylältä löytyi myös urheilukenttä, suksi- ja…

Kirjoittaja muistelee lapsuusaikojaan Tuurissa. Isänsä teki töitä sodan jälkeen Kansanhuollon tarkastajana, myöhemmin ylityönjohtajana Valtion Polttoaineosuuskunnassa, Järvelässä lähellä Lahtea. Kirjoittaja kävi koulunsa Tuurissa ja myöhemmin…

Kirjoittaja on historian harrastaja. Artikkelissa poimintoja mm. esi-isästään Siimon Juhonpoika Ritarista, Suomenselän ja Alavuden alueen elinkeinoista 1600-1800-luvuilla sekä koululaitoksesta Alavudella sen alkuvuosina (1868 perustettu Alavuden…

Kirjoittajan isoisän isoäidin Kaisa Ritarin 95-vuotishaastattelu Vaasa-lehdessä 26.10.1951. Kaisa Ritari eli 1856-1953 Alavudella sekä Sapsalammin että Ritarin kylässä. Muistelmia nälkävuosien ajalta, kaupankäynnistä, maataloudesta sekä…

Alavuden eteläisin kylä, lempinimeltä Sapsu. Koulutoimintaa 1906-2006. Kylällä toimivat eri yhdistykset ja niiden toiminnasta. Tunnetut kansanmuusikot. Kirjoittajan lapsuusmuistoja Sapsalammilta.

Historiikin ensimmäinen osa julkaistu 2021 Alavuden joulu-lehdessä. Toisessa osassa käsitellään yhdistyksen toimintaa 1960-, 1970 ja 1980 -luvuilla sekä yleensä maa- ja kotitaloustöihin vaikuttaneita innovaatioita. Yhdistyksen puheenjohtajat ja…

Kirjoittaja muistelee aluksi omia kouluvuosiaan Kirkonkylän kansakoulussa ja myöhemmin Keskustan ala- sekä yläasteella. Myös opettajan urasta Alavuden eri kouluissa. Myöhemmin hän toimi rehtorina Kirkkomännikön koulussa eläköitymiseen asti.…

Tarinan aiemmat osat julkaistu 2020 ja 2021 Alavuden joulu-lehdissä. Alavutelaisen kestikievarin tyttären ja kirjailija Sakari Topeliuksen loppuelämien vaiheet. Mukana kaksi Topeliuksen runoa: "Virva nummella" ja "Unohdettu".

Haastateltu Eero Hietalaa, joka nuorena oli töissä Johannes ja Maija Jänneksen virvoitusjuomatehtaassa Alavudella. Limonadin valmistuksen työvaiheet käyty läpi. Lisänä listaus Alavuden virvoitusjuomavalmistajista ajalta 1902-1950

Mikko Paavola muistelee kahta käyntiään Alavuden kirkossa: toinen lapsena ja toinen aikuisena. Tilaisuuksissa on siunattu hautaa kaksi Saaren suvun jäsentä (kansanedustaja Eero Saari, poikansa maanviljelijä Erkki Saari).

Lyhyesti ammattiopisto Luovin historiasta Alavudella. Toiminta Kasarmintiellä alkoi 1.8.1952, joten 70 toimintavuosi tuli täyteen syksyllä 2022.

Pääkohdat Töysän vanhan srk-kodin purkamisesta ja uuden srk-kodin rakennusvaiheista.

Vuonna 1921 "Opettajain lehti, kansanopetusta käsittelevä kuvallinen viikkolehti" julkaisi 30.12.1921 nrossa 52 artikkelin Tuurin aseman kansakoulun siihen astisista vaiheista. Alavuden ja Töysän kuntain yhteinen kansakoulu koki aluksi vastustusta…

Syyslukukaudella 2021 Alavuden kaupunginvaltuusto on käsitellyt linjausta, jonka mukaan kouluverkkoa supistettaisiin. Linjauksen mukaan Sääskiniemellä, Sulkavalla ja Hakojärvellä siirryttäisiin ensin "pienten lasten koulu" -malliin ja myöhemmin…

Viisikymmentä vuotta sitten kolme kuntaa järjesti yhteisesti maatalous- ja teollisuusnäyttelyn. Järjestelyt veivät kaikkiaan noin kaksi vuotta. Näyttelyorganisaation kokoonpano, valmistelutyöt, mm. pysäköintialueet kuvattu, samoin päivien ohjelma.…

Kirjoittaja kertoo monien eri henkilöiden muistoja Kuorasjärven rannalta. Kuvissa niin jutun kirjoittaja kuin myös muita mökkeilijöitä 1930- ja 1970-luvulla Alavuden Sydänmaalla.

Kirjoittaja muistelee kouluaikojaan 1940-luvulla, koulun keittäjää Sohvi Kekkosta ja tämän perhettä sekä sen ajan kouluruokailua. Muista oppilaista mainitaan Pentti Alanko, josta myöhemmin tuli Helsingin yo:n kasvitieteellisen puutarhan…

Kuvaus Alavuden perusopetuksen järjestämästä kerhotoiminnasta, vuodesta 2008 alkaen. Ensimmäisenä Kirkkomännikön koulun kieli- ja tanssikerhot. Artikkelin lisänä oppilaiden lyhyitä kokemuksia kerhotoiminnasta.

Artikkeli kahdesta alavutelaisesta polkupyöriä tehneistä ja myyneistä yrittäjistä, pääasiassa Hjalmar Vainionpään yrityksestä 1900-1950-luvuilla. Pyörämerkkejä mm. Kestävä, Hyvä, Maaseutu.

Artikkelin aiheena on Sapsalammin ja Tammerkosken välinen muinainen yhteys. Lähteinä on käytetty Tampereen yo:n emeritusprofessorin Viljo Rasilan tutkimuksia sekä Helsingin yo:n professori Matti Tikkasen tutkimuksia

Avainsanat:

Saksalaisen Verlin lukion 15 oppilasta ja kaksi opettajaa tulivat oppilasvaihtoon kahdeksaksi päiväksi Suomeen ja Alavudelle syyskuussa 2010. Tekstit saksaksi, joissa osallistuneet oppilaat kertovat kokemuksiaan tutustumiskohteista, saunasta ja…

Alavuden lukion ensimmäinen puurojuhla järjestettiin 1954 joulukuussa. Juhlassa yhdistyy kaksi perinnettä; yhteinen joulujuhla ja vanhojen tanssin esitys. Kuvausta juhlaan valmistautumisesta ja juhlatapojen muutoksista vuosien varrella.

Vuoden 2009 Alavuden Joulu -lehdessä esiteltiin vanhoja alavutelaisia liikanimiä. Tässä n. 50 nimeä lisää. Kuvituksena seppä Juho Seppälän perhekuva Alavuden Sillinperältä 1910-luvulta.

Taisto Järvinen on haastatellut alavutelaisia urheilijoita Mari Sepänmaata (korkeushyppy) ja Liis Toomingasia (triathlon) liittyen heidän jouluperinteisiinsä ja urheiluun.

Kaksi vanhaa valokuvaa Alavuden palaneesta kirkosta, jotka Kauko Välimäki on saanut kokoelmiinsa. Toimituskunnan kirjoittama selostus kuvien taustasta.

Avainsanat:

Vuoden alussa (19.1.2009) Alavudelle perustettiin naisista koostuva lionsklubi LC Alavus Kuulattaret. Vapaaehtoistyöhön perustuva klubi on piirin alueella järjestyksessä 70. klubi ja 11. naisten klubi. Ensimmäinen aktiviteetti oli järjestetää…

Alavuden Sapsalammin Siikinniemen tanssilavan historiaa ja toimintaa vuosien varrelta. Valokuva Mervi Mäki-Neste

Alavuden yläasteen 9C luokka on haastatellut opinto-ohjaaja Jussi Maijalaa, aiheena Spiritus Mortis-bändi, jossa Maijala soittaa kitaraa. Bändi perustettu 1987 ja teki vuonna 2009 Keski-Euroopan keikkakiertueen, 9 maata ja 16 keikkaa.

Avainsanat:

Rauha Puska on haastatellut Hiirikosken talon nykyistä omistajaa Jorma Hiirikoskea, Timanttimaan koulun vaiheista.

Artikkelissa kerrotaan Alavuden Ammattiopisto Luovin opiskelijakuntatoiminnasta. Vapaa-ajan toiminnassa mm. musiikki- ja Kreikkakerhot, liikuntakerhoja, discoja, peli-iltoja (biljardi, bingo). Retket lähikohteisiin ja oppilaitoksen tilat (mm. uusi…

Sulkavankylän historiaa, asutuksen vakiintuminen, koulu- ja kirjastotoimi, vapaa-ajantoimintaa, talkootoimintaa ja nykypäivää.

Vuosien 1939-45 sotien seurauksena siirtoväelle muodostettiin uusia asutustiloja. Pientilallisten ammatilliseksi neuvontatueksi perustettiin kuntiin pienviljelijäyhdistyksiä. Alavudelle oli ohjattu Lumivaaran Kumolan kylän asukkaita, jotka perustivat…

Alavudelle perustettiin kunnansairaala 1950, jossa toimi myös synnytysosasto (yksi synnytyshuone). Paikallissairaala aloitti toimintansa 1965 ja siinä oli 12-paikkainen synnytysosasto. Seitsemän toimintavuoden aikana syntyi lähes 2000 vauvaa.…

I.osa julkaistu Alavuden Joulu 2020 -lehdessä. Toinen osa käsittelee Gretan ja Sakarin toista tapaamista ja myöhempiä vaiheita. Tarina tulee jatkumaan vuoden 2022 joululehdessä.

Alavudella Kaukolan ja Kirkkomännikön kouluissa yhteensä 38 vuotta opettanut opettaja muistelee hauskoja sattumuksia vuosien varrelta.

Avainsanat:

Haastateltavana kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki, aiheina alavutelainen elämänmeno, kaupungin erityispiirteet, historia ja tulevaisuus. Teksti Marko Eriksson, valokuvituksena Allasjärven sahan rakennuksia (ei vuosilukua) ja Alavuden keskusta…

Toivo Kuula -laulukilpailu Alavudella 7.-8.8.2021. Kilpailun taiteellisen johtajan Sirkka Lammisen kuvaus tapahtuman järjestelyistä, tapahtuman historiasta sekä osallistujat vuonna 2021.

Juho (Jussina tunnettu) Ollila valokuvasi Alavudella 1920-30-luvuilla länsiosan kylissä sekä Peräseinäjoen Haapaluomalla. Säilyneitä lasinegatiiveja on digitoitu Olavi Mäen toimesta. Artikkelissa kerrotaan Juhon elämäntarinaa, kuvituksena 13 hänen…

Maria Sakarinen (s. 10.4.1846 Isokyrö, k. 1935 Töysä), lähti 15-vuotiaana työelämään, yleni piiasta kauppa-apulaiseksi ja vuonna 1882 Finnilän sekatavarakaupan sivuliikkeen hoitajaksi Alavudelle. Paria vuotta myöhemmin perusti oman kaupan Tuuriin,…

Avainsanat:

Hautajaiskuvaus ja muistokirjoituksia opettaja Matti Autiosta, syntyisin Alavudelta. Opetti Rantatöysän kylässä 3 vuotta, Hämeenkyrössä 5 vuotta ja Töysän kirkonkylän koulussa vajaan 2 vuotta. Kuoli umpisuolen tulehdukseen 31 vuotiaana. Lehtileikkeet…

Avainsanat:

Kuvaus Alavuden pääkirjastoon ja Töysän lähikirjastoon tulevasta omatoimikirjastosta, jota asiakas voi käyttää kirjaston perinteisen palveluaukioloajan ulkopuolella.

Jutussa korjataan vuoden 2019 Nurmon Joulussa ollut tieto, että vuonna 1707 Tepon taloon vävyksi tullut Knut Antinpoika olisi ollut Härmästä. Uuden tiedon mukaan hän oli Alavudelta.

Ämmälä-sukujen historiaa Etelä-Pohjanmaalta Lapualta, Seinäjoelta ja Alavudelta sekä muualtakin Suomesta. Kuvassa Ämmälän talo Lapuan Tiisteen kylässä.

Alavuden lukion oppilas kertoo 2017 vuonna viettämästään joulusta Taiwanissa

Kerrotaan koulukeskuksen remontoidusta ruokalasta, keittiöhenkilöstön pikahaastattelu ja kuvia uusista tiloista. QR-koodi ja nettiosoite ruokalistaan.

Kerrotaan digimessujen sisällöstä; esittelyssä erilaisia digitaalisia apuvälineitä joko oppilaille tai opettajille.
Hyvinvointivirtaa viikon järjesti Saku ry, tällä kertaa teemana hyötyliikkuminen ja yhdessäolo.

Allasjärven mylly- ja sahaosuuskunta perustettu 1927, Iso-Allasjärven eli Taipaleenjärven pohjoispäähän. Osuuskuntaan kuului 27 maanviljelijää. Haastateltu Eino Kaukolaa, joka oli aluksi asettaja ja myöhemmin työnjohtaja, tuurasi myös mylläriä.…

Kirjoittaja on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Seinäjärvellä. Kertoo kyläläisten/nuorison ajanviettotavoista, Kylätalosta ja sen tapahtumista. Yksi valokuva kirjoittajan. Kaksi kuvaa Harjulanmäen leikekirjasta.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2