Yrjö "Ylli" Koskimäki


Henkilötiedot


Ammatti: Pankinjohtaja
Perhesuhteet: Naimisissa, Pirkko Kullas, kaksi lasta Topias (-79) ja Lauri (-82)

 

Tuotanto/Esiintymiset


Merkittävät julkiset esiintymiset/esitykset:
Suikki, Raija & Bestsellers Orchestra (BSO) vuodesta 1974 vuoteen 1985
- Suikki Jääskä ja Raija Jääskä perustivat yhtyeen Super Suikkiksen hajottua erimielisyyksiin v. 1974
- Yhtye soitti ns. afrorokkia, esim. Santanaa ja Osibisaa
- Soitin yhtyeessä kitaraa.
- Yhtye julkaisi kaksi singleä.
- Yhtyeen kanssa kierrettiin Suomea ristiin rastiin, Kemijärveltä Helsinkiin.
- Yhtyeessä soitti parhaimmillaan 21 muusikkoa, kuoro, puhaltimet, kaksi rumpalia, kaksi kitaristia, kosketinsoittaja.

MPQ-quartet(ent.quintet)
- Matti Pihlajasalo Quartet soittaa perusjazzia pääinstrumenttina hanuri. Kokoonpano: Matti Pihlajasalo, hanuri, Pentti Keto-oja, rummut, Petri Välimäki, basso, Ylli Koskimäki, kitara.
- Yhtye perustettiin 1989 jolloin kokoonpanoon kuului Esa Kivimäki, saxofonit ja Risto Puupponen, basso.
- MPQ esiintyi Seinäjoella mm. jazzjameissa. Kainuun Jazzkevääseen v. -92 yhtye osallistui vahvistuksenaan amerikkalainen laulaja Alicia Johnston, jonka kanssa tehtiin myös muita keikkoja mm. Rakveren kaupungin ystävyysvierailulla.
- Nykyään quartettina toimiva yhtye keikkaillut mm. Vaasassa Jazz ry:n ja Cotton clubin vieraana.

Atria-orkesteri
- Atria orkesteri perustettiin v. 1994 em. MPQ:n perusyhtyeen pohjalle vahvistuksena mm. Jorma Pellinen, koskettimet ja Petri Kivimäki ja Erkki Jussila saxofonit. Atria orkesteri esiintyi mm. v. 1994 tangofestivaaleilla 16 keikalla, joista "tärkeimmät" esiintymiset olivat Atrian tehtaan asiakastilaisuuksissa. Atria orkesteri säesti vastavalittuja tangokuninkaallisia ensimmäisellä keikalla juhlatilaisuuden jälkeen tehtaalle rakennetussa paviljongissa. Mieleenpainuvimmat keikat oli säestää Arja Korisevaa ja Jari Sillanpäätä , jotka kuskattiin sinne helikopterilla.
- Atria orkesteri lopetettiin tässä kokoonpanossa v. 1998, jolloin ko. nimeä kantaneen yhtyeen miehistö vaihtui."

Power House
- "Power House kuuluu soitannolliseen historiaani tärkeänä hevi/rock´n roll-kokoonpanona , jonka ohjelmistoon kuuluu edelleen mm. Deep Purplen ja AC/DC:n ym. yhtyeiden klassikot.
- Yhtyettä luotsaa edelleen (nykyään hiljaiselon vallitessa) Jussi Kaukosalo.
- Jussin kanssa soitettiin aiemmin Antti Suvannon kanssa Ilmajoen lukion juhlissa vuosina 1969-1972."

Kyrkimister Airriver Sunseble Sachssection
- Yhtye oli kouluajan kahden miehen orkka joka sanoitti Antti Suvannon mielikuvituksella 60- ja 70-luvun alun hittejä, mm. Chicagon I´m a man kappaleen, suomeksi Minoon mies. Soitimme duona eri tilaisuuksissa parisen vuotta. Nykyään jammailemme omaksi iloksi, mutta uutta tulemista on suunniteltu mm. em. Power Housen nimellä.

Kapernaumi 27
- Mikko Jääskän (Suikin veli) kanssa on tehty lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ns. elektroakustista musiikkia. Soiton ideana on livepohjalta tehtävät äänitteet, jotka syntyvät usein yhdestä ideasta ja jossa käytetään tavanomaisten akustisten instrumenttien (esim. kitara) lisäksi syntikoita ja rumpukoneita. Kapernaumi 27:n äänitteitä on esitetty usein Radiomafian Avaruusromu-ohjelmassa. Kapernaumi 27 toimii nykyään erittäin aktiivisesti tehden uusia ja tosi mielenkiintoisia tallenteita. Musiikkia voi luonnehtia esim. avaruusmusiikiksi tai hiukkasen ääniksi."

 

Musiikkiyhdistysten jäsenyydet ja alan luottamustoimet


Kemu ry:n (Seinäjoen Kehittyvän musiikin yhdistys ry) perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja v.1978. Kemusta aikanaan syntyi mm. Provinssirock. Kemun taustalla oli ylväs ajatus auttaa provinssissa kytevän nuorisomusiikin nousua yleiseen tietoisuuteen ja järjestää nuorille muusikoille ja aloitteleville bändeille esiintymistilaisuuksia. Kemun toiminta oli aluksi myös hyvin poikkitaiteellista, klubi-illoissa saattoi esiintyä sen ajan rokkareiden lisäksi mm. kamariorkesteri ja kansanmusiikkiorkesteri.

 

Muusikon työstä ja muuta omakohtaista


Mikä sai ryhtymään muusikoksi?:
"En voi kutsua itseäni varsinaiseksi muusikoksi, koska saan palkkaa ns. päivätyöstä. Musiikki ja sen eri muodot ovat olleet aina lähellä, musiikkimakuni ja mieltymykset hajaantuvat hyvin laajalle. Pidän erityisesti jazzista mutta kallistan korvaani kaikelle hyvin tehdylle musiikille. Esim. uuden ajan heavy metal, jota poikani Lauri kuuntelee , herättää mielenkiintoa kuin myös sähköinen musiikki, jota tehdään koneilla. Seniorini, Topias-poika harrastaa sitä myös. Voidaan sanoa, että isällä ja lapsilla on yhteinen harrastus."

"MPQ:n jazz-yhtyeen kanssa saadaan toteutettua ns. "vanhojen miesten" haaveita jammata mukavaa jazzia. Sillä yhtyeellä on erityisiä haasteita oppia soittamaan hyvin yhteen, ja saada jazzin poljento kulkemaan juoheasti."

"Kapernaumi 27 on jatkossakin haaste tehdä elektroakustista musiikkia ja jättää muistijälkiä autenttisista soittotapahtumista esim. md:lle ja saada sitä kuuluviin esim. Radiomafian kautta. Avaruusromun tekeminen omaksi iloksi on tosi hauskaa."

"Power House on taas ns. vanhan hipin elämysmusaa elävänä ja lujaa - niin että korvat soi monta päivää. Ei haittaa, kunhan saa vetää perusbluesia kybällä."

Hauska sattumus/mieleenpainunut kokemus/"paras moka"?:
"Suikin ja Raijan kanssa olimme BSO:n keikalla Rovaniemellä. Siihen aikaan oli Suomessa kiertueella mustalaismusiikin esikuva Raija. Siellä paikallinen lehti ilmoitteli Raijan tulosta ja mustalaismusiikin hienoista väreistä. Kun keikkamme alkoi, oli eturivi täynnään vanhoja rouvia jotka olivat tulleet kuuntelemaan täysveristä mustalaismusaa. Saivat kuitenkin korvilleen siihen aikaan jo aika kovista kamoista Santanaa ym. sen ajan afroa. Olivat rouvat "vähän" pahoillaan.

"MPQ oli v. 1999 keikalla Kalle Päätalon juhlissa Taivalkoskella. Siellä piti olla ns. haitarijazzit. Olihan siellä pari muutakin vastaavaa orkesteria ja tunnelma oli tosi hyvä lauantain päiväkeikalla Taivalkosken kauppamuseossa. Soitimme tosi hyvin vanhaa swingiä ja hiljaa pienessä talonpoikaistuvassa. Viisi kuulijaa pääsi oikein ekstaasiin. Tykkäsimme itekki että hyvin meni. Mutta varsinainen "navannäytös" oli eräänä iltana paikallisessa hotellissa, johon meidät oli myös merkattu viihdyttämään. Saatiin kamat levitettyä ja musat soimaan, mutta hotellin taustamusiikki soi edelleen. Tauon jälkeen noustiin uudestaan lavalle ja sitten taustamusiikki, humppahömppä vain soi vielä voimakkaammin. Todettiin että antaa olla. Purimma vehkeet pois ja lähdimmä kämpille. Kukaan ei tullut kyselemään perään miksi kesken iltaa läksimmä pois. Tukkilaishumppa vei voiton."

 

Ajatuksia kotomaakunnasta

"Nurmo-Seinäjoki akseli on kohtuullisen monipuolinen musiikkipaikka. Valitettavasti vain jazz on jäänyt muun musiikin jalkoihin. Paikallinen Jazz ry järjestää(?) joskus joitakin jamitilaisuuksia/konsertteja, mutta niistä yleensä saa kuulla vasta jälkeenpäin. Toiminta organisoitumatonta ja amatöörimäistä. Uskon että Seinäjoella olisi tilaa ja yleisöä aktiiviselle ja säännölliselle jazztoiminnalle."

 


 Pohjalaiset musiikintekijät
© Tiedot Seinäjoen kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto 

Sulje tästä