Selaa aineistoja (yhteensä 33)

  • Lehden nimi on tarkasti "Nurmoosta : Nurmon joulu"

Jutussa kerrotaan Ojelmiston kirkkoherran virkatalon kaikista rakennuksista, päärakennuksesta riihirakennukseen, niiden mittoineen sekä kihlakunnanoikeuden määräämistä korjaustöistä. Tämä asiakirja on löytynyt Nurmon seurakunnan arkistosta.

Kirjoittaja on nurmolaissyntyinen Suomen Kansallisteatterin kuiskaaja ja hän kertoo eteläpohjalaisuudestaan. Kaksi kuvaa Suomen Kansallisteatterin 150-vuotisjuhlanäytäntö Ensimmäinen tasavalta näytelmästä.

Kirjoittaja muistelee ja tutustuu vanhaan kotiinsa, joka on muutettu seurakunnan nuorisotilaksi.

Artikkelissa kerrotaan isovihan ajasta 1700-luvulla Etelä-Pohjanmaalla suullisen perimätiedon mukaan. Tekstissä kerrotaan esimerkiksi myös miten tietty vuori ja jyrkänne ovat saaneet nimensä tämän ajanjakson seurauksena.

Artikkelissa kerrotaan nuorisoseuraliikkeen nurmolaissyntyisistä vaikuttajista. Kuvassa Euroopan turvakokous vuodelta 1975, jonka on valokuvannut Atte Matilainen.

Kirjoittajat kertovat Nurmon vanhan apteekin historiasta, jossa he asuvat. Kuvassa Nurmon apteekki sisätiloineen vuodelta 1962 ja toisessa nykypäivän ulkoasu keltaisine ulkoseinineen.

Artikkeli kertoo Nurmon pappilan vaiheista. Kirkkoherrat kuvineen kronologisessa järjestyksessä vuodesta 1893 vuoteen 1993 saakka, Södermanista Saloon. Kuvissa pohjapiirros vuodelta 1879 pappilan navetan suunnitelmista nimikoiduilla parsilla sekä…

Jutussa kerrotaan nurmolaissyntyisen Kustaa Harjun (alkuaan Harjumäki) elämästä ja urasta.

Tekstissä kerrotaan Lappaveden omistajista, joista yksi on Nurmon kunta sekä hinnasta ja siitä, että se on voittoa tavoittelematon yhtiö.

Jutussa kerrotaan maatilasta, joka hankittiin vuonna 1937 piirisairaalan tarpeisiin. Siellä harjoitettiin maa-, karja- ja metsätaloutta sekä nostettiin polttoturvetta.

Kirjoittaja muistelee lapsuutensa leikkejä ja nuoruutensa vapaa-aikaa. Kuvissa lasten pihaleikkejä.

Jutussa kerrotaan uudesta Lakeuden Etapin toimipisteestä, joka mahdollistaa sen käytön itsepalveluna vuorokauden ympäri. Mallin mukaisesti aiotaan kehittää muitakin jäteasemia jatkossa. Kuvassa jätteiden lajittelukatos, joka on nimeltään Tuubi.

Kirjoittaja kertoo Nurmon Viitalankylän historiasta kuin myös sen tulevaisuudesta ja Veneskoski-Viitala-seuran järjestämästä toiminnasta. Kuvissa kylätalo nimeltään Venestalo, alueen läpi virtaava Nurmonjoki sekä Veneskosken uimaranta.

Tekstissä kuvataan kahden aidon järven, Kivijärven ja Martikkalanjärven, sekä kahden tekoaltaan, suojellun Varpulan ja kahden pitäjän Hirvijärven, ominaisuuksia ja virkistyskäyttöä. Jälkimmäiseen on istutettu kuhaa, joka on osoittautunut oikeaksi…

Tekstissä kerrotaan lyhyesti Nurmon kunnallishallinnon historiasta. Kuvissa kunnan puheenjohtajia, joista osa on ollut esimerkiksi maanviljelijöitä ja kansanedustajia. Heidän kaikkien nimet on myös kerrottu listassa kunnanvaltuuston ja –hallituksen…

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä työtään siltainsinöörinä.

Haastateltavana Nurmon Hipinkosken laidalla Hipin myllyn nuoruudestaan tunteva ja isänsä eli yhden viimeisimmistä omistajista, Eino Hemmingin, apuna toiminut Martti Hemminki. Tekstissä kerrotaan myös myllyn erilaisista historiallisista vaiheista.…

Artikkelissa kerrotaan Nurmon kirjaston uusista tiloista ja sen palveluista. Kuvissa kirjaston avajaiset huhtikuulta 2022, lasten osaston Käpykolon saturappuset ja uusi käsityötila ompelukoneineen ja saumureineen.

Artikkelissa mainitaan kaatuneiden etsintätöistä Taipaleen sotatantereilla. Kuvassa Timo Fors, Mika Albertsson ja Jari Ojala Nurmon sankarihaudoilla. Tekstin lopussa on Hilja Haahden runo nimeltä Taistelukentät. Alkusanat: On kenttien yllä valkeus.

Jutussa kerrotaan Hyllykallio-seuran uudistumisesta ja kesällä 2021 järjestetyistä tapahtumista. Toinen näistä on nimeltään Elokarnevaalit, joka on Eloiltamien perinnettä jatkanut perhetapahtuma. Kuvissa Hyllykallio-seuran hallitus: Anssi Orrenmaa,…

Kuulumisia Keskuspuiston päiväkodilta ja lyhyesti sen historiasta. Sisältää valokuvia askarteluista ja taideteoksista sekä päiväkodin lasten kertomia juttuja.

Kuulumisia Tanelinrannan päiväkodilta ja metsäeskaritoiminnasta. Sisältää valokuvia luontoretkiltä ja taideteoksista sekä päiväkodin lasten kertomia juttuja.

Artikkelissa kerrotaan Nurmoo-seuran kökkäporukan tekemistä töistä Nurmon museolla. Jutussa kerrotaan myös kuvin ja sanoin Nurmossa järjestetyistä tapahtumista. Nämä tapahtumat olivat 24.6.2021 juhannuksen aatonaaton seurat, 1.8.2021 vietetty…

Tekstissä kerrotaan kahdesta sup-lautailumatkasta Nurmonjokea pitkin. Nurmon museolla melojat pitivät tauon ja huomasivat siellä taulun, jossa luki, että joki on Nurmon äiti. Kuvissa sup-lautailijat eri kohdissa matkaansa.

Kirjoittaja muistelee kouluvuosiaan Nurmon Kirkonkylän kansakoulussa ja sen aikaisia harrastuksiaan kuin myös uraansa muilla paikkakunnilla. Kuvassa kirjoituskilpailun kunniakirja 1967 vuodelta sekä Nurmon valokuvakerhon kuukausikilpailun valokuva.

Kirjoittaja kertoo Lauri Soinin merkityksestä niin satakuntalaisen nuorisoseuratyön hyväksi kuin myös Nurmon seudulla, jonne hän palasi maanviljelijäksi. Hän oli mukana käynnistämässä muun muassa Nurmon nuorisoseuran opintokerhotoimintaa. Tekstin…

Tekstissä kerrotaan Lasten liike -toiminnasta, johon saatiin Olympiakomitean myöntämä avustus Nurmon Jymyn seuralle. Toiminnan pilottina on toiminut Hyllykallion koulu ja sen tarkoituksena on tutustuttaa lapsia moneen eri lajiin.

Kirjoittaja muistelee sairaaloissa viettämäänsä aikaa ja sen vaikutuksia elämäänsä.

Kirjoittaja muistelee Amerikasta Suomeen paluumuuttaneita isovanhempiaan ja lapsuuttaan mummolassa Ämmälänkylässä. Kuvassa kirjoittajan isovanhemmat.

Kirjoittaja kertoo Kokkaa kotimaista-ruokakasvatusmallin merkityksestä kahdeksasluokkalaisille sekä Nurmon maatalouden alkutuotannon verkostosta. Kuvassa ruokakassi on viety kotitalousopettajille Tiia Korkeakoskelle ja Anne-Maria Aholuodolle, jonka…

Jutussa kerrotaan nurmolaisesta perinteestä maanviljelyyn liittyen. 1990-luvun alusta alkaen on ollut myös lyhdekulkueperinne. Kuvissa ollaan niin kylvämässä maata, Tapio Hirvilammi siunaamassa kylvöt sekä lyhdekulkue kirkossa.

Martti Santavuoren kirje kokonaisuudessaan Nurmon suojeluskunnalle, jota säilytetään Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Santavuori vastasi Nurmon ratsuväkisuojeluskunnan kouluttamisesta.

Lyhyessä jutussa Kustaa Harju kertoo äitinsä opetuksista ja siitä, kuinka ne häneen vaikuttivat.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2