Selaa aineistoja (yhteensä 48)

  • Lehden nimi on tarkasti "Kauhavan Joulu 2021"

Artturi Leinosen murteella kirjoittama muistelma Matti Sippolasta.

Matti Sippolan kuolemaan liittyvä kirjoitus Pyrkijä-lehdessä vuodelta 1908.

Kirjoittaja pohtii nuorisoseuraliikkeen toimintaa ja tilannetta.

Ote Heikki Hemmingin puheesta taidenäyttelynsä avajaisissa Kauhavan Nuorisoseuralla 15.6.2001.

Lyhyt selostus ja valokuvia Kalan torpan juhannusjuhlasta 2021.

Tiede- ja kulttuuriministeri kertoo työstään.

Vuoden 2021 Ruma Vallesmanni -arvonimen saanut kuntayhtymä Kaksineuvoisen tartuntataudeista vastaava lääkäri Heidi Ojala kertoo joulutervehdyksessään koronavuodesta.

Alkusanat: Hän istuu jälleen tutulla paikallansa

Kauhavan helluntaiseurakunnan joulutervehdys

Alkusanat: Ihmisen elämä niin kuin helminauha on

Kauhavan vapaaseurakunnan joulutervehdys

Alkusanat: Jouluaamun kirkkomatka mieleeni nyt tulee.

Kauhavan seurakunnan edustajan joulutervehdys

Kauhavan Joulu 2021 -lehden ns. pääkirjoitus. Kirjoittaja kertoo Kauhavan kirkon palosta vuonna 1921.

Artikkeli kertoo Kauhavalla vuonna 1967 järjestetyistä MM-ampumahiihtokatsastuksista ja niiden järjestelyistä.

Lakeuksien nuoriso -lehden vuoden 1946 joulunumerossa julkaistu kirjoitus kauhavalaisesta, saituudestaan tunnetusta Mikko Orrenmaasta.

Lakeuksien nuoriso -lehden vuoden 1946 joulunumerossa julkaistu kirjoitus, jossa kuvaillaan entisaikojen sadonkorjuujuhlia.

Murteella kirjoitettu tarina Kauhavan Lummukassa asuneesta Paul ja Sanna-Kaisa Mäkisestä ja heidän jälkeläisistään.

Kirjoittaja kertoo varusmiesajastaan ja armeijassa harjoittamastaan parturitoiminnasta.

Kuvaus Antero Vuorijärven piirroksista ja niihin liittyvistä teksteistä koostuvasta kirjasta.

Katkelmia vuoden 1931 Kauhava-lehdestä.

Kuvaus kauhavalaisen Martti Nurmen elämästä, erityisesti hänen yritystoiminnastaan.

Kauhava-lehdessä 21.3.1996 julkaistu yleisönosastokirjoitus, jossa kerrotaan Kauhavan kirkon palosta vuonna 1921 ja uuden kirkon rakentamisesta.

Artikkelissa kerrotaan Kauhavan toisen puukirkon vaiheista rakentamisesta tuhoutumiseen tulipalossa.

Kuvaus vuonna 1749 painetusta kirjasta "Sen Pyhän Ewangeliumillisen Walkeuden Taiwallisesa Opisa ja Pyhäsä Elämäsä. Jälkimmäinen Osa".

Kauhavan Yhteiskoulun historiaa

Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan Kauhavalla 1940-luvulla.

Matti-kissan elämäntarina.

Ohjeet HOHDE-lyhdyn askarteluun.

Kuvaus entisaikojen heinäladoista ja niiden rakentamisesta.

Kirjoittaja kertoo suhteestaan Pohjanmaahan.

Syksyisen lakeusmaiseman kuvaus.

Avainsanat:

Kertomus Kauhavan ilmasotakoululla tapahtuneesta hauskasta sattumuksesta.

Kuvaus Kauhavan yhteismetsän perustamisesta.

Kuvaus entisajan heinätöistä.

Kuvaus salaatin raaka-aineista ja valmistuksesta.

Kertomus soitonopiskelusta kansalaisopiston kursseilla.

Artikkelissa kerrotaan Järvilakeuden kansalaisopiston toiminnasta.

Artikkelissa kerrotaan kansallispukujen historiasta ja ompelusta.

Artikkelissa kerrotaan kiviaidan rakentamisesta Iisakin Jussin tuvan pihapiiriin.

Avainsanat:

Artikkelissa kerrotaan eteläpohjalaisen kehittämisyhdistyksen Aisaparin hankkeista vuosina 2007-2020.

Avainsanat:

Runo
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2