Selaa aineistoja (yhteensä 322)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "Etelä-Pohjanmaa"

Kahdella aukeamalla neljä karttaa + lehden takakannen kartta kertovat omaa kieltään Nurmon rakentumisesta. Kartat ovat vuosilta 1959, 1965, 1980-luvun puolivälistä ja 1990-luvulta. Ruotsiksi kirjoitettu takakannen kartta on vuodelta 1766.

Artikkeli kertoo viiden ähtäriläispojan lähdöstä opintielle Vaasan triviaalikouluun 1700-luvulla

Artikkeli kertoo Ähtärin kirkon vihkimistilaisuudesta 80 vuotta sitten

Syksyllä 1939 kun miehet olivat saaneet määräyksen sotaan lähdöstä, he kokoontuivat maamieskoululle ja sieltä lähtivät marssien Lapuan asemalle, josta heitä vietiin junalla tuntematonta kohti. Miesten ollessa sodassa maatilan töitä tekivät venäläiset…

Avainsanat: ;

Alakylän koulu oli niin sanottu ylempi kansakoulu. Se aloitti yksityisenä kouluna. Vuonna 1903 se siirtyi kunnalle. Vuonna 1910 valmistui opettaja Lauttajärven suunnittelma koulutalo ja Eero Ojajärven suunnitelma lisärakennus valmistui vuonna 1922.…

Artikkeli kertoo Ähtärin eläinpuiston laajennuksesta ja kehityksestä 1970-luvulla

Artikkeli kertoo ylihärmäläisten rakentamisesta talkootyöllä

Avainsanat:

Artikkelissa tarkastellaan kansan lukutaitoa 1700-luvulla

Kuvaus Peräseinäjoen asutushistoriasta 1600-1700 luvulla
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2