Selaa aineistoja (yhteensä 322)

  • YKL-kuvaus on tarkasti "Etelä-Pohjanmaa"

Artikkeli kertoo ähtäriläisestä postinkantajasta

Avainsanat:

Kirjoittajan muistoja ja ajatuksia Nurmosta, Hyllykalliosta ja Seinäjoesta

Kuvaus 1900-luvun alkupuolella Kortesjärvellä kauppaa pitäneestä Niilo Förstistä.

Artikkeli kertoo Kortesjärven Mannisen kylällä eläneestä Edvard Mannismäestä ja Mannisen kylän 1900-luvun alkupuolen historiasta.

Artikkeli kertoo Kortesjärven Ylikoskella vuonna 1942 tapahtuneesta saksalaisen kuljetuskoneen maahansyöksystä.

Kortesjärven Fräntilän kylän historiaa.

Kun uudisasukkaat muuttivat 1500-luvulla uusille asuinsijoille, piti keksiä uusia paikannimiä, jotta voitiin tehdä karttoja. Artikkeli käsittelee nimien antamista eri paikoille ja nimien syntyhistoriaa.

Juttu on vapaamuotoinen eikä siten varsinainen historiikki.

Jutussa kuvataan Aila Kosolan lapsuutta 1930-luvulla Seinäjoen rautatieläisten kasarmeissa. Kuvissa vanha kasarmirakennus sekä ihmisiä kasarmin pihassa.

Artikkeli kertoo ähtäriläissyntyisestä kirjailijasta

Artikkeli kertoo Ähtärin kirkon vihkimistilaisuudesta 80 vuotta sitten

Artikkeli kertoo viiden ähtäriläispojan lähdöstä opintielle Vaasan triviaalikouluun 1700-luvulla

Artikkeli kertoo Ähtärin eläinpuiston laajennuksesta ja kehityksestä 1970-luvulla

Artikkelissa tarkastellaan Nurmon asukasluvun kasvua, monipuolisia peruspalveluja ja rakennushankkeita.

Kahdella aukeamalla neljä karttaa + lehden takakannen kartta kertovat omaa kieltään Nurmon rakentumisesta. Kartat ovat vuosilta 1959, 1965, 1980-luvun puolivälistä ja 1990-luvulta. Ruotsiksi kirjoitettu takakannen kartta on vuodelta 1766.

Kirjoituksessa pohditaan hyllykalliolaisuutta ja alueen kehittymistä. Artikkelin valokuvassa on rakennustarkastaja Unto Latvala kuvassa, joka lienee 1970- tai 1980-luvulta.

Nurmon Kouran kylästä kertova humoristinen kirjoitus, jossa jokainen sana alkaa k-kirjaimella.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2