Selaa aineistoja (yhteensä 321)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "2012"

Murteella kirjoitettu muistelus lapsuudesta.

Kirjoittaja muistelee murrekirjoituksessaan aikaa, jolloin kaikki oli kortilla ja "jopparit" toivat Haaparannasta Ruotsin puolelta kahvia ja muuta tavaraa.

Lakeuden Seppä on vuosittain myönnettävä tunnustuspalkinto

Artikkeli kertoo trumpetisti Olavi Koskelan elämästä ja orkestereista, joissa hän on soittanut.

Seinäjoen maalaiskunnan historiaa lähinnä kunnanvaltuuston näkökulmasta. Kuvissa Seinäjoen maalaiskunnan vaakuna, vuoden 1936 kunnanvaltuusto sekä 1930-luvulla kunnantalona toiminut Koskisen talo.

Jutussa kerrotaan tanssipaikka Wisahovin rakentamisesta ja tansseissa käynneistä siellä. Varsinaisesti jutun kohteena on eräs Raija niminen nuori nainen, jonka tanssimatkaa jutussa
kuvataan.

Kuvaus kertoo kahdesta nuoresta pojasta, jotka menivät jyräämään peltoa hevosella ja kun hevonen pillastui tiellä ja kaatui jyrän kera ojaan, niin kuinka pojat saivat hevosen ja jyrän ylös ojasta.

Nivalalaisen Vilkuna-suvun historiaa sekä sukuun kuuluneen kirjailija ja aktivisti Kyösti Wilkunan elämästä Lapualla. Myös kuva Wilkunan Lapuan asuintalosta Marielundista sen nykyisessä asussa. Artikkelin pohjana on käytetty Olli Vilkunan toimittamaa…

Kirjoituksessa ennakoidaan Lahdessa kesäkuussa 2013 järjestettävää voimistelun suurtapahtumaa Sun Lahti. Nurmon Jymyn Jumppareista oli lähdössä tapahtumaan n. 70 voimistelijaa.

Artikkeli kertoo arrastajavoimin valmistuneen paikallishistoriasta kertovan näytelmän valmistumisesta ja esityksistä.

Artikkelissa kerrotaan Tuiskulan kudontapiirin toiminnasta ja kirkkotekstiilien lahjoituksesta seurakunnalle.

Riimitelty runo Reino-tontusta, joka saa masentuneen joulumuorin jälleen entiselleen.

Kortesjärven Ylikylän näyttelijäryhmän Pohjalaisia-musikaalin näytäntömatka Helsinkiin.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2