Selaa aineistoja (yhteensä 120)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "1997"

Julkaistu Jalasjärven Joulussa 1962.

Julkaistu Jalasjärven joulussa 1959.

Artikkelissa ei ole varsinaista tekstiä, vaan lehden yhdellä sivulla on kolme valokuvaa tapahtumasta kuvateksteineen.

Artikkelissa kerrotaan golfista pelinä, Ruuhikosken kentästä sekä Etelä-Pohjanmaan Golf -yhdistyksestä. Tekstin lisäksi on kaksi valokuvaa: Keski-Nurmon golfaajat ja kuva pelin tiimellyksestä.

Alkusanat: Taas hetken muistoissa viivähtää.

Reportaasi Ilmajoella pidetyn hiihdon miesten maakuntaviestin kulusta. Mukana kuva joukkueen jäsenistä huoltajan ja joukkueenjohtajan kanssa.

Alkusanat: Syysiltana kuljen mä mietteissäin.

Lyhyt maininta tämänvuotisen kulttuurikellon luovuttamisesta kuvan kera.

Artikkelissa kerrotaan, miten 74-vuotias kirkonrakentaja Hakola suistui avantoon kesken Nurmon kirkon rakentamisen vuonna 1777. Artikkelissa on postikorttikuva 1950-luvun kirkonsillalta etelään päin.

Alkusanat: "Tule joulu kultainen" / toistaa kasvoton laulaja tavaratalossa.

Tekstissä kerrotaan lähinnä kirkonsillasta eri vuosikymmeninä. Valokuvassa on teksti: "Neljäs kirkonsilta oli käytössä 50 vuotta vuodesta 1940-1990."

Alkusanat: Aina ohitse kulkeissani sitä käännyn katsomaan.

Lyhyessä artikkelissa kerrotaan vapaussodan päättymisestä ja sen muistopäivästä. Mukana on valokuva Viitalankylän ja Kouran vapaussotureista junavaunussa lähdössä vuoden 1938 muistopäivän juhlaan Helsinkiin.

Alkusanat: Syntymäpäivänäs, Isänmaa, haluan onnea toivottaa.

Alkusanat: Vie minut katsomaan jouluyösi tähtitaivasta, Jumalani.

Artikkelissa kerrotaan lyhyesti Nurmoo-Seuran tapahtumista, Nurmon Jymyn urheilukilpailuista, Lakeus marssii -kävelytapahtumasta ja Nurmon Elomarkkinoista.

Artikkelissa on myös valokuva parttenkoliaasissa esitetystä näytelmästä Härmän häät.

Matkakertomus Thaimaahan. Mukana kaksi valokuvaa historialliselta hautausmaalta ja kuuluisalta Kwai-joen sillalta.

Kuvaus kudontapiirin pikkujoulusta Unnukka Läntisen kotona.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto istutti Nurmon Keskuspuistoon itsenäisyydenkuusen vuonna 1987. Kuusi oli lähtöisin Helsingissä olevasta itsenäisyydenkuusen siemenestä.

Ei varsinaista artikkelia, kaksi valokuvaa tapahtumasta kuvateksteineen

Alkusanat: Valonsäde... Miten sinä sisään pimeään pääsit?

Alkusanat: Sä annoit, Herra, meille isänmaamme.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2