Selaa aineistoja (yhteensä 96)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "1992"

Lempi Yli-Jaskarin tyttäret löysivät tämän jäämistöstä tietoja Lotta Svärd-järjestön Nurmon paikallisosastosta. Yleisellä mahtikäskyllä ne olisi pitänyt heti sodan jälkeen hävittää. Artikkelissa on valokuva, jossa on 12 lottaa, mukana Lempi…

Viitalan koulun välituntikello on palvellut uskollisesti tehtävässään vuonna 1923 palaneen koulurakennuksen tilalle rakennetussa koulussa. Siromuotoisen vaskikellon on valanut Juho Latvakangas (1871-1954), seppä, valuri ja maanviljelijä Nurmon…

Seurat on perinteinen nurmolainen seurakuntatyön muoto jo 1800-luvulta alkaen. Seuratoiminta liittyy Nurmossakin myöhäisemmän herännäisyyden leviämiseen Pohjanmaalle.

Kunnansihteerin muistelmia rakennusmestari-rakennustarkastajan työstä. Artikkelissa on kaksi valokuvaa 1960-luvulta.

Artikkelissa on kuva: Matti Jaskari ja Jaakko Leppilahti luovuttavat Jaskari-Korpela -suvun sukuseuran puolesta sukukirjan Nurmoo-Seuralle. Vastaanottajina Matti Lehtinen ja Aila Yli-Hakola.

Artikkeli kertoo Atriasta eli vuoden 1992 nimellä Itikka-Lihapolar Oy:stä. Artikkelissa on kolme kuvaa tuotantolinjalta sekä yksi ulkokuva "lihakylästä".

Artikkeli kertoo tiivistetysti Matti Saarikosken (1897-1987) elämäntarinan. Artikkelissa on kolme kuvaa Saarikoskesta ja hänen perheestään sekä yksi kuva tilaisuudesta, jossa Saarikosken perikunta lahjoittaa tämän palkintokokoelman Nurmon museolle.

Kommelluksia joulusian teurastuksessa.

Kunnanjohtajan tervehdys joululehdessä.

Seurakunnan tervehdys joululehdessä.

Runon alkusanat: Jäin kadoksiin itseltäin, armain kun sinut näin.

Kirjoittaja vieraili joulunaikaan Floridan Finnish-American Rest Homessa, jonne vei Nurmon kunnan ja seurakunnan puolesta tuliaisia. Myös henkilökohtaisia tuliaisia vietiin kahden Kuusenlahden asukkaan Floridan-sukulaisille. Kirjoittaja tapasi…

Nurmolaisten mielipidettä kuntaliitoksesta Seinäjoen kanssa kysyttiin kansanäänestyksessä.

Runon alkusanat: Kysyin taannoin häneltä, arkana.

Runon alkusanat: Yhä kuulen kultaisen käen kukuntaa.

Runon alkusanat: Varjot kulkevat ikkunan takana.

Runon alkusanat: Nyt on Joulu, juhla jaloin.

Kolmen sivun kuvakooste vuoden urheilu- ja liikuntatapahtumista. Kuvissa: Nurmon Jymyn E-tyttöjen SM-kultajoukkue (pesäpallo), lentopallotoiminta saa Nuori Suomi -sinettipalkinnon, B-poikien SM-pronssijoukkue (pesäpallo), voimistelijatytöt…

Kuvakooste itsenäisyytemme 75-juhlavuoden vietosta Nurmon kunnassa. Koosteessa on kuusi valokuvaa eri tapahtumista: veteraanipäivänä naisia muistetaan kotirintamamitalilla, musiikkiväen konsertti kirkossa, kuvaelma kunnan vaiheista museolla, yleisö…

Runon alkusanat: Suomi-äiti itki rukoili.

Runon alkusanat: Sanojansa saatteleepi / virsiänsä pyhä kirja.

Hyllykallion ala-asteen 6B-luokan oppilaat vierailivat ystävyyskoulu Aluveren Pohikoolissa Viron Sõmerussa. Artikkelissa on mukana neljä valokuvaa matkalta.

Kolme valokuvaa vuoden varrelta: pellavan käsittelyä Nurmon museolla, perinneviikon tapahtuma Nurmon ala-asteella ja ropsun syöntiä museolla vanhoissa vatteissa.

Kirjoittaja oli vuonna 1992 10-vuotias.

Joululehden toimikunta pyysi Nurmon yläasteelta apua aiheeseen, millaisena nuori nurmolainen näkee 75-vuotiaan Suomen. Yläasteen 9-luokkalaiset kirjoittivat äidinkielen tunnilla aiheesta.

Lehden toimituskunta pyysi Nurmon yläasteelta apua aiheeseen, millaisena nuori nurmolainen näkee 75-vuotiaan Suomen. Yläasteen 9-luokkalaiset kirjoittivat äidinkielen oppitunnilla aiheesta.

Runon alkusanat: Miksi murehdit, levoton sielu?

Runon alkusanat: Koulu on kuin puuropata, jossa manteleita sata.

Kirjoitus on alunperin kirjoitettu tervehdykseksi rippikoulutovereille vuodelta 1925. Kirjoituksen piti olla Nurmon joulussa 1970-luvun lopulla, mutta kirjoittaja ehti menehtyä ennen sitä. Kirjoittajan sisar julkaisee kirjoituksen vuoden 1992…

Runon alkusanat: Monet joulut kauniit somat / takana ne kaikki ovat.

Teksti kuvaa Voitto Koivulan sotavankeusaikaa ja elämää A. Kiviniemen kirjoittamana.

Teksti on saanut erityismaininnan Jalasjärven kirjastolautakunnalta.

Sisältää piispa Yrjö Sariolan loppulausunnon.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2