Selaa aineistoja (yhteensä 570)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "1988"

Runon alkusanat: Ah, armas isäni taivainen / taas huokaillen puoleesi käännyn.

Lythyt muistelma kirjoittajan lapsuuden joulunvietosta.

Nurmon kunnan alueella on usean vuoden ajan kerätty Nurmon urheiluperinnettä: kirjoja, valokuvia, vanhoja urheiluvälineitä ja palkintoja.

Ringette oli aikaisempana vuonna rantautunut Nurmoon ja Nurmossa oli 1988 yksi 14-vuotiaiden tyttöjen joukkue. Artikkelissa kerrotaan lyhyesti ringeten säännöistä ja Nurmon joukkueesta kuvan kera.

Vuonna 1988 suurimmat liikuntapaikkojen rakennuskohteet olivat liikuntahalli, Isosalon kuntorata ja keskustan kentän pinnan uusiminen.

Resiinaralli oli kilpailu, jossa joukkueet matkasivat rautatietä pitkin resiinoilla. Kilpailuja myös televisioitiin. Nurmon vapaapalokunnan joukkue tuli toiseksi vuoden 1988 kilpailussa. artikkelissa on valokuva voittojoukkueesta huoltajineen: Jaakko…

Nurmon Syrjänmäen talon pihapiirissä on kumpare, joka on toiminut leivinuunina. Uunin on tehnyt Matti Syrjänmäki n. 1800-luvun alussa. Uunia on käytetty viimeksi yli 100 vuotta sitten. Nykyisin se on romahtanut ja sen suuaukon kohdalle on pantu…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2