Selaa aineistoja (yhteensä 105)

  • Julkistamisajankohta on tarkasti "1969"

Kertomus koiran kuolemasta s.19.

Kertomus vanhuksesta, s.27.

Valokuva sekä lyhyt teksti Ruhassa sijaitsevasta Manauskivestä, joka liittynee uskonnollisiin menoihin. S. 25. Valokuvassa Kustaa Vilkuna ja Niilo Muilu.

Lyhyt loppusoinnullinen runo joulusaunasta sekä valokuva Lapuan ulkomuseon saunasta.

Kaksi lyhyttä kuvausta s.22.

Kopioitu teksti v. 1804 virsikirjasta, jossa maailmanhistorian tapahtumia eri vuosisadoilta. S.10-11.

Matkakuvaus Kanadasta s. 16-17. Artikkelissa mainitut henkilöt: Marttalan perhe, Yrjö Mantere, Aino Hautala, Lyyli Saari, Mirjam Horvath, rouva Albreght, , rouva Kulmala ja Jani Mäki ent. Juha Matalamäki.

Jouluruno s.7.

Neljä runoa, aiheina lähinnä aviopuolisoiden ja vanhemman ja lapsen välinen suhde, s.12-13.

Kuvaus läpi yön kestäneestä vainajan muistotilaisuudesta joka pidettiin ennen hautausta. Kirjoitus perustuu Teuvo Lagerstedtin tutkielmaan. s. 28.

Kaksi kuolemanläheistä runoa s.15.

Kaksi lyhyttä murretarinaa.

Lyhyt teksti Lapuan myllyistä ja valokuva Tiistenjoen Leppäsenmyllyn voimapyörästä, s.25.

Jouluruno s. 11.

Entisaikaan ja Pohjanaalle sijoitettu kuvaus kylämatkasta s.21.

Kirjoittajan omakohtainen kokemus sähkömittarinlukumatkalta syrjäisessä kylässä. Keskeisenä aiheena nälkä. S. 6-7.

Runo s. 22.

Omakohtainen (?) sairaalakuvaus s.14.

Kirjoitus eteläpohjalaisista kaksikerroksisista asuinrakennuksista s.9-10. Myös kuva tällaisesta lapualaistalosta.

Seitsemän murteellista sananlaskua, myös Lapualle sijoittuvia, s.21.

Kanadan matkan siivittämiä runoja s. 17.

Lyhyt kirjoitus ja kuva Käräjäkivestä, joka sijaitsee entisellä härmäläisten ja hellanmaalaisten kirkkotien varrella, s.26.

Viisi sananlaskua ja yksi loru, s.27.

Henkilökuva amerikkalaisesta John Syrjämäestä, joka toimii sosiologian professorina New York State universityssä.

Runo s. 26.

Kirjoittajan kuvaus Kyösti Vilkuna -seuran toiminnasta s.20.

S. 4 kuusi runoa, jotka aiheiltaan uskonnollisia ja yhteiskunnallisia. Runojen nimet: Tule jo joulu. Tänä päivänä. Joulua kaipaan. Lähtö. Vilho. Voittaja.

Uskonnollinen runo s.25.

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Kirjoitus osiossa Lasten kynästä

Ylijoen kansakoulun IV-VII-luokkalaisten uskontotunnilla kirjoittamia mielipiteitä

Runon alkusanat: Täällä on ollut puute ja halla, paljon on päättyvä tähän.

Runon alkusanat: Oi Herra, mun kantelein särkynyt on

Joululehden alkukirjoitus.

Artikkelin otsikko lehdessä virheellisesti "Paukannevan luontoa"
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2