Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 78)

  • Aihe on tarkasti "suomi"

Osa Härmän lukion rehtori Jari Salmisen ja yläkoulun rehtori Tiina Luoman itsenäisyyspäivän puheesta oppilaille 5.12.2019

Pastori Petra Kero kertoo 101 vuotiaasta Suomesta, sen rakentamisesta, taistelusta ja rukouksesta.

Asiasanat: Suomi, rukoukset

Pakina Suomen itsenäisyyden vaiheista Etelä-Pohjanmaan murteella.

Asiasanat: pakinat, historia, Suomi

Kerrotaan Pyhävuoresta ja Ilveskivestä.

Muistoja karjalasta lähdöstä sota-aikana.

Kerrotaan kahdesta taistelupaikasta talvisodan ajoilta.

Kerrotaan sota-ajasta ja TK-miehistä, keskityen Hugo Valppaaseen.

Kerrotaan muutamasta kansallispuistosta kirjoittajaa kiinnostaneita seikkoja ja yleisesti kansallispuistojen historiasta.

Kaksi tarinaa, toinen suomalaiselta ja toinen saksalaiselta, vaihto-oppilaalta. Kumpikin kertoo omia kokemuksia vaihdosta.

Kerrotaan alavudella olevan lukion ja saksalaisen lukion valittujen ryhmien vierailuista ystävyyslukionsa kotimaassa.

Runon alkusanat: Suomi itsenäinen, kaunis, suuri ja syksyinen.

Asiasanat: lyriikka, Suomi

On viiden kirjoituksen kokoelma 9lk ja 6lk aiheesta.

Kertoo sota-ajan jälkeisistä toimista Suomen talouden turvaamiseksi.

Kerrotaan äidinkielen opetuksen alkuvaiheesta Suomessa.

Kerrotaan matkalla opitusta historiasta Suomen asuttamisesta.

Lyhyesti kerrotaan nuorisovaihdosta ja mitä sen aikana tehtiin.

Uusi-seelantilainen Mikael kertoo muistoistaan edesmenneestä mummusta.

Juttu sanoilla leikittelystä.

Asiasanat: Suomi, sanaleikit

Kijoittaja kertoo mitä Suomesta kaipaa.

Asiasanat: Suomi, luonto, kesä, kukat

Amerikkalaisten sukulaisten tapaaminen suomalaisten sukulaisten kanssa Suomessa.

Kerrottiin Heimo Harjun muistoja sota-aikoina kotoa Töysässä.

Laulu samalla nimellä ja pieni tekstinpätkä tietoa.

Keskustelua vaaliäänestyksestä aikavälillä.

Lyhyt katsaus kotimaisen oluen valmistuksen alkuaikoihin.

Asiasanat: Suomi, Töysä, alkoholi

Runo, joka alkaa sanoin: "Kannakselta savu haihtui, syyskuun neljäs aseet taukos." Runo kuvaa sodanjälkeista Suomen rakentumista.

Asiasanat: runot, Suomi

Runo , joka alkaa sanoin "Tässä seison, Suomi-neito, ikäneito itsellinen. Olen nähnyt kaikenlaista aikana pitkän ikäni." Runo kuvaa Suomineidon matkaa juhlapäivään saakka.

Asiasanat: runot, Suomi, juhlat

Kunnanjohtajan tervehdys joululehdessä

Lehden toimituskunta pyysi Nurmon yläasteelta apua aiheeseen, millaisena nuori nurmolainen näkee 75-vuotiaan Suomen. Yläasteen 9-luokkalaiset kirjoittivat äidinkielen oppitunnilla aiheesta.

Joululehden toimikunta pyysi Nurmon yläasteelta apua aiheeseen, millaisena nuori nurmolainen näkee 75-vuotiaan Suomen. Yläasteen 9-luokkalaiset kirjoittivat äidinkielen tunnilla aiheesta.

Kirjoittaja on Nurmon lukion abiturientti

Artikkeli kertoo Maaottelumarssista, jossa Ruotsin kävelyliitto haastoi Suomen kävelymaaotteluun. Isojoella osallistuttiin haasteeseen innolla.

Artikkelissa valokuva: Musiikinopettaja Kerttu Salo palkittiin ansioistaan kulttuurikellolla, jonka kulttuurilautakunta luovutti itsenäisyyspäivän juhlassa.

Artikkeli kertoo Cumbre Mundial del Tango - tapahtuman järjestämisestä Seinäjoen Tangomarkkinoiden yhteydessä kesällä 2011.