Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 203)

  • Aihe on tarkasti "myymälät"

Artikkeli kertoo ähtäriläisen Jorma Kuoppalan harjoitteluajasta Ähtärin Osuuskaupassa 1960-luvulla

Muistelma ja valokuvia Alanurmossa sijainneesta Pirttisen kaupasta s. 15-17.

Artikkeli kertoo Puukkopuron kaupasta Ähtärissä

Raija Kankaanpään muistelu kauppareissusta

Artikkeli kertoo Pihalan kaupan toiminnasta sota-aikana

Asiasanat: myymälät, sota-aika

Artikkelissa kerrotaan Nurmossa sijaitsevasta Pelakoolana ja Ahosen kauppana tunnetusta talosta. Talossa piti kauppaa Juho Kaaponpoika Ahonen.

Artikkelissa kerrotaan Nurmossa toimineista eri kauppaliikkeistä.

Artikkelissa kerrotaan Alkon avaamisesta Seinäjoelle vuonna 1932 ja sen vaikutuksesta kaupungin liike-elämään. Kuvassa jonotetaan Alkon myymälään Kalevankadulle vuonna 1953.

Kiinteitö Oy Ylihärmän Viiskulma, Apteekintalo, Järventie 1:n kiinteistö, Haapojan risteyksen kauppa, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Henkilökuva lapualaisesta Jussi Ylihärsilästä, jonka harrastuksena ovat rahojen keräily, urheilu ja mestästys. Ammatikseen hän on toiminut myyntialalla mm. Ruhan Osuuskaupassa ja yksityisenä myyntimiehenä.

Artikkelissa valokuvia: Nurmon Osuuskaupan Kouran myymälä 1920-luvun asussaan, Kouran kauppaliikkeen ensimmäinen perustaja Tuomas Laurila, Reinilän kaupan tiskiltä, kauppias Samuli Hautala tiskin takana arviolta 50- tai 60-luvulla.