Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 485)

  • Aihe on tarkasti "museot"

Tekstissä kerrotaan Nurmon museon jokirannassa olevan laiturin ja portaikon uusimisesta. Tekstissä on neljä valokuvaa rakennelmista ja kökkäväestä.

Nurmon museolta puuttuu rakennuksia, joita luontaistaloudessa on tarvittu, eikä enää ole mahdollisuutta saada kaikkia. Sen vuoksi museolle on teetetty pienoismalli nurmolaisesta pihapiiristä 1800-luvun puolivälistä. Mallina on ollut Hako-Kalistaja…

Artikkelissa kerrataan Nurmon museon vaiheita lyhyesti ja kerrotaan museon toiminnasta. Artikkelissa on neljä valokuvaa: museo ulkoa, Juhani Kujala ja Matti K. Jaskari ottavat vastaan lahjoituksena valokuva-albumin, Lalli Partinen ja Kaisu Mahlamäki…

Nurmon museon hankkima pienoismalli esittää Nurmoa nykyisen kirkon valmistumisen aikoihin vuonna 1779. Artikkelissa kerrotaan hieman elämästä Nurmossa tuohon aikaan.

Aukeamalla kuusi valokuvaa kuvateksteineen: Museon eteläpään osan kunnostusta, museon korjauksessa tarvitun puutavaran sahaus, vanha purettava paloasema, Haalin tanssilavan viimeiset tanssit, iltatunnelmaa Haalilla ja Isokoskentien perusparannus.

Asiasanat: Nurmo, Haali, paloasemat, museot

Kuvaus Nurmon museolla pidetystä unikeonpäivän tapahtumasta 27.7.2001. Tapahtumassa esitettiin pelimannimusiikkia, lausuttiin runoja, esitettiin kuvaelma Kirkkoraati istuu sekä pidettiin tanssit. Artikkelissa on kolme valokuvaa tapahtumasta.

Lyhyessä artikkelissa kerrotaan seuraavan vuoden näyttelyistä sekä Kirkkoraati istuu -näytelmästä. Samalla sivulla on valokuva Nurmoo-Seuran johtokunnasta vuonna 1998. Kuvatekstissä nimetään johtokunnan jäsenet.

Artikkelissa kerrotaan Nurmon museotalon eli Yli/Mäki-Tepon talon vaiheista. Mukana on Seppo Raskun valokuva museorakennuksen eteläpäästä löytyneestä vuosiluvusta 1796.

Kirjoittaja on ollut kesätöissä Nurmon museolla kesällä 1993. Artikkelissa on Vesa Salonperän ottama valokuva kirjoittajasta.

Asiasanat: museot, Nurmo