Selaa aineistoja (yhteensä 164)

  • Aihe on tarkasti "muistelu"

Artikkeli kertoo ähtäriläisen Elsa Koskisen ajatuksista ja muisteluista Inhan tehtaiden ruukkiyhteisössä

http://81.209.83.96/repository/677/aleksanteri_toisen_patsas.pdf
Teksti on kertomus eteläpohjalaisten Juho, Juha ja Erkki Koiviston Helsinkiin Aleksanteri II:n patsaan paljastustilaisuuteen tekemästä matkasta.

Artikkeli kertoo arkkitehti Anssi Lassilan lapsuusmuistoista, elämästä ja työurasta Soinissa ja muualla.

Kertomuksen on kirjoittanut Maria Ilomäen (o.s. Haapala, 1860-?) lapsenlapsi, jonka nimeä ei jutussa mainita.

Raija Markkilan muisteluita hänen ensimmäisestä kuusijuhlastaan.

Nimimerkin takana on rovasti ja kansanedustaja Johannes Wirtanen. Julkaistu Jalasjärven joulussua 1959.

Juttu on katkelma Veikko Salon tekemästä haastattelusta, johon vastasi hänen enonsa Feeliks Mäenpää.

Artikkeli kertoo ähtäriläisen Jorma Kuoppalan harjoitteluajasta Ähtärin Osuuskaupassa 1960-luvulla

Lapsuus ajan muistelmia lehmien paimentamisesta Heikki Heikkolalta / Mäntylältä.

Lapsuus ajan muistelmia lehmien paimentamisesta Heikki Heikkolalta / Mäntylältä.

Lapsuus ajan muistelmia lehmien paimentamisesta Heikki Heikkolalta / Mäntylältä.

Heikki Heikkola / Mäntylä kertoo kuinka hän aloitti koulun aikoinaan.

Erkki Ylisippolan puhe, jossa muistelee Heikki Hemmingin muistotilaisuudessa Hemminkiä.

Lähteenä Kurikan ja Jalasjärven Kunnallislehti 3/1945.

Haastatteluja ja muistoja Holkonkylältä.

Teksti on saanut erityismaininnan Jalasjärven kirjastolautakunnalta.

Muistokirjoitus Ova Saarimäestä ja hänen tekemästään kotiseututyöstä

Artikkeli kertoo Heli Hietaharju-Mölsän varikkolaisesta lapsuudestaa

Jaakko Viinamäen muistiinpanojen pohjalta koonnut Juhani Kungsbacka.

Huom. Lehdessä on pitkähkö kuvaliite keskellä juttua, kuvat eivät liity tähän tekstiin.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2