Selaa aineistoja (yhteensä 14)

  • Aihe on tarkasti "koulut (oppilaitokset)"

Teksti kestävästä kehityksestä Tuurin koulussa sekä oppilaskunnan toimista.

Alavuden kaupunginkirjaston, koulujen, Harrin taidekeskuksen ja Vetämäjärven leirintäkeskuksen kuulumisia.

Kuulumisia Hyllykallion koulusta ja koululaisten piirustuksia.

Murrepakina ensiluokkalaisen koulunkäynnistä syksystä jouluun vuonna 1939.

Sanat 1940-luvulla koulun joulujuhlassa esitettyyn laululeikkiin.

Lapuan emäntäkoulun historiaa. Artikkeli perustuu kirjoittajan teokseen Tulevaisuuden juuret - 100 vuotta kotitalousopetusta Lapualla. Myös kaksi valokuvaa emäntäkoulun pihapiiristä 1920-luvulla.

Syksyyn ja jouluun liittyviä lapsuusmuistoja sekä pohdintaa ystävyydestä.

Käydään eri yhteiskunnan osa-alueilta tietoja läpi ajalta, jolloin Alavus muuttui kauppalaksi ja kaupungiksi.

Kahdeksasluokkalaisen kirjoittama teksti kouluruokailun tärkeydestä.

Alavuden pari kiertokoulunopettajaa kertovat omista kokemuksistaan opettajan ajoiltaan.

Kerrotaan Hakojärven oppilaiden vanhempainyhdistyksen perustamisesta ja sen toimista.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2