Selaa aineistoja (yhteensä 151)

  • Aihe on tarkasti "kotiseutuyhdistykset"

Suomen toiseksi vanhin kotiseutuseura toimii Nurmon Hyllykalliolla. Hyllykallio-seura täytti tammikuussa 1991 kaksi vuosikymmentä. Artikkelissa on yhteensä 18 valokuvaa eri tapahtumista ja henkilöistä Hyllykalliolta.

Artikkelissa kuvataan seuran perustamista, kotiseutututkimusta yleensä ja Nurmon alueen muutosta vuosikymmenten varrella.

Nurmoo-Seuran perustamiskokous pidettiin 14.12.1947 Nurmon Nuorisoseuralla. Seura on 60 vuoden aikana tehnyt suuriarvoista työtä nurmolaisen kansanperinteen, kulttuurin ja museotoiminnan hyväksi.

Kirjoittaja pohtii, mitä on nurmolaisuus, kirjoittaessaan 60 vuotta täyttäneen Nurmoo-seuran toiminnasta.

Artikkelissa mainitaan Nurmon kunnanvaakuna, jonka Nurmon kunnanvaltuusto on päättänyt säilyttää kotiseutuvaakunana. Pääasia artikkelissa on Nurmoo-Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2009.

Artikkelissa kerrataan Nurmon museon vaiheita lyhyesti ja kerrotaan museon toiminnasta. Artikkelissa on neljä valokuvaa: museo ulkoa, Juhani Kujala ja Matti K. Jaskari ottavat vastaan lahjoituksena valokuva-albumin, Lalli Partinen ja Kaisu Mahlamäki…

Valokuva ja lyhyt kuvateksti.

Koura Seuran valokuvahankkeessa digitoitiin lähes 3000 lasinegatiivia. Negatiivit olivat Jaakko Eino Mäen (1904-1941) ottamia valokuvia Sydänmaan, Ylijoen, Kouran, Veneskosken ja Nurmon alueella 1930- ja 1940-luvuilla. Mukana on myös Arvi…

Kirjoituksessa kerrotaan lyhyesti seuran uusista kotisivuista, Nurmoo-mukeista ja entisen Nurmon kunnan vaakunan käytöstä.

Kotiseutuliiton toiminnan historiaa ja nykypäivää. Kuvassa Suomen Kotiseutuliiton pääsihteeri Lassi Saressalo.

Tekstissä on valokuva Nurmon historiaa käsittelevästä Nurmon museolla esitetystä näytelmästä.

Tekstissä kaksi kuvaa solmioneulasta ja neulan mallina olleesta viikinkiaikaisen soljen neulasta.

Artikkelissa valokuvia, joista ensimmäisessä kuvattu ihmisjoukkoa (mahdollisesti Hyllykallio-päivästä) kuvatekstillä "Hyllykalliolaisia". Artikkelissa on valokuvat myös kustakin haastatellusta henkilöstä: Pirjo Kortesoja, Veijo Kontas, Eeva ja Väinö…

Artikkelin valokuvassa Hyllykallio-seuran johtokunta: Maija-Liisa Ala-Mursula, Matti Järvistö (pj.), Yrjö Ylisalmi (varapj.), Pirkko Rajamäki, Kaarlo Katajisto, Erkki Mursula ja Lauri Kontas.

Nurmoo-Seuran puheenjohtajan esipuhe joululehteen

Artikkelissa valokuva: Soutukilpailut Nurmonjoella kuuluvat perinteisinä seuran tapahtumiin.

Artikkelissa valokuva kyltistä, jossa lukee Ylijoki 5. Kuvateksti: "Suoran" toiminnan tuotetta. Kyllä nyt Ylijoellekin osataan, kun on viitat.

Artikkelissa valokuva: Haalin diskoilloista kuulutettiin ilmoitustaululla vas. Tarja Rantavuori, Terho Kankaanpää ja Pertti Salminen.

Nurmoo-Seuran puheenjohtajan tervehdys

Veneskoski-Viitala seuran [sic] perustava kokous pidettiin 21.4.1988.

Kirjemuotoinen vastaus ilmeisesti fiktiiviseen kirjeeseen entiseltä nurmolaiselta. Vastauskirjeessä kerrotaan Nurmoo-Seurasta ja Nurmo/Nurmoo -nimistä.

Artikkelissa pohditaan tulevan merkkipäivän (14.12.1997) mahdollisia tapahtumia ja kerrotaan Nurmoo-Seuran toiminnasta. Valokuvassa Nurmon museon yläkerran kamari, joka sisustettiin edellisenä kesänä 1940-luvun tyyliin "evakkomuseoksi".
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2