Selaa aineistoja (yhteensä 344)

  • Aihe on tarkasti "kirjat"

Ahti Eerola ja Matti K. Jaskari luovuttivat "Nurmon Eskadroonan vastaisku Äyräpäässä" -kirjan 2. painoksen ensimmäisen kappaleen Lauri Holmalle. Hän oli viimeinen elossa oleva Nurmon Äyräpään veteraani.

Kansikuva ja kuvateksti kirjasta Nurmoosta lähtöösin, jonka on kirjoittanut nurmolaissyntyinen Olavi Latikka.

Kuvaus vuonna 1749 painetusta kirjasta "Sen Pyhän Ewangeliumillisen Walkeuden Taiwallisesa Opisa ja Pyhäsä Elämäsä. Jälkimmäinen Osa".

Alavutelaiset talvisodassa ja Kotirintamakin kesti -kirjojen julkaisemisesta ja suunnitteilla olevan talvisota -aiheisen kirjasarjan jatkosta.

Avainsanat: ; ; ;

Kuvaus Antero Vuorijärven piirroksista ja niihin liittyvistä teksteistä koostuvasta kirjasta.

Kirjailija Eila Pohjonen kertoo haastattelussa mm. kirjojensa kirjoittamisesta.

1973.JPG
Jalo Lahdensuo pitää kädessään valmista kirjaa: Eteläpohjalaisia elämänkertoja m-ö. Väinö Tuomaalan sylissä on suuri pino kirjaan käytettyä materiaalia. Kirja valmistui vuonna 1964. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5295/4085.jpg
Kookas, vaalea huone, jossa kirjahyllyt seinien vieressä ja pyörivä teline lattialla. Pyöreä pöytä ja muovituolit. Kolme asukasta tutkii luettavia teoksia. Oikeassa reunassa näkyy vähän hoitajaa. Eskoon keskuslaitoksen laitoskirjasto vuonna 1970.…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2