Selaa aineistoja (yhteensä 54)

  • Aihe on tarkasti "kartat"

Kun uudisasukkaat muuttivat 1500-luvulla uusille asuinsijoille, piti keksiä uusia paikannimiä, jotta voitiin tehdä karttoja. Artikkeli käsittelee nimien antamista eri paikoille ja nimien syntyhistoriaa.

On tehty neljä karttaa, Kauhava, Ylihärmä, Alahärmä ja Kortesjärvi, joissa on maininta kunkin entisen itsenäisen kunnan sankarivainajan nimi, ikä kkatumishetkellä, kaatumisaika ja - paikka sekä joukko-osasto.

Joululehden takakannessa on vanha ruotsinkielinen Nurmon kartta, jota tässä artikkelissa kuvaillaan. Se on maanmittari Hans Lövendahlin tekemä tiluskartta Nurmonjoen rannoilta ennen isoajakoa.

Kahdella aukeamalla neljä karttaa + lehden takakannen kartta kertovat omaa kieltään Nurmon rakentumisesta. Kartat ovat vuosilta 1959, 1965, 1980-luvun puolivälistä ja 1990-luvulta. Ruotsiksi kirjoitettu takakannen kartta on vuodelta 1766.

Seurakuntalaisille ja turisteille Tarinoiden hautausmaa -vihkonen . Vihkosen avulla kierretään vanhoja hautoja ja tutustutaan tarinoihin eri aikakaudelta valituista haudoista.

Isojoen Peuralanjoen perkaus tehtiin vuosina 1971-1973

Artikkeli sisältää kartan Törnävän historiallisesta alueesta vanhoine nimineen.

http://81.209.83.96/repository/5411/4194.jpg
Pitkän pöydän ympärillä istuu yhdeksän henkilöä. Pöydän päässä seisoo kaupunginjohtaja Olavi Piha puhumassa vieraille. Rakennushallituksen, maanmittaushallituksen sekä tie-ja vesirakennushallituksen pääjohtajien vierailu 7.8.1962. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2809/1727.JPG
Nuorehko mies tutkii asemakaavakarttaa. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

http://81.209.83.96/repository/5334/4122.jpg
Seinäjoen rakennustoimistossa vuona 1959 kauppalangeodeetti Väinö Koivunen osoittaa kartasta tiettyä paikkaa. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5332/4120.jpg
Seinäjoen kauppalan miehiä seisoo maastokartan edessä sitä tutkien vuonna 1959. Vasemmalla kartoittaja Pekka Laaksonen ja rakennusmestari Risto Salminen katsovat, kun kauppalangeodeetti Välnö Koivunen esittelee kohteita kartalta. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5328/4116.jpg
Kaksi miestä seisoo tarkastellen seinällä olevaa karttaa vuonna 1957 Seinäjoen kauppalantalossa. Vasemmalla seisoo insinööri Veikko Puutonen osoittaen karttaa sormellaan. Oikealla katselee sähkölaitoksen johtaja Aku Jääskeläinen. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4418/3230.JPG
Seinäjoella, Törnävän leirintäalueella on telttoja ja auto puiden siimeksessä. Keskellä menee tie alueelle. Oikeassa laidassa on kaupungin opaskartta. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4282/3097.JPG
Seinäjoen kaupungintalossa seisoo neljä miestä. Oikealla seisovaa kaupunginjohtaja Olavi Pihaa pyydetään vetohommiin. Tilaisuus on kaupungintalolla. Seinustalla on kaksi Alvar Aallon tuolia. ja niiden yläpuolella seinällä asemakaavakartta.…

http://81.209.83.96/repository/4197/3013.JPG
Kaksi miestä istuu pöydän ääressä tutken karttaa. Partiopojat; vasemmalla Tiilikainen ja oikealla Toivo Kasari. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/1051/27.JPG
Kauppakamarin kokous 1958 T-malliin asetetun pöydän ympärillä. Vasemmalla istuu kahdeksan, oikealla kuusi ja pöydän päässä kaksi miestä. Vasemmassa reunassa erillisen pöydän ääressä istuu mies. Oikeassa reunassa istuu ja seisoo mies. Pöydillä on…

http://81.209.83.96/repository/3745/2598.JPG
Kaksi Seinäjoen kaupungin miestä seisoo karttojen edessä. Oikeanpuoleinen näyttää karttakepillä tiettyä aluetta kartasta. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

http://81.209.83.96/repository/3423/2306.JPG
Kaupunginhallitus kokoustaa huoneessaan. Taka- ja sivuseinälle on kiinnitetty kaupungin asemakaavakarttoja. Kokousta johtaa kaupunginjohtaja Olavi Piha. Vasemmalla istuu nainen ja kuusi miestä ja vasemmalla kuusi miestä. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/3397/2280.JPG
Kaksi miestä työskentelee karttojen parissa. Kaupungingeodeetti Väinö Koivunen istuu kartta edessään. Toinen mies katselee karttaa seisten. Seinällä heidän takanaan on toinen kartta. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

1987.JPG
Kolme miestä istuu tutkimassa pöydällä olevaa karttaa. Keskellä Pätäri ja oikealla Paavilainen. Etelä-Pohjanmaan aeutukaavaliiton miehiä vuonna 1964. Mustavalkoinen.

1969.JPG
Silmälasipäinen mies esittelee karttaa, johon on erilaisilla kuvioilla merkitty kaupungin toimintoja. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2835/1753.JPG
Nuorehko mies osoittaa kynällä seinällä olevaa Seinäjoen asemakaavakarttaa. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

http://81.209.83.96/repository/2805/1723.JPG
Tummapukuinen mies seisoo Vaasan läänin kartan vieressä osoittaen kynällä rajattua Etelä-Pohjanmaan maakunta-aluetta. Mustavalkoinen.

Avainsanat: ; ;

http://81.209.83.96/repository/2766/1684.JPG
Seinäjoen kaupungin apulaiskaupunginjohtaja, sittemmin kaupunginjohtaja, alkuaan kaupungininsinööri, Matti Nuolivirta esittelee asemakaavakarttaa Alakylän-Jouppilan alueelta. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2434/1376.JPG
Museohuoneen nurkkaus Propeerissa. Huoneen nurkassa, seinän vieressä on pieni kirjoituspöytä tuoleineen. Nurkassa on piippuhylly. Seinällä on kaksi taulua ja Suomen kartta. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2404/1346.JPG
Tyylitelty kartta Seinäjoen keskustan alueesta. Reunoilla on viisi rakennuksen kuvaa ja yksi kuva joesta. Vieressä lukee: Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan sydän. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2403/1345.JPG
Tyylitelty kartta Seinäjoen keskustasta Sen reunoja kiertää viisi kuvaa keskustan rakennuksista ja yksi joesta. Sen vieressä vasemmalla on teksti: Seinäjoki Etelä-Pohjanmaan sydän. Mustavalkoinen.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2