Selaa aineistoja (yhteensä 16)

  • Aihe on tarkasti "isoviha"

Teksti on muokattu Hillevi Tynin artikkelista "Lapuan suurpitäjän alueen isonvihan aikana surmatut ja Venäjälle viedyt" (Eteläpohjalaiset Juuret 1/2014).

Artikkelissa kerrotaan isovihan ajasta 1700-luvulla Etelä-Pohjanmaalla suullisen perimätiedon mukaan. Tekstissä kerrotaan esimerkiksi myös miten tietty vuori ja jyrkänne ovat saaneet nimensä tämän ajanjakson seurauksena.

jarvinen_polvesta_polveen.pdf
Kertomus 300 vuoden ajalta niistä henkilöistä jotka periytyvät 1900-luvun alkupuolelle saakka isästä poikaan ja päätyvät sittemmin puuseppä Juho Järvisen poikiin ja tyttäriin.

Kertomus isonvihan aikaisesta Vale-Jaakosta perustuu Kati Katajiston kirjaan Vale-Jaakko - Suomalainen huijaritarina 1700-luvulta. Kuvissa Jouppiloiden talorivistöä 1960-luvulla sekä Vale-Jaakon silta.

Artikkelissa kerrotaan Isovihan vaikutuksista Isojokeen ja sen lähialueisiin 1700-luvulla. Venäläiset polttivat taloja ja veivät Isojoelta 6 lasta orjiksi.

Lyhyesti perimätietoa tuurilaisten piilopaikasta isonvihan aikana

Avainsanat: ; ;

Avainsanat: ;

http://81.209.83.96/repository/716/KP_04111972.pdf
Artikkeli kertoo J.L. Runebergin ja Samuli Paulaharjun kuvaaman Pilven veikon vaiheista Perhossa Suomen sodan aikaan sekä muita tarinoita Suomen sodan ja isonvihan vaiheista Perhossa.

http://81.209.83.96/repository/700/KP_12121971.pdf
Artikkeli aloittaa sarjan kälviäläisten Erikssonin veljesten vaiheista. Ensimmäisessä osassa on Erikssonin sisarusten elämänvaiheita ja uskonelämää aina vuoden 1725 piispantarkastukseen saakka.

http://81.209.83.96/repository/636/KP_08061970.pdf
Artikkeli kertoo Kokkolan kaupungissa eri vuosisatoina sattuneista tulipaloista, niiden aiheuttamista vahingoista ja niiden ehkäisystä.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2