Porstua-verkkopalvelu

Selaa aineistoja (yhteensä 897)

  • Aihe on tarkasti "henkilöt"

Professori Armas Luukko (1908-1993) muutti jo nuorena poikana Nurmoon, jossa hänen isänsä aloitti opettajan tehtävät kirkonkylän kansakoulussa v. 1910. Tässä artikkelissa kerrotaan Luukon monista tehtävistä historian tutkimusprojekteissa.…

Muistokirjoitus Veikko Talvitielle

Kärmes-Hermanni eli Hermanni Kantola (1901-1986) asui Hirvijärvellä. Hän oli tunnettu siitä, että söi eläviä käärmeitä, joita kyläläisetkin hänelle toisinaan toivat. Tekstissä on myös Paavo Rajalan ottama kuva Kärmes-Hermannista.

Nurmolainen Reino Ylimäki (s. 1931) on tehnyt elämäntyönsä musiikinopettajana.

Voitto Kortesniemi vastaa Nurmon keskikunnan maamiesseuran kuivaajan pyörittämisestä.

Pekka Marttala on keskustellut nurmolaisen Kaarlo (Kalle) Hanhimäen kanssa kalastuksesta sekä Varpulan ja Hirvijärven altaista. Artikkelissa on kaksi valokuvaa Hanhimäestä, toinen artikkelin kirjoittamisen yhteydessä otettu ja toinen vuodelta…

Muistelmia ja kaskuja Matti Matinpoika Kortesmäestä (1869-1938).

http://81.209.83.96/repository/4117/2961.JPG
Taustalla näkyy Marttilan kansakoulua ja yleisöä. Etualalla kävelee rinnakkain viisi henkilöä. Keskimmäinen on presidennti Kekkosen puoliso rouva Sylvi Kekkonen. Hänen kummallakin puolellaan kävelee naishenkilö. Reunimmaisina kävelevät…

http://81.209.83.96/repository/4384/3197.JPG
Pohjois-Suomen Sähkö Oy:n portailla seisoo suuri joukko lapsia ja naisia, 63 henkeä. Pelastusarmeijalaisia vuonna 1926. Järjestö toimi talossa 1920-luvulta vuoteen 1957, jolloin se osti oman talon Tunnelikadulta. Mustavalkoinen, kuva kuvasta.

http://81.209.83.96/repository/5296/4086.jpg
Koulun juhla/voimistelusali on täynnä juhla-asuisia ihmisiä. Seinäjoen kauppaoppilaitoksen 10-vuotisjuhla vuonna 1962. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/3709/2564.JPG
Suuri huone on täynnä ihmisiä. Vasemmassa reunassa on viisi nuorta naista kansallispuvuissa. Meneillään on Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran vuosikokous vuonna 1959. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4473/3285.JPG
Pitkän pöydän takana istuu kuusi miestä. He ovat allekirjoittamassa papereita. Heidän takanaan seisoo kaksi naista ja neljä miestä seuraten tapahtumaa. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/3947/2791.JPG
Seinäjoen Klubilla istuu Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin jäseniä pitkän pöydän ääressä yhdeksäntoista miestä. He kuuntelevat seisovan hallitusneuvos M.Koskimiehen esitelmää vuonna 1965. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/3673/2536.JPG
Suuri huone on täynnä tarkkaavaisesti kuuntelevia ihmisiä. Etualalla istuu Seinäjoen silloinen kaupunginjohtaja Matti ja rouva Ritva Nuolivirta. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4894/3673.JPG
Suuri toimistohuone. Edessä istuu mies kirjoituspöydän ääressä. Keskellä, taustalla seisoo mies. papereita tutkien. Kolmas mies seisoo taustalla tiskin vieressä. Säästöpankin konttori Itikan vintillä. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5439/4221.jpg
Seinäjoen rautatieaseman apulaispäällikkö Edvin Hellman iatuu työpöytänsä ääressä kirjoittamassa viimeisenä työpäivänään. Hän jäi eläkkeelle 1.6.1963. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4661/3443.JPG
Kolme naista ja neljä miestä kävelee kohti Lakeuden Ristiä seurakuntakeskuksen vieressä olevilla portailla. Äärimmäisenä vasemmalla on kaupunginjohtaja Matti Nuolivirta. Oikeassa reunassa näkyy seurakuntakeskuksen seinää ja taustalla…

http://81.209.83.96/repository/4024/2868.JPG
Pöytien ääressä istuu neljä ihmistä. Viides henkilö istuu pöydän päällä. Etummaisen pöydän nurkalla on avokelamagnetofoni. Henkilöt vasemmalta lukien: Kaarina Konttinen, Erkki Järvenpää, Pentti Hakala, Antti Vainio ja Lasse Lintala.…

http://81.209.83.96/repository/3990/2832.JPG
Pitkien kahvipöytien ympärillä istuu kaksikymmentäyksi henkilöä, kaksi miestä seisoo. Sairausvakuutusalueen lääkäreille pidetään tiedotustilaisuutta vuonna 1964. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2778/1696.JPG
Pankinjohtaja Aarre Simonen seisoo puhujakorokkeella pitämässä puhetta Seinäjoella. Aarre Edward Simonen syntyi 18.11.1913 ja kuoli 4.2.1977 Helsingissä. Hän toimi valtioneuvoston jäsenenä vuosina 1948-1950 ja 1954-1957. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/2777/1695.JPG
Metsänhoitaja Yrjö Sysilampi kävelee metsässä keräten vihta-aineksia. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/5309/4098.jpg
Seinäjoella, koulun voimistelusalissa istuu paljon ihmisiä. Meneillään on Seinäjoen kaupungin raittiuslautakunnan vuonna 1961 koolle kutsuma neuvottelutilaisuus. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4583/3367.JPG
Etualalla on osittain ojassa suuri Scania Vabis-auto. Sen vieressä kaksi virkapukuista poliisia tutkii tapahtunutta onnettomuutta. Auton puskuri on irronnut kokonaan ja muutenkin auto on kärsinyt suuria vaurioita. Vasemmalla kolmas mies seuraa…

http://81.209.83.96/repository/5411/4194.jpg
Pitkän pöydän ympärillä istuu yhdeksän henkilöä. Pöydän päässä seisoo kaupunginjohtaja Olavi Piha puhumassa vieraille. Rakennushallituksen, maanmittaushallituksen sekä tie-ja vesirakennushallituksen pääjohtajien vierailu 7.8.1962.…

http://81.209.83.96/repository/4328/3142.JPG
Nainen istuu henkilöautossaan talvella. Auton vieressä seisoo kumartuneena liikennepoliisi, joka opastaa ajajaa. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4718/3493.JPG
Kolme nuorta uivat joessa. Vesi oli lämmintä jo toukokuussa vuonna 1964. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4730/3504.JPG
Kaksikymmentä miestä istuu hirsirakennuksessa pöydän ympärillä ja seinän vieressä penkillä. Pöydällä on kahvikuppeja ja juomapulloja. Osa miehistä tupakoi. Laitesuojan harjannostajaiset vuonna 1965. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4142/2985.JPG
Taustalla seisoo kaksi hattupäistä miestä. Takkirekkien välissä seisoo kaksi naista ja miestä. Heidän takanaan seinällä on vaaterekkejä kahdessa kerroksessa. Isosaari Oy on avannut liikkeen Kauppakadulle. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/4103/2947.JPG
Seinäjoen kaupungintalolla on paljon naisia. Pöydällä on laseissa ja kannuissa tuoremehua. Meneillään on maistajaiset vuonna 1963. Mustavalkoinen.

http://81.209.83.96/repository/3906/2751.JPG
Edessä on röntgenlaite, jonka päässsä seisoo mies. Koneen takana vasemmalla on nainen, joka säätää konetta. Takana odottaa neljä miestä ylävartalo paljaana vuoroaan. Meneillään on pakollinen terveystarkasus vuonna 1963, johon kuuluu…