Mäntyjen keskellä on kolme punatiilistä omakotitaloa Hallilassa Jussinraitilla. Vasemmalla näkyy Rättärinraitin ja Vallesmanninraitin punatiiliset talot. Taustalla näkyy kerrostalo. Värikuva.
Matala, punatiilinen omakotitalo mäntyjen lomassa Hallilassa Jussinraitin ja Rättärinraitin risteyksestä. Pihalla on vielä rakennusjätettä, talossa asutaan jo. Värikuva.
Kahdeksan miestä seisoo pöydän takana ja yksi istuu kirjoittamassa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Domus academican III asuntotalon stipendipaikan lahjakirjan allekirjoitustilaisuus keväällä 1951. Allekirjoittajana on kauppalanjohtaja…
Kivistöntien ja Vapaudentien risteyksessä oleva Israel Yrityksen vuonna 1919 valmistunut asuinrakennus. Talon suunnitteli arkkitehti Matti Visanti. Siinä toimi myös Seinäjoen Sahan konttori. Nykyään siinä toimii Yrityksen päiväkoti. Mustavalkoinen.
Upan kaupunginosassa oleva Israel Yrityksen rakentama ja omistama asuin- ja toimistorakennus. Sen on suunnitellut arkkitehti Matti Visanti ja se valmistui vuonna 1918. Nykyään siinä on Yrityksen päiväkoti. Mustavalkoinen.
Ylisentiellä olevalla rakennustyömaalla seisoo neljätoista miestä puolivalmiin talon laudoituksella. Ilkan asuntotalon harjannostajaiset vuonna 1962. Mustavalkoinen.
Östermyran kartanon työläisten asuntorakennus, ns. pohjoinen punatulkku. Nykyään Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseon rakennuksia. Mustavalkoinen, postikortti.
Lakeuden risti tornista otettu kuva etelään Upan kaupunginosaan. Poikki kuvan menee Koulukatu Sen varrella on paljon kerrostaloja, samoin Ammattikoulunkadulla. Oikeassa reunassa näkyy kaksi keskusammattikoulun rakennusta. Oikeassa alalaidassa on…
Kaakosta, vesitornilta otettu talvinen näkymä Upan kaupunginosan rakennuksista. Etualalla Ilmarisenkadun omakotitaloja. Vasemmalla viimeinen talo taaemmassa rivissä on Ilmarisen lastentarha. Seuraavana on Ammattikoulunkadun kerrostalorivi. Taustalla…
Artikkeli kauhavalaisen Kalan torpan historiasta ja kulkeutumisesta Lapualle. Myös valokuva Teppo ja Sanni Hailasta perheineen sekä Hailan talosta sen nykyisessä asussa Lapualla.
Ilmasta otettu kuva Kapernaumin teollisuusalueelta. Alueella risteilee useita teitä, joiden varrella on tuotantorakennuksia.. Vasemmalla oleva korkea rakennus on Hankkijan viljavarasto. Kuvan alalaidassa vasemmalla näkyy Pohjan kaupunginosan…
Kasperia ilmasta kuvattuna rautatien suunnasta. Etualalla pientaloja. Kerrostalot ovat oikeassa laidassa hieman keskivälin yläpuolella. Aivan kuvan yläreunassa näkyy uutta sairaalaa ja Huhtalan rakennuksia. Oikean reunan suuntaan mennessä näkyy vanha…
Seinäjoella Kivistöntien ja Vapaudentien risteyksessä oleva, arkkitehti Matti Visannin suunnittelema rakennus. Seinäjoen Sahan konttori ja johtaja Israel Yrityksen perheen asunto. Nykyään talossa toimii päiväkoti. Mustavalkoinen.
Puiden katveessa, tien päässä on Seinäjoen A-sairaalan lääkärien asunnot. Siinä on kolme osaa. Kahden korkeamman välissä on matalampi osa. Mustavalkoinen.