Selaa aineistoja (yhteensä 478)

  • Julkaisija on tarkasti "Kyösti Wilkuna -Seura ry"

Kirjoittaja kuvaa ensimmäisen, vuoden 2014 Joulukalenteri -kirjan syntyvaiheita. Myöhemmin kirjoja on ilmestynyt vuosittain.

Viisi kolmen eri kirjoittajan runoa. Aiheina mm, ihmisen elämän ja rakkauden pohdintaa.

Elämää Lapualla talvisodan aikana 6-vuotiaan pojan kokemana. Tietoa mm. ulkomaisista Lapualle sijoitetuista vapaaehtoisista sekä pommisuojista.

Kirjoittajan lapsuusmuistelma sota-ajan köyhyydestä.

Henkilökuva lapualaissyntyisestä professori Jussi Arosta. Myös valokuva Jussi Arosta, luettelo Aron tuotannosta sekä lähdeluettelo.

Runo joulun kaupallisuudesta.

Kaksi kertomusta ulkomaanmatkoista pienen Aadan kannalta kerrottuna.

Henkilökuva Lapuan Osuuspankin Ruhan konttorin konttorinhoitajasta Elli Uitosta sekä tietoa pankkitoiminnasta Ruhassa. Myös valokuva 85-vuotiaasta Elli Uitosta.

Teknispainotteinen kuvaus Pohjanmaan radan kunnostustöistä Lapuan kohdalla v. 2014. Myös useita valokuvia kunnostustyömaalta.

Historiaa Pohjanmaan radan rakentamisesta ja kunnostuksesta 1800-luvulta 1980-luvulle. Myös valokuva Lapuan rautatiesillan maalaamisesta n. v. 1903-1905.

Lyhyt esittely korukivien osaajasta Matti Hannilasta.

Kirjoittajan omakohtainen muistelma Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksestä, räjähdyksessä menehtyneistä, siitä, kuinka räjähdys koettiin sekä pääsiäiskokosta, jota ei tuona pääsiäisenä poltettu. Sis. valokuvan Timo Suvannon tekemästä muistomerkistä…

Hauska riimitelty runo joulun valmisteluista.

Valokuvia juhlan esiintyjistä ja yleisöstä, myös kuva käsiohjelmasta, josta käy ilmi juhlan kulku

Kyösti Wilkuna -seuran jäsenten runoja ja lyhyitä tarinoita.

Raportti Lapuan Kivimäkeen pystytetystä tuulivoimalasta. Tekstissä teknistä tietoa ja useita valokuvia pystyttämisen eri vaiheista.

Joulunaikaan sijoitettu rakkaustarina.

Tarinan muotoon laadittu selvitys joulunvietosta eri maissa.

Kirjoittaja kertoo joulukaktuksensa tarinan.

Kirje jouluvalmisteluista ystävättärelle.

Tarina jouluvalmisteluista äidin sairauden varjossa.

Kehityskertomus nuoresta naisesta.

Kirjoittajan muistelma hukkuneesta ystävästään.

Kirjoittajan kuvauksia Pirin suvusta 1700-luvulta lähtien. Tiedot oikeudenkäyntien pöytäkirjoista.

Lapuan kaupungin puutarhurina toimineen kirjoittajan luettelo kaupungin puistoista v. 1978-2010 sekä nykyisen puutarhurin täydennys vuosilta 2011-2016. Myös valokuvat Alasaaren ja Laurilan puistoista.

Kirjoittajan muistelmia Lapualta ja Hantulan puutarhalta.

Lehmiin liittyviä lapsuus- ja nuoruusmuistelmia.

Murrepakina poikamiehestä, joka ei ymmärrä naisia.


















Kirjoittajan lapsuus- ja koulumuistelmia murteella kirjoitettuna.

Kirjoitus Lapualla 1500- ja 1600-luvuilla toimineista papeista, Kristoffer ja Gabriel Gronoviuksesta.

Kirjoitus Vimpelin sotakoulun muistomerkeistä sekä lyhyt katsaus koulun alkuvaiheisiin.

Kirjoittajan lapsuusmuistelma sota-ajalta sekä koulu- ja kerhomuistoja sodan jälkeen. Myös valokuva kirjoittajasta vuodelta 1944.

Kuvaus Vilkuna-sukuseuran matkasta Pietariin tarkoituksena juhlistaa Kyösti Wilkunan vapautumista Shpalernajan vankilasta sata vuotta sitten. Myös valokuvia matkalta sekä valokuva Pietarista Wilkunan vankeusajoilta.

Lyhyt kirjoitus muistokivestä, joka aiotaan pystyttää talvi- ja jatkosotaan osallistuneiden muistoksi sekä Vuorenmaan talosta, jonka lähelle se pystytetään. Myös valokuva talosta.

Artikkeli Kultasilmä-nimisestä "vuoresta". Valokuva Kultasilmää esitelleestä Matti Luomasta.

Artikkeli Kyösti Wilkunan elämänvaiheista kansalaissodasta lähtien sekä pohdintaa hänen kuolemansa syistä.

Artikkelissa poimintoja Lapuan Joulun ensimmäisestä numerosta vuodelta 1966. Poiminnot ovat Paapin (Iska Herttua) runo Elämäni lintu ja Antero Tannisen artikkeli Kauhajärven kirkosta. Myös huonotasoiset kuvat Kauhajärven kirkosta ja tapulista sekä…

Katkelma Juha Mäntylän romaanista Milt.

Sisältää yhden lyhyen tarinan ja kaksi runoa. Henriikka / Anu Asikainen. Juoman kulutusta / Aatos Ämmälä. Vappu / Leila Maijala.

Runossa verrataan vanhuutta ja nuoruutta vanhan tuulimyllyn ja uudenaikaisen tuulivoimalan avulla.

Tekstiä ja useita valokuvia sisältävä kuvaus tuulivoimalan rakentumisesta Lapualle v. 2014-2016.

Kirjoittajan nuoruusmuisto kalastuksesta Kuortaneenjärvellä 1940-luvulla.

Kirjoittajan runot: Kypsymisen eväät, Elämässä..., Lahjaa..., Ihmeellinen uni, Äidin haudalla, Isään turvaten, Joulua odotellen.

Kirjoittajan juhannusmuistoja.

Lapuan kaupungilla puutarhurina toimineen kirjoittajan muistelma, jossa kaupungin puistojen ja istutusten historiaa.

Kirjoittajan joulumuistelmia puutarhurin ja kukkakauppiaan näkökulmasta. Myös kuvia kirjoittajasta ja joulukukista.

Kirjoittajan muistelmia kokemistaan musiikkiesityksistä sekä muistelus kohtaamisesta Ilkka Kuusiston kanssa juuri ennen tämän säveltämän Kohti Kotia -kirkko-oopperan esitystä Isossakyrössä vuonna 2009.

Novelli aikuisten sisarusten joulunalustunnelmista ja siitä, vietetäänkö joulua ollenkaan.

Runo lapsuudenystävästä.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2