Selaa aineistoja (yhteensä 44)

  • Julkaisija on tarkasti "Kyösti Vilkuna-seura"

Kirjoittajan muistoja Lapuan Joulun ja Kyösti Vilkuna-seuran (nyk. Kyösti Wilkuna -seura ry) alkuvuosilta 1960-luvulla sekä tuon ajan lapualaisista kulttuurivaikuttajista ja kirjailijoista.

Runo edesmennyttä puolisoaan kaipaavasta yksinäisestä jouluna.

Kuvaus lapuanliikkeen johtohahmojen toimista Mäntsälän kapinan aikoihin Riihimäen seudulla.

Pohdintaa ja todisteita Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmän alkuperästä ja varsinaisesta kirjoittajasta Anton Kankaanpäästä.

Kuvaus väkivaltaisesta ja äkkipikaisesta suvusta, seppä Juho Juhonpoika Strömsuddista ja hänen jälkipolvistaan Etelä-Pohjanmaalla.

Kesäinen runosikermä rakkaudesta ja toisen ihmisen merkityksellisyydestä.

Nivalalaisen Vilkuna-suvun historiaa sekä sukuun kuuluneen kirjailija ja aktivisti Kyösti Wilkunan elämästä Lapualla. Myös kuva Wilkunan Lapuan asuintalosta Marielundista sen nykyisessä asussa. Artikkelin pohjana on käytetty Olli Vilkunan toimittamaa…

Muistelma lapualaisten myymälöiden ikkunasomistuksista jouluisin 1960-luvulla.

Riimitelty runo Reino-tontusta, joka saa masentuneen joulumuorin jälleen entiselleen.

Artikkeli Tiistenjoen kirkkojen rakentamisesta.

Kaksi runoa, toisessa syyskesän ja toisessa sadekesän tunnelmia.

Kolme runoa: koiran tekosista, kuvitelmasta matkustaa pilvien päällä sekä kirpputorilta löytyneestä nukesta.

Artikkeli Jalasjärvellä v. 1910 syntyneestä mutta avioliiton myötä lapualaistuneesta Hilma Nyrhilästä.

Murrepakina entisistä ja nykyisistä elämäntavoista.

Jouluinen satu Pikkupupusta, joka leipoo piparkakkuja.

Kirjoittajan kuvaus ensimmäisestä joulunvietosta vapaa-ajanasunnossa Lapualla.

Kaksi runoa, toinen polkupyörään liittyvistä tunnoista ja toinen harakasta.

Artikkeli lapualaisen Aino Vierulan matkasta Berliinin maatalousnäyttelyyn 1930-luvun (?) lopulla.

Neljä runoa aiheina aika, muistojen tärkeys, syksy sekä kevään tuleminen.

Artikkeli sota-aikana lottana toimineesta Liisa Saaresta sekä hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan. Myös nuoruuskuva Liisa Saaresta lottapuvussa.

Peruskoulun 6-luokkalaisen Sofia Sulkakosken kirjoitus. Hän sai kuluvan vuoden Kyösti Vilkuna-seuran kirjoittajastipendin.

Tietoa Erkkilän suvusta ja DNA-analyysista sukututkimuksen apuna.

Kirjoittaja muistelee syksyn pimeydessä kesällä tehtyjä retkiä ja kesämökkivierailuja.

Artikkeliin haastateltu eri ikäisiä ja eri elämäntilanteissa ja ammateissa olevia lapualaisia. Haastateltavat ovat: Kustaa Saarnpää, Hilma Huhta, Jari Rintamäki, Rakel Soinlehto, Laura Kaski, Ellen Paldan, Sylvi Sippola ja Terttu Penttinen.

Lyhyt artikkeli lapualaisesta itseoppineesta parantajasta Klasi-Jussista. Hänestä käytettiin myös nimiä Jussi Ojutkangas ja Jussi Mäenpää. Artikkelin tiedot ovat Lapuan noidat -kirjasta.

Lyhyt esittely vanhusten asumispalvelutalosta ja sen monipuolisista palveluista.

Runo, jonka pontimena kirjoittajan vierailu Jeesuksen syntymäkirkossa Betlehemissä.

Armeijaan sijoitettu kertomus epäonnistuneesta upseerista, joka päätyy itsemurhaan.

Kolme lyhyttä, kahden eri kirjoittajan uskonnollista joulurunoa.

Tunnelmakuvia kävelystä syksyisessä metsässä.

Muisteluruno lapsuuden Karjalasta.

Kuvaus epäsuotuisten säiden vaikutuksesta maanviljelykseen kuluneena vuonna.

Runomuotoinen kronikka vuoden 1974 tärkeimmistä tapahtumista Lapualla. Runon yhteydessä valokuvat rakenteilla olevasta uudesta valtion virastotalosta, saksalaisista ystävyyskuntavieraista sekä yleisöstä Suomi-Puola -ottelussa.

Tuoreen papin pohdintoja pappeuden ja arkielämän ristiriidoista.

Artikkeli vammaisesta lapsesta ja hänen perheestään. Myös perhekuva Aili ja Mikko Ikolan perheestä, jossa vammainen Maria-tytär.

Runo äitiydestä, lasten kasvamisesta ja kasvattamisesta.

Murrepakina isännän uudesta lakista, jonka talon kissa pissaa pilalle, sekä emännästä, joka saa syyn niskoillensa.

Runollinen, lyhyt teksti nuoren tytön aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Viisi runoa, joissa aiheina menneisyys, luonto ja ihnmisenä oleminen.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2