Selaa aineistoja (yhteensä 10384)

  • Kieli on tarkasti "fin"

Juttu on haastattelumuotoinen, vastaajana on rovasti Väinö Kivistö.

Juttu on haastattelumuotoinen, haastateltavana on ollut Veikko Matias Nisula Luopajärveltä.

Artikkeli kertoo Ähtärin eri kylillä olleista kaupoista

Artikkeli kertoo Ähtärin Myllymäellä toimineesta entisestä K-kauppiaasta

Avainsanat:

Myllymäen Keskon entinen työntekijä muistelee

Artikkeli kertoo Keskon Myllymäen konttorin lopettamisesta

Avainsanat: ;

Kerrotaan Isosaaresta ja sitä koskevista tapahtumista lyhyesti.

Hakojärvellä talo ja tontti myynnissä.

Laulu samalla nimellä ja pieni tekstinpätkä tietoa.

Suomen itsenäisyysjulistuksen teksti julkaistu.

Toisella sivulla taulukko, jossa töysäläisiä nimiä.

Enkeli taivaan -virsi vanhassa muodossa.

Tämä kirjoitus on löytynyt Ojanperän aitan raunioista vuonna 1979. Töysä-Seuran kotiseutuarkisto/Urho Haaviston arkisto. Kertoo muutamasta tapahtumasta Suomen sodan aikoina 1800 luvun alussa.

Kolme veljestä, joiden kohtalona oli antaa henkensä isänmaanmme puolesta.

Kaupungin eri toiminta-alueiden katsaukset tapahtumiin ja tilastoihin kuluneen vuoden osalta. Varhaiskasvatuksen osalta aukeama valokuvia

Kaupungin eri toiminta-alueiden kuvaukset kuluneesta vuodesta, avustukset, hankkkeet, ym.

Työtoverien ja ystävien muistokirjoitus Töysän kirkonkylän koulun pitkäaikaisesta opettajasta

Kuntaliitoksen jälkeisen ensimmäisen yhteisen toimintavuoden tapahtumia kaupungin eri toimialoilta

Valokuvassa nimettynä kesällä 1940 Sinisalon pyhäkouluoppilaat. Kuvan omistaja Alpo Ahola

Kunnan eri toimialojen kuvaukset toiminnastaan vuoden aikana. Omalla sivullaan sosiaalitoimen nyky- ja tuleva tilanne kuntaliitoksessa. Välissä juttu otsikolla Töysän yrittäjät Senaatintorilla.

"Kaksipa poikaa" -kappaleen säveleen sanoitettu laulelma töysäläisistä nuorista miehistä, nimeltä mainittuna kukin. Tekijäksi merkitty "Kirkonkylän tytöt"

Aluksi taustaa oppivelvollisuudesta ja kansakouluasetuksesta sekä kansakoulunopettajien koulutuksesta. Kuortaneella vaikutti Kaarlo Vesala vuodesta 1902 eteenpäin. Piti valmistuskursseja ja seminaaria noin 25 vuoden ajan. Artikkeli sisältää linkin…

Kuvaus Töysän sotaveteraaniyhdistyksen 45-vuotisjuhlasta. Sitaatteja sekä Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti Kortesniemen ja Töysän yhdistyksen pj. Terho Rauhalan puheista. Ansiomerkkien saajat listattu. Jutun kirjoittajaa ei mainittu, kuvat…

Valokuvassa Tuurin osuuskauppa 1920-luvulla ja laskukopio Kallenkosken Sahan ostoksista 2/1912. Kuvat Kauko Välimäen kokoelmista

Artikkeli koostuu pöytäkirjasta, joka on tehty Nurmon kappeliseurakunnan kokouksessa 16.1.1868 Petäjämäen talossa. Tuossa kokousessa perustettiin Nurmon kunta. Petäjämäen talosta on artikkelin liitteenä kaksi kuvaa, sekä kuva talon rakentajasta Juho…

Artikkeli kertoo vanhoista ylistarolaisista jouluperinteistä. Kertonut Emmi Toppari vuonna 1954.

Lehtiartikkeli vuodelta 1930, jossa mainostetaan ilmailupäiviä ja urheilukilpailuja Kauhavan lentokentällä kesäkuun lauantaina ja sunnuntaina 28. ja 29. 1930.

Talot ja perustajien sukutaulut: Jouppi, Uppa, Jouppila, Ala-Marttila, Yli-Marttila, Huhtala, Myllymäki, Tervala, Heikkilä, Hallila, Mäenpää, Katila, Pajuluoma, Satamo, Rintala, Kortesmäki, Latomäki, Kitinoja.

Kolmella sivulla on valokuvia Nurmon Jymyn tapahtumista vuoden 2016 varrelta: Seinämaratonin lähtö, lasten minimaraton, viisarinvääntöhölkkä, Nurmon mestaruusmaraton, Jumppareitten telinevoimisteluharjoitukset, Jumppareiden…

Artikkelissa on piirretty kartta, johon on merkitty numeroin rakennukset ja muistomerkit. Kustakin on lyhyt luonnehdinta. Artikkelissa on myös valokuva Kustaa Pihlajamäen hautamuistomerkin paljastustilaisuudesta.

Artikkelissa kirjoittaja kertoo DNA-tutkimuksen merkityksestä omassa sukututkimuksessaan. Artikkelissa ei ole kirjoittajan nimeä. Artikkelissa on myös kartta Pähkinäsaaren rauhan rajasta, jonka molemmin puolin on merkitty kirjoittajan sukulaisia.…

Nurmolaisen Matti Viitalan aloitteesta Nurmon veteraanit valmistivat kansalaisopistossa Äyräpään taistelun pienoismallin. Tarkoituksena oli selvittää tapahtumien kulkua ja oikoa virheellistä tietoa.

Nurmoo-Seuran näytelmäpiiri valmisti keväällä 2016 pienoiskuvaelman, jonka tapahtumat ammennettiin sadan vuoden takaisesta nurmolaisesta elämänmenosta. Kahdella aukeamalla on kuvia näytelmästä kuvateksteineen.

Aukeamalla on neljä valokuvaa kuvateksteineen: nurmolaisia ja Äyräpään pitäjäseuran edustajia, Äyräpään pitäjäseuran puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kukkalaitetta laskemassa, kesäartistit Leija Lautamaja ja Ulla-Sisko Jauhiainen esiintymässä ja…

Aukeamalla on neljä valokuvaa kuvateksteineen sekä lyhyt kuvaus Aila Yli-Hakolan Suomen Sukututkimusseuralta saamasta kunniamaininnasta. Muut valokuvat: puurojuhlassa muistettuja Nurmoo-Seuran aktiiveja, kevätkokouksessa viireillä muistetut pyöreitä…

Ilmoituksessa on tuotteiden valokuvien lisäksi kerrottu tuotteiden suunnittelusta ja historiasta. Esittelyssä ovat muinaisesineen mallin mukaan suunniteltu solmionpidike ja kassi, jossa Nurmon aseman kuva.

Sivulla on valokuva Mäki-Tepon talon katonpurkutalkoista ja siihen osallistuneista ihmisistä. Talo oli lahjoitettu Nurmoo-Seuralle museon perustamista varten. Artikkelissa kerrotaan, että kuvan oli joku laittanut Facebookin "Nurmoon vanhat valokuvat"…

Sivulla on kaksi valokuvaa ja niiden kuvatekstit; toinen käsittelee muinaiskirkon pienoismallia ja toinen Ylijoen koululta museolle tuotuja kolehtihaaveja.

Aukeamalla on lyhyt teksti Kuusenlahden vanhainkodista sekä vanhoja ja uusia valokuvia kunnalliskodin asukkaista, puoliksi puretusta puutalosta sekä nykyisestä Teponkartanon palvelukeskuksen uudisrakennuksesta.

Nurmossa sijainnut Ala-Penttilän eli Ihamäen talo on purettu ja siirretty Helsingin Meilahden huvila-alueelle Ronald McDonaldin lastentalosäätiön rakennuskantaan. Artikkelissa on runsaasti valokuvia rakennuksesta sekä alkuperäisessä asussaan että…

Valokuva kuvatekstillä: "Nurmon ja Venäjän palokuntien edustajat yhteiskuvassa eturivissä Jari Mäki-Teppo, kenraali Andrey Bessmertnyy, Juhani Mäki-Teppo ja Mauno Peltokoski."

Valokuva kuvateksteineen. Ansiomerkin sai Juhani Kujala.

Valokuva kuvatekstein: Nurmoo-Seuran stipendi annettiin ylioppilasjuhlassa Miika Keski-Luomalle, joka on osoittanut opinnoissaan erityistä kiinnostusta historiaa kohtaan.

Neljällä sivulla on yhteensä seitsemän valokuvaa Nurmon museon tapahtumista, mm. puurojuhlasta, historiallisesta kuvaelmasta, Äyräpään Pitäjäseuran vierailusta, museokauden avajaisista ja kauden päätösjuhlasta.

Ensimmäisen Vuoden kulttuuriteko -palkinnon saanut Ketola on puhdistanut ja digitoinut Jaakko Eino Mäen (1904-1941) ottamat lasinegatiivit (2800 kpl). niissä on kuvattuna ihmisiä, rakennuksia sekä tapahtumia pääasiassa Nurmon ja Alavuden alueilta.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2