Selaa aineistoja (yhteensä 58)

  • Tekijä on tarkasti "Marttala, Pekka"

Pekka Marttala on keskustellut nurmolaisen Kaarlo (Kalle) Hanhimäen kanssa kalastuksesta sekä Varpulan ja Hirvijärven altaista. Artikkelissa on kaksi valokuvaa Hanhimäestä, toinen artikkelin kirjoittamisen yhteydessä otettu ja toinen vuodelta 1990.

Artikkeliin koottu vuoden urheilusaavutuksia kuvien kera. Mukana myös kuva Nurmon Painijapatsaan paljastustilaisuudesta.

Jouko Salomäestä kertovassa artikkelissa on myös valokuva Joukosta painiasussa. Kuvatekstissä mainitaan sarja 74 kg.

Artikkelissa kerrtotaan puuseppä, taiteilija Kari Virtasesta. Artikkelissa on myös kolme valokuvaa Virtasesta ja hänen töistään.

Ahti Luukon joulumuistelmia talvisodasta koonnut Pekka Marttala.

Helmi Koskiniemen muisteluita lapsuudestaan 80 vuoden takaa.

Neöjäs yritys toi toivotun tuloksen Nurmon VPK:n joukkueelle resiinarallissa. Artikkelissa on kolme valokuvaa joukkueesta ja kilpailusta.

Artikkelissa kerrotaan Marjatta Elonheimosta, joka toimi mm. opettajana ja lähetystyöntekijänä Namibiassa. Artikkelissa on kolme valokuvaa Namibiasta.

Nurmolainen painija Juha Ahokas muistelee uransa alkua.

17-vuotias juoksija Johanna Manninen kertoo (kirjoitushetkellä vielä lyhyestä) urheilu-urastaan. Artikkelissa on myös kuva Mannisesta.

Artikkelissa kerrotaan Nurmon Nuorisoseura ry:n perustamisesta ja 100-vuotisjuhlan kulusta. Tekstin lisäksi on kaksi valokuvaa juhlasta.

Nurmolaissyntyinen Seppo Fränti ja hänen tuttavansa Risto Vahanen viettivät viisi kuukautta vankeina Jolon saarella kaappaajien käsissä. Artikkelissa kuvataan tätä aikaa. Artikkelissa on kaksi valokuvaa: Fränti malesialaisella "kioskilla" (puista…

Ahti Mikael Luukko (1917-2009) oli nurmolainen maanviljelijä, palopäällikkö ja vesilaitoksen toimitusjohtaja. Hän oli mm. perustamassa Nurmon vapaapalokuntaa ja Nurmon Vesilaitosta. Hänellä oli monia luottamustehtäviä, mm. Vaasan läänin…

Artikkeli kertoo Seinäjoki - Ruha -kaksoisraiteen rakentamisesta.

Kirjoituksessa Ala-Holma muistelee Marttalalle Äyräpään taistelua. Tekstin jälkeisellä sivulla on valokuva ja kuvateksti Äyräpään kirkon alueen rauhoittamisesta ja sitä koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta.

Kesällä 2013 Nurmon VPK vieraili ystävyystoimijansa, Pohjois-Venäjällä sijaitsevan Vologdan kaupungin palo- ja pelastustoimen paikallisyksikön luona.

Tekstissä on kaksi valokuvaa ohikulkutien rakennusvaiheesta. Artikkelin jälkeen on vielä kaksi Juhani Mäki-Tepon valokuvaa Seinäjoki - Parkano -rautatien siltatyömaalta otsikolla "Ohikulkutie valmistuu - tietöitä Rahkolan maastossa".

Artikkelissa kolme valokuvaa: Pesäpallon 15-vuotiaiden tyttöjen joukkue, 13-vuotiaiden poikien joukkue sekä Salomäen painijaveljekset.

Kirjoittaja on Nurmon Jymyn puheenjohtaja. Artikkelissa on valokuvia Jymyn nuorten pesäpallojoukkueista ja kolme poikaa edustamassa Nurmoa jossain kulkueessa.

Artikkelissa valokuvia urheilijoista ja joukkueista: keihäänheittäjät Hannu Kangas ja Marko Olli, Jymyn pesäpallon I-joukkue, E-pojat, B-pojat sekä Hopeasompa-pronssimitalisti Ari Saarikoski.

Artikkelissa kerrotaan ennen varsinaisen historiikin ilmestymistä Nurmon Jymyn historiasta. Mukana viisi valokuvaa: painija Kyösti Luukko, naisten pesäpallojoukkue 1956, Nurmon Koiton voimistelijoita 1910-luvulla, Jymyn juoksijoita 1932 ja Kouran…

Artikkelissa myös valokuvat terveyskeskuslääkäri Anneli Latva-Nevalasta, hammaslääkäri Jari Norpasta ja hammashoitaja Marja-Terttu Ekmanista sekä terveysaseman odotustiloista.

Ringette oli aikaisempana vuonna rantautunut Nurmoon ja Nurmossa oli 1988 yksi 14-vuotiaiden tyttöjen joukkue. Artikkelissa kerrotaan lyhyesti ringeten säännöistä ja Nurmon joukkueesta kuvan kera.

Keittiömestari Hannu Koveronkosken mielipiteitä kalasta ruoanvalmistuksessa. Artikkelissa kolme reseptiä ja valokuva, jossa Koveronkoski ja keittäjä Tiina Halme esittelevät maukasta kalalautasta.

Joululehden vastaavan toimittajan esipuhe.

Päätoimittajan pääkirjoitus joululehdessä

Joululehden pääkirjoitus

Joululehden pääkirjoitus.

Pääkirjoitus joululehdessä

Joululehden pääkirjoitus, jonka alussa on runo, joka alkaa nimekkeen sanoilla.

Kirjoittaja on kirkkovaltuuston puheenjohtaja (1997).

Reportaasi Ilmajoella pidetyn hiihdon miesten maakuntaviestin kulusta. Mukana kuva joukkueen jäsenistä huoltajan ja joukkueenjohtajan kanssa.

Joululehden pääkirjoitus.

Päätoimittajan tervehdys joululehdessä

Päätoimittajan tervehdys joululehdessä

Päätoimittajan tervehdys joululehdessä. Tervehdyksellä ei ole otsikkoa, vaan sen alussa on katkelma Maire Leppälän runosta, joka löytyy kokonaisuudessaan samasta numerosta sivulta 44.

Joululehden pääkirjoitus

Artikkelissa kerrotaan Matti Jaskarin perustamasta traktorimuseosta, joka sijaitsee Keski-Nurmossa. Jaskari kertoo traktoriharrastuksestaan ja siitä, miten tuli perustaneeksi traktorimuseon. Artikkelissa on kolme valokuvaa.

Artikkelissa kerrotaan Nurmon museon kolme vuotta kestäneestä kunnostusurakasta. Tekstin lisäksi on useita valokuvia kunnostamisen vaiheista.

Vastaavan toimittajan pääkirjoitus joululehdessä.

Elvi Yli-Kortesniemi kertoo Pekka Marttalalle sotaleskeydestään. Yli-Kortesniemen aviomies Hugo menehtyi talvisodassa Äyräpäässä.
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2