SEINÄJOEN YHTEISKOULUN 90-VUOTISMUISTO
Suomenkielisiä oppikouluja Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu, Vaasan
Suomalainen Lyseo, avasi ovensa vuonna 1880. Maakunnan kaikki
siihenastiset oppikoulut, Vaasan maineikas kymnaasi niiden mukana,
olivat rannikkokaupungeissa sijaitsevia ruotsinkielisiä opinahjoja.
Vaasan läänin laaja suomenkielinen sisämaa muodosti suuren
koulutyhjiön. Vain läänin kaakkoislaidalla sijaitseva Jyväskylä oli
poikkeuksena. Ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu avasi siellä ovensa
vuonna 1858. Eteläpohjalaisille se oli kuitenkin pitkän matkan takana.
Lisäksi Jyväskylässä toimi vuodesta 1863 kansakoulunopettajia
valmistava seminaari, jota monet eteläpohjalaiset suosivat opintielle
pyrkiessään.
Etelä-Pohjanmaan suomenkielinen väestö ryhtyi perustamaan itselleen
oppikouluja 1800-luvun jälkipuoliskolla kansallisen herätyksen
vaikutuksesta. Sen tiimoilta syntyneen kielitaistelun laineet
myllersivät ajoittain hyvinkin korkeina. Niinpä esimerkiksi
Kristiinankaupungin ruotsinkielinen porvaristo, joka purjelaivakauden
aikana oli suuresti hyötynyt Suupohjan suomenkielisen väestön kanssa
käymästään kaupasta, vastusti nyt ankarasti sen koulutushankkeita.
Vastustuksesta huolimatta suomalainen yhteiskoulu perustettiin
Kristiinankaupunkiin vuonna 1906. Kielitaistelun käydessä
kuumimmillaan lähiseutujen suomenkielinen väestö lähetti aina
Kurikkaa myöten lapsiaan Kristiinankaupungin Yhteiskouluun. Näin se
halusi tukea sinne perustetun suomalaisen koulun toimintaa. Seinäjoella
opettajina toimineet Aulis J. Alanen ja Toivo Haaramo olivat tämän
koulun kasvatteja.
Kristiinankaupunki oli sekin Pohjanlahden rannikkokaupunkeja, niin
Suupohjan suomalaisuustaisteluiden keskus kuin se olikin.
Etelä-Pohjanmaan ensimmäinen varsinainen maaseutukoulu avattiin
Lapualla vuonna 1904 yksityisenä yhteiskouluna. Seinäjokiset
tavoittelivat samoihin aikoihin omaa oppikoulua, mutta joutuivat vielä
toistaiseksi tyytymään Lapuan tarjoamiin koulupalveluihin. Lapuan
Yhteiskoulun oppilaat tulivat pääsääntöisesti Lapuaa
ympäröivistä suomalaispitäjistä. Alkuvuosinaan koulu olikin
oppilaspohjaltaan mitä suurimmassa määrin maakunnallinen oppikoulu.
Lapuan Yhteiskoulun perustamista selittävissä kertomuksissa vedotaan
usein ajan raskaitten suurpoliittisten olojen vaikutukseen. Ensimmäisen
sortokauden ahdistuksessa koettiin tarpeelliseksi levittää kansallisen
sivistyksen perustaa kulttuurielämän eri aloille. Perustamisten
taustalla olivat kuitenkin aina myös valistuneet yksityiset henkilöt.
Lapuan Yhteiskoulun puuhamiehistä mainittakoon tässä vain
valtiopäivämies Oskari Lagerstedt (Lahdensuo) ja pitäjän kirkkoherra
Wilhelm Malmberg (Malmivaara).
Viime vuosisadan alussa Etelä-Pohjanmaalla oli myös muita
oppikouluhankkeita, jotka eivät kuitenkaan vielä tuossa vaiheessa
johtaneet koulujen perustamisiin. Toteutumatta jäivät tuolloin mm.
Alavuden ja Kauhajoen oppikouluhankkeet.
Kohti omaa oppikoulua
Kaikki ennen sotiamme perustetut eteläpohjalaiset oppikoulut
sijaitsivat maakunnan rautatiepitäjissä. Seinäjoelta Lapualle kulkeva
junayhteys näytti näin ollen tarjoavan oivallisen tilaisuuden myös
Seinäjoen lapsille. Jostakin syystä Lapuan Yhteiskoulu ei kuitenkaan
vetänyt seinäjokisia puoleensa. Sen oppilasluetteloissa on kyllä
seinäjokisia lapsia, mutta niitä on vain pieni määrä. Nimistä
päätellen lapset olivat Seinäjoen säätyläisten jälkeläisiä,
jotka lähikoulun puuttuessa olisivat hakeutuneet muihin kouluihin. Jopa
kouluviranomaiset kiinnittivät huomiota siihen, ettei Lapuan
Yhteiskoulu sopinut seinäjokisille. Oman oppikoulun tarve oli kuitenkin
varsin suuri. Vuonna 1911 Seinäjoen asemakylässä toimi Marttilan
kansakoulun tiloissa oppikouluun valmentavana pohjakouluna ns. Laurilan
Lempin koulu.
Seinäjoella pidettiin loppuvuodesta 1912 Rautatieläisten talolla ns.
yliopistolliset luentopäivät, joiden järjestäjänä oli
Etelä-Pohjanmaan Maanviljelysseura. Korkeasti oppineiden
luennoitsijoiden joukossa oli mm. tunnettu koulumies, professori Mikael
Soininen. Luennoillaan hän käsitteli aikansa keskeisiä koulutus- ja
kasvatuskysymyksiä, kuten kansakoulua oppikoulun pohjakouluna,
yhteiskouluja kansansivistyksen ja naiskasvatuksen välineinä ja
maaseudun kouluoloja kansallisesta näkökulmasta katsottuna. Soinisen
mukaan yhteiskoulu oli tuonut naisia sivistyselämän piiriin ja tehnyt
sen "sitä kautta kodikkaammaksi ja puhtaammaksi".
Kysymykseen, oliko maassamme liiaksi opintielle pyrkijöitä Soininen
vastasi kieltävästi.
Joukko seinäjokisia kokoontui Soinisen luentojen innoittamina kesällä
1913 kauppias
A. E. Sparvinin luokse keskustelemaan 5-luokkaisen
yksityisen yhteiskoulun perustamisesta Seinäjoelle. Alustuksen ja
mielipiteidenvaihdon jälkeen kokous teki rohkean päätöksen
yhteiskoulun perustamisesta paikkakunnalle. Kokouksen osanottajat
perustivat tulevalle koululleen kannatusyhdistyksen ja valitsivat sille
väliaikaisen johtokunnan, jonka puheenjohtajaksi tuli alustuksen
esittäjä, opettaja Olavi Mäkinen ja jäseniksi insinööri
J. E.
Sjöstedt, asemapäällikkö Ernst Nikander, kauppias A. E. Sparvin,
opettaja Betty Kivekäs ja maanviljelijä J. H. Teppo. Johtokunnan
varajäseniksi valittiin Seinäjoen seurakunnan kirkkoherra E. N. Ojala,
kaasumestari Heikki Saarinen ja lehtitietojen mukaan myös
maalarimestari Sameli Lehtinen.
Hanke eteni nyt vauhdilla. Mäkinen ja Nikander matkustivat Helsinkiin
kouluviranomaisten pakeille. Kouluylihallituksessa he saivat taakseen
ylitirehtööri Y. K. Yrjö-Koskisen ja senaatissa Seinäjoen entisen
kappalaisen Wilhelm Lindstedtin pojan, esittelijäsihteeri Yrjö
Loimarannan. Virallinen perustamislupa annettiin lokakuussa 1913.
Tällöin vahvistettiin myös Seinäjoen yhteiskoulun
kannatusyhdistyksen säännöt. Sitä ennen tuore opinahjo oli kuitenkin
jo aloittanut toimintansa.
Ensimmäiset opettajanvirat oli pantu hakuun jo koulua perustettaessa.
Niitä haki kaikkiaan 80 henkilöä, joista seuraavat kolme otettiin:
koulun johtajaksi ja suomen ja historian opettajaksi Heikki Laurinmäki,
matematiikan ja luonnonopin opettajaksi Hilja Hakkarainen sekä uskonnon
ja ruotsin opettajaksi Asta Fellman. Heikki Laurinmäki ja Hilja
Hakkarainen avioituivat sittemmin keskenään ja jäivät pysyvästi
Seinäjoelle.
Koululaitokseen kohdistettu arvostelu
Kenties on hieman yllättävää, että oppikouluihin kohdistettiin
arvostelua jo siinä vaiheessa, kun niitä vasta perustettiin
Etelä-Pohjanmaan suomenkielisiin maaseutupitäjiin. Oppikouluja
pidettiin "elämälle vieraina" laitoksina. Arvostelun
kärkimiehinä olivat muutamat suomettarelaiset, mutta heihin yhtyivät
sittemmin myös eräät maalaisliiton johtajat. Professori Hannes
Gebhardin raamatullisen vertauksen mukaan tuon ajan oppikouluissa
annettu opetus oli kuin "kiviä leivän sijasta". Gebhard
tunnetaan ehkä liiankin yksipuolisesti pellervolaisen osuustoimintaliikkeen
perustajana. Filantrooppisista syistä hän työskenteli kuitenkin hyvin
laajalla rintamalla maaseudun ihmisten hyväksi. Gebhardin moite ei
kohdistunut yksinomaan oppikouluihin, vaan hän arvosteli myös
kansakouluja. Oman yhteiskoulunsa perustaneet lapualaiset olivat mukana
tässä arvostelussa. Heidän arvionsa mukaan oppikouluissa opetettiin
kylläkin monia "tarpeettomia aineita", mutta
"varsinaisella koulutuksellisella puolella tapahtui perin
vähän". Rohkeimmissa kannanotoissa asiantilan korjaamiseksi
maaseudulle kaavailtiin jopa omaa koululaitosta.
Arvostelun perimmäisenä syynä oli tuolloin vielä maaseutuvaltaisessa
yhteiskunnassamme vallitseva kaupungistumisen pelko, joka tosin ei ole
vieläkään kokonaan laantunut. Niinpä esimerkiksi professori Mikael
Soinisen mukaan maaseudulle perustettavien yhteiskoulujen pahimpana
haittana oli se, että maaseudun parhaat nuoret ajautuivat niiden mukana
kaupunkeihin. Maaseudun kannalta olisi kuitenkin tarpeellista, että
sillä olisi oma sivistynyt luokkansa, joka ottaisi tehtäväkseen
huolehtia maaseudun ihmisten hyvinvoinnista. Soinisen mukaan
oppikouluista koituva haitta olisi parhaiten torjuttavissa 5-luokkaisten
yhteiskoulujen pohjalle rakentuvien maanviljelyslyseoiden avulla.
Lapualaiset perustivat oman yhteiskoulunsa rinnalle maanviljelyslyseon
vuonna 1913, jolloin siis myös Seinäjoen Yhteiskoulu aloitti
toimintansa. Lyseohanke oli tosin ollut Lapualla vireillä jo jonkin
aikaa, mutta nyt sitä kiirehdittiin, koska pelättiin, että
Seinäjoelle perustettava yhteiskoulu tulisi nakertamaan Lapuan
Yhteiskoulun oppilaspohjaa. Maanviljelyslyseosta koituisi lapualaisille
muutakin hyötyä: yhteiskoulun kanssa olisi mahdollista käyttää
yhteisiä opettajia, jolloin heidän palkkaukseensa tarvittavia tunteja
olisi riittävästi tarjolla. On mahdollista, että edellä kerrotuilla
Seinäjoen akateemisilla luentopäivillä esitetyt ajatukset vaikuttivat
osaltaan Lapualla tehtyyn kouluratkaisuun.
Käytännön elämä ja sen asettamat vaatimukset olivat päivän
puheenaiheina myös Seinäjoella, Lapuan kanssa kilpailevassa koulussa.
Sielläkin oltiin sitä mieltä, että "nykyisten lukusuunnitelmien
ylivoimaisesti tietopuolinen opetus" ei vastannut tarkoitustaan,
vaan siitä jäi paljon "kuolleeksi tiedoksi vailla
merkitystä". Heikki Laurinmäen mukaan siitä koituisi haittaa
erityisesti tytöille, jotka olivat koulussa enemmistönä. Koulunsa
päätettyään he jättäytyivät yleisesti käytännön ammatteihin
tai jäivät hoitamaan kotiaan. Jotta heidän taipumuksensa tulisivat
paremmin huomioon otetuiksi, olisi tarpeellista suunnitella heille jokin
parempi koulumuoto.
Seinäjoen Yhteiskoulu ei lähtenyt kuitenkaan lapualaisten tavoin
erillisen ammattipainotteisen rinnakkaiskoulun linjoille, vaan se
kehitti tulevia lukioluokkiaan varten tietopainotteisen reaalilinjansa
rinnalle toisen, ns. taloudellisen linjan, jonka senaatti vahvisti pian
kansalaissodan jälkeen vuonna 1918. Sen tehtävänä oli huolehtia
tyttökasvatuksen erityistarpeista, kotitaloudesta, käsitöistä ja
kirjanpidosta.
Seinäjoen Yhteiskoulun ensimmäiset vuodet
Seinäjoen Yhteiskoulu avasi ovensa kolmiluokkaisena opinahjona
syyskuun 1. päivänä vuonna 1913. Uusi koulu aloitti toimintansa 61
oppilaan voimin ja kasvoi siten täysluokkaiseksi 5-vuotiseksi
yhteiskouluksi kolmantena lukuvuotenaan vuonna 1915. Ensimmäisen
lukuvuotensa se toimi talonomistaja Juho Tuiskulta vuokratuissa
tiloissa, mutta sai oman, nyt jo puretun puutalonsa vuonna 1914.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Seinäjoella oli venäläisiä
sotilaita. Yhteiskoulu toimi tuolloin lyhyen ajan heidän
majoitustiloinaan. Kansalaissodan aikana se oli alkuvuodesta 1918
valkoisen armeijan käytössä.
Suurista vaikeuksistaan huolimatta yhteiskoulu anoi rohkeasti itselleen
lukioluokkia juuri ennen kansalaissotaa. Viranomaisten myönteinen
päätös tuli syksyllä 1918. Koulun ensimmäiset ylioppilaat
valmistuivat vuonna 1920. Valkolakkinsa painoivat päähänsä Niilo
Järvilehto, Eero Kivekäs, Oiva Ojala, Onnia Ojala, Urho Pohjonen,
Einar Sparvin ja Kerttu Tapio.
Pekka Kakkuri
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjoen Joulu -lehdessä
2003, s. 16-19.
URN:NBN:fi-fe20071503
|