Porstuan etusivulle

KIRJALLISUUS

Kurikan kirkonsilta 105-vuotias   Venäjän vallan alussa 1826 oli  Kurikan kirkonsiltaa velvoitettu hoitamaan kahdelta viidesosaltaan Ilmajoen Kokkolan kylät sekä Jouppilan,  Nenättömän, Tuiskulan ja Kurikan kylät ja kolmella viidesosalla Jalasjärvi. (Mietolaisille oli määrätty Kauhajoen Kattilakosken silta) Mainittu määräys ei ole ehkä enää  ollut 1874 voimassa vaan jossakin vaiheessa oli huolenpito sillasta langennut yksinomaan kurikkalaisille. Kyseisenä vuonna oli nimittäin paikalle rakennettu pukkisilta, jonka jäännöksiä oli vielä sotiin saakka näkyvissä nykyisen sillan yläpuolella ainakin vähän veden aikana. Vuonna 1874 rakennettu silta oli kuitenkin 1800-luvun loppuvuosina käynyt liikenteelle vaaralliseksi ja aiheutti kuntakokoukselle päänvaivaa. Kurikkalaiset päättivät tämän takia, että on rakennettava uusi silta, joka rakennetaan ja rahoitetaan Kurikan manttaalimiesten toimesta. Edellytettiin, että kurikkalaiset eivät vastaavasti avusta muualla maakunnassa  toteutettavia siltahankkeita. Hanketta alettiin voimallisesti kehittää vuonna 1899, jolloin ensimmäisenä asiana oli sillan paikan määrääminen. Ehdolla oli vanhan sillan paikan lisäksi Paavolan talojen seutu ja kolmantena vaihtoehtona Kangas-Jyrän seutu.  Sovittiin, että tutkitaan kaikki kolme ehdotettua paikkaa, erikoisesti maaperän soveltuvuuden, mutta myöskin muun sopivaisuuden puolesta. Tutkimusta suorittava toimikunta totesi, että kaikissa ehdotetuissa paikoissa on maaperä erittäin pehmeä järeän sillan rakentamiseen. Kun jokaisessa paikassa oli samoin, valittiin sillarakentamiseen entinen paikka, jolla oli se hyvä puoli, että se ainakin suuntautui kirkkoa kohti. Vaikka ei ollut saatu takeita vaatimukseen, ettei kurikkalaisia velvoiteta muualla kihlakunnassa tai läänissä vastaaviin sillantekokustannuksiin, päättivät kurikkalaiset, että sillasta tulee niin järeä kuin sen ajan olosuhteissa voidaan rakentaa. Syksyllä 1899 alettiin sillan rakentamistyöt Sameli Hakola vanhemman ja samaa sukunimeä kantavan nuoremman Samelin johdolla. Perustamissuunnitelmaan kuului hirsien junttaus joen pohjan saviliejuun. Hirsiä juntattiinkin 30 kyynärän syvyyteen joen pohjaliejuun.  Manttaalinomistajat joutuivat tuomaan junttahirsiä kolmeen eri kertaan kun pohjaa ei meinattu tavoittaa. Sillankansi päätettiin rakennettavaksi puusta, mutta sen kolme pilaria sitä vastoin kivestä. Rantamuurien väli on 64 metriä joiden välissä keskellä on ns. virtapilari. Kaikki nämä tulivat kuulusta Santavuoren graniitista. Järeimmät kannatinparrut sillan kanteen  saatiin valtion Aureen hoitoalueelta Kurusta, ei tosin ilmaiseksi, mutta halvennetulla hinnalla. Kannatinparruja tarvittiin myös neljään korkeaan kannatinpalkistoon eli ansaisiin, jotka olivat sillan pilarivälien yläpuolella kannattamassa sillankannen alla olevia kannatinparruja. Ansasrakennelmat antoivatkin sillalle juhlavan ja edustavan ulkonäön.  Siltaa rakennettiin kolmena vuonna ja se  valmistui v. 1901 keväällä juuri ennen jäitten lähtöä. Silta perusmuodossaan siis täytti äskettäin 105 vuotta. Kun 1920-luvulla Kurikan-Jalasjärven maantie tuli valtion hallintaan niin samalla Kurikan siltakin tuli valtion omistukseen. Mainittakoon tässä, että Ilmajoen emäpitäjän alueella seuraavat kiviarkkuiset sillat valmistuivat vasta vuonna 1909. Siihen mennessä ei Ilmajoen pitäjässä ollut ainoatakaan kiinteää maantiesiltaa, lukuun ottamatta juuri Kurikan siltaa.   Siltaa korjattiin v.1951    Sotien jälkeen 1950-luvun vaihteessa oli kirkon sillan puiset kansirakenteet vanhentuneet ja  heikentyneet. Uusi omistaja valtio eli Tie- ja vesirakennushallinto päätti uusia kansirakenteet ja muuttaa kannatinpalkit teräsrakenteiksi. Terässiltoja oli Suomessa rakentanut vuosikymmeniä Kone- ja Siltarakennus niminen pääkaupunkilainen yhtiö. Nyt oli kumminkin kurikkalainen Vilho Sampola saanut päähänsä, että siltoja voi tehdä muutkin kuin pääkaupunkilaiset suurfirmat. Sampolassa oli kolmen miespolven mittaiset perinteelliset taidot metallin käsittelyssä. Hänen isoisänsä Aleksanteri Sandelin ( 1840-1926) oli vuonna 1866 suorittanut kuparisepän kisällintutkinnon ja perustanut samana vuonna Kurikkaan kuparitakomon. Pojanpoika Vilho käyttikin ammattinimikkeenään titteliä kuparus ja mielellään ilmoitti liikkeen perustamisvuodeksi juuri mainitun 1866 vuoden. Vilho Sampola pyysi liikkeelleen siltapiirustukset ja asiakirjat, joiden perusteella hän teki laskelmat kannatinpalkkien ja muun teräsrakenteen niittauksesta ja muista terästöistä. Tiepiirin hommaksi jäi teräksien hankinta. Kuten saattoi arvata oli Sampolan tarjous ylivoimaisen halpa verrattuna pääkaupungin konepajojen tarjouksiin. Olihan sikäläisillä erikoismiehillä hyvän palkan lisäksi päivärahat ja matkakustannukset Helsingistä  etäiselle työmaalle. Tiepiirin herroille tuotti tietysti päänsärkyä uuden urakkatarjokkaan mukaantulo kilpaan. Ei ole tiedossa kuinka uusi tulokas vakuutti kyseisille herroille kykenevyytensä työn kunnialla suorittamiseen, mutta tilaus kuitenkin tuli.  Suuria koneinvestointejakaan ei tarvittu. Ainoa suurempi hankinta oli järeä niittauskone, jolla voitiin palkkeja liittää toinen toisensa jatkoksi. Siltapalkkien siirto Oman vaikeutensa tuotti painavien siltapalkkien siirto Kurikan asema-alueelta sillalle. Palkit tulivat  erikoisvaunuilla asemalle, josta ne jouduttiin siirtämään puolisen kilometrin matkan  siltatyömaalle. Aluksi yritettiin siirtokuljetus suorittaa Ojaniemen sahan traktorilla, mutta palkit eivät tällä keinoin siirtyneet. Sodan jälkeen oli Kurikkaankin saatu Amerikan armeijan ns. ylijäämätavaroita. Sellainen oli Kurikan Puunjalostustehtaalle hankittu G.M.C. kuorma-auto. Autossa oli takana kaksi akselia, kummassakin 4 pyörää , kun etupyörätkin saatiin vetämään oli autossa 10 vetävää pyörää. Tällaisella voimapesällä veti Tauno Mansikkamäki  60-70 sm korkeat siltapalkit asemalta työmaalle. Ei tarvittu mitään liukuvaa tai pyörivää palkin alle, kertoo Tauno.  Mainita voi, että samalla autolla täydellä hiekkalastilla kuormattuna suoritettiin sillan koekuormitus, kertoo Tauno edelleen.  Pikkuinen vaikeus tuli kuljetukseen käytetyn vetovoiman korvauksesta. Kun kuljetusmatkaa oli vain noin puoli kilometriä tosin useaan kertaan ei asianomainen tiepiirin edustaja pystynyt maksamaan kuin muutaman kilometrin pituisesta k-auton ajosta kilometrikorvauksen. Luetteloista ei ollut löytynyt mitään erikoiskuljetukseen sopivaa korotettua taksaa. Nyt vuonna 2006 on Kurikan Kirkonsilta siis perustuksiltaan 105-vuotias ja kannen osalta 50-vuotias. Voidaan todeta, että silta on hyvin tehtävänsä täyttänyt. Myös Vilho Sampolalle oli sillanremontti mieluisa. Hän sai jälkeenpäin tehtäväkseen monta muuta vastaavaa työtä maakunnassa. Into Järvinen Kirjoitus julkaistu Kurikka-lehdessä v. 2001 nimellä Kurikan kirkonsilta 100 vuotta URN:NBN:fi-fe20061388

© Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään