Opettaja Juho Kanto - 
merkittävä kulttuuritallentaja

"Se joka tuntee esi-isien työt, osaa vasta oikealla tavalla arvostaa ja ymmärtää nykyistä ja tulevaa elämää", oli ollut opettaja Aimo Johannes Kannon mieluisasti käyttämä lause. Kuinka osuva lause se on tänäkin päivänä  meille kaikille, jotka juoksemme tässä "kansainvälistyneessä oravanpyörässä".

Aimo Johannes Kanto eli Juho Kanto syntyi Peräseinäjoella 11.10.1881 kaksitoistalapsiseen perheeseen, joista neljä kuoli pienenä, neljä lähti Amerikkaan ja neljä jäi Suomeen. Juho Kantokin oli ollut Amerikkaan lähdössä ja hankkinut passinkin, mutta lähdön esti silmätulehdus. Hänen isänsä Siimon Heikki Heikinpoika Kanto oli syntynyt 7.7.1861 Peräseinäjoella ja kuoli 24.7.1930. Hän avioitui 29.8.1880 peräseinäjokisen Susanna Samuelintytär Kortesmaan kanssa, joka oli syntynyt 7.5.1863 ja kuoli 9.1.1943. Kulttuurikipinän Juho Kanto oli saanut kotoansa, sillä S.H. Kanto oli, kuten kaikki tiedämme, Peräseinäjoen kunnalliselämän tukipilareita vuosikymmenien ajan. Hän oli myös ensimmäisiä kansakoulun käyneitä, jonka hän kävi 1870-luvulla Seinäjoella.

Juho Kanto kävi kansakoulun Peräseinäjoen Viitalankylässä ja 1905-06 kansanopiston Ilmajoella, sekä maamieskoulua vastaavan kurssin ja kuuden kuukauden käsityökurssin, jonka jälkeen hän meni seminaariin Raumalle, josta 1915 valmistui opettajaksi. Ensimmäisen opettajanpaikan hän sai Jalasjärven Taivalmaan kansakoulusta. Seuraavana vuonna, syyskuun 16. päivänä hän solmi avioliiton Vieno Sofia Havilan kanssa, joka oli syntynyt Jalasjärvellä 21.7.1896 ja kuoli Peräseinäjoella 24.1.1951.

Heille syntyi ensimmäinen tytär Kyllikki Susanna 1917 Jalasjärvellä sekä poika Esko Ahto 1920, joka kuoli viisivuotiaana. Juho Kanto halusi opettajaksi kotikuntaansa ja 1920 hänet valittiinkin Luomankylän kansakoulun opettajaksi, jossa virassa oli aina vuoteen 1948, jolloin pääsi eläkkeelle. Täällä heille syntyi tytär Aira Annikki vuonna 1924. Tyttäret ovat vaalineet isänsä kansatieteellisten harrastusten säilyttämistä.

Kiinnostuksensa kansaperinteen keräämiseen Juho Kanto sai jo ennen seminaariin menoa Ilmajoen kansanopistossa, jossa opettajana silloin oli Niilo Liakka. Ensin hän kiersi kylillä piirtäen  pieniin ruutuvihkoihin vanhoja rakennuksia, työkaluja ja työtapoja. Mutta 1926 hän hankki Jyväskylästä ensimmäisen kameransa ja alkoi ikuistaa samoja asioita valokuvauksen keinoin. Valokuvaamisen opin alkeet hän sai Ilmajoen Munakassa opettajana olleelta Riihimaalta. ja kyllä hän kuvasikin, sillä nykypäivään on säilynyt kolmisensataa lasilevyä. Se on aivan uskomaton kulttuurihistoriallinen aarre Peräseinäjoen pitäjäläisille, sillä mistäpä muualta olisimme saaneet Peräseinäjoen Joululehtiin vuosien mittaan ihailtavaksemme vanhoja kuvia. Olivat hänen oppilaansakin panneet merkille opettajansa valokuvausinnostuksen, koskapa oli tullut sanonta, että "tuola Kannon Jussi menöö Nypliinin jalat jopparilla".

Valokuvaus sen ajan välineillä

Juho Kannon ensimmäinen kamera oli levykamera, jonka levykoko oli 10x15 cm ja kamera oli jaloillaan seisova. Kameran takana oli himmeä lasi, josta hän tähtäsi kuvauskohdettaan ja peitti kameran taustan mustalla vaatteella. Myös kuvaaja oli sen alla, jotta pimeys säilyi koko kuvauksen ajan. Tämän mustan vaatteen alareunoissa oli kivet painoina, ettei tuuli päässyt sitä heittelemään. Kun kohdistus oli suoritettu, otettiin himmeä lasi pois ja laitettiin levykasetti paikoilleen, ja nyt vasta voitiin kuva ottaa. Tällaisia kameroita oli hänellä ollut useampia, sillä aina kun kamera meni rikki, hankki hän uuden. Myöhemmin, valokuvaustekniikan kehityksen myötä, hän hankki länsisaksalaisen 6x6 filmikameran, oikein jo eletronisalamalla varustetun. Tämä vaati sitten myös suurennuskoneen. Sen hänelle suunnitteli ja teki peräseinäjokinen Esko Talvitie, joka siihen aikaan asui Vaasassa.

Lasilevyille kuvaaminen oli suuritöistä puuhaa ja voisi sanoa, että vielä suuritöisempää oli itse kuvien valmistaminen. Kun kuva kehitettiin lasilevyltä, niin siihen laitettiin lasilevy määrätynlaiseen kehikkoon ja levyn kalvopuolelle asetettiin valokuvauspaperi, jonka kalvo oli lasilevyn kalvoa vasten. Tämän jälkeen tätä laitetta väläytettiin valossa, koska tämä valmistelutyö tehtiin niin sanotussa pimeässä huoneessa. Juho Kannolla oli ollut Luomankylän koululla kaksi komeroa vierekkäin, toisessa komerossa hän itse valotti kuvia ja toisessa komerossa oli Aira-tytär useasti apunaan. Ensin kuvia keikutettiin kehitysasiassa ja upotettiin sitten vesiastiaan, jonka jälkeen ne laitettiin kiinnikeliuokseen. Kesäisin käytiin joella kuvia huuhtomassa ja silloin laitettiin laitettiin kuvat koppaan, jossa oli piikkejä pystyssä. Niiden väliin kuvat aseteltiin ja annettiin olla jonkin aikaa joessa "viruuntumassa". Jos tätä työvaihetta ei tehty huolellisesti, niin kuvat kellastuivat. Käytössä oli myös kiiltävää paperia ja silloin kuvat kuivattiin erityisellä kiilloituslevyllä, sekä päälle rullattiin sanomalehteä. Jos kuvat olisivat saaneet kuivaa vapaasti, ne olisivat menneet aivan käppyrään.

Juho Kannon valokuvauksen aiheina olivat aluksi paljolti häätilaisuudet sekä monet muut joukkotilaisuudet, niin koti- kuin naapuripitäjissäkin. Heti alusta asti hän valokuvasi myös rakennuksia. Kaikki aiheet kiinnostivat, eikä voida sanoa hänellä olleen mitään erikoisalaa, vaan hän oli kuvauskohteiden valinnoissaan erittäin monipuolinen, joka lisää niiden kulttuurihistoriallista arvoa. Etenkin Seinäjokea hän ikuisti paljon, olihan se jo 1930-luvulla nopeasti kehittyvä ja muuttuva yhteisö. Eräässä kuvassa näkyy vanhaa Seinäjokea ja vuosiluku 1930, ja kun kuvaa tarkastelee lähemmin, huomaa siinä vanhan lääninsairaalan kattoa etualalla, - eli hänen on täytynyt kiivetä sinne katolle! Korkeanpaikan kammoa Juho Kannolla ei varmaankaan ollut, sillä useita kuvia on otettu kirkkojen kellotapuleista, sekä monia muita korkealta kuvattuja maisemia ja tapahtumia. Tällä tavoin hän on saanut niihin laajuutta ja perspektiiviä erittäin paljon. Hän valokuvasi mm. 1.6.1932 Peräseinäjoen kirkonkylän palon ikuistaen sen talo talolta. Kokoelmassa on myös suojeluskunta-aiheisia kuvia, sotaan lähtemisiä ynnä muita. Erittäin suuren työn hän teki sankarivainajien 1939-1940 muistotaulu-aineiston keräämisessä. Koska kodeissa oli yleensä hyvin vähän valokuvia kyseisistä henkilöistä, joutui hän tekemään niitä kansakoulu- ja rippikoulukuvistakin suurentamalla. Sitkeydellä hän sai ne kerätyksi, ja jos tällaista ammattilaista pitäjässä ei olisi ollut, niin uskonpa vain, että kaatuneiden muistotaulu olisi jäänyt tekemättä, ja tämä arvokas kunnianosoitus Peräseinäjoen sankarivainajille jäänyt toteutumatta. Juho Kannon valokuva-albumeista löytyy kuvat naapuripitäjien kirkoista, patsaista ja huomattavista rakennuksista. Eräs hyvin merkittävä aihealue hänellä oli myös kansakoululaisten luokkakuvat, joita hän kävi ottamassa hyvinkin laajalla alueella ja melkein kahdenkymmenen vuoden aikana.

Opettaja ja kotiseutuhistorian vaalija

Opettajana Juho Kanto teki mittavan työn omassa kotipitäjässään ja tässä opetustoiminnassaan hän saavutti laajempaakin arvostusta. Hän suunnitteli koululaisten omat kasvitarhat, eli siis jokaisella oppilaalla oli pieni kasvitarha koulun maalla. Siellä he oppivat viljelemään salaattia, tilliä ja juurikasveja, jotka siihen aikaan olivat uutuuksia ruokataloudessa. Näitä kasvimaitaan koululaiset kävivät kesäisin innolla hoitamassa, jopa useiden kilometrien takaa. Näin he oppivat vihannesten ja juurikasvien viljelyn ja tottuivat myös syömään niitä. Tämä oli niin uusi ja merkille pantava opetusmetodi Suomessa, että siitä kirjoitettiin alan lehdissä, ja asiasta mainitaan hänen kohdallaan myös Rauman seminaarin oppilasmatrikkelissa. Mieluisimpia opetusaineita hänelle luonnollisesti olivat historia ja käsityö.

Nuorisoseuratyö oli niin ikään hyvin lähellä hänen sydäntään, ja sen toimintaan hän osallistui innolla. Hän oli omaksunut Santeri Alkion opit ja tutustunut nk. alkiolaisuuteen hyvin perusteellisesti. Alkion hautajaistilaisuuden hän valokuvasi itselleen muistoksi. Kunnalliseen toimintaan hän ei kovin mielellään osallistunut, johon ehkä vaikutti se, että hänen isänsä  S.H. Kanto oli ollut niin merkittävä tekijä Peräseinäjoen kunnan asioissa, - mutta oli hän kuitenkin raittius- ja terveydenhoitolautakunnan jäsenenä. Juho Kannon kotiseutututkimus, valokuvauksen lisäksi, suuntautui myös kansanperinteen keräämiseen. Hän otti talteen vanhoja sananlaskuja, arvoituksia ja kaikkea muuta tällaista henkistä perintöä. Myös vanhat esineet olivat kiinnostuksen kohteena. Mielenkiinto kansanperinteeseen oli siirtynyt oppilaisiinkin. He toivat koululle esineitä nähtäväksi, jos oli vähänkin oudompi esine kysymyksessä, ja halusivat tietää, että mikä tämä on tai mihin tätä on käytetty? Tällä tavalla historian oppiminen tuli varmasti kaikille mielenkiintoiseksi ja hauskaksi. Hän osasi hyvin hahmottaa myös sen, mikä oli tieteellisestikin arvokasta. Tästä on hyvänä esimerkkinä hänen säilyttämänsä kihniänkyläläisen puuseppä Heikki Jopin loitsuvihko, Heikki oli Kujan sukua. Tämän Juho Kanto toimitti tutkija Viljo Alaselle, joka julkaisi sen Satakunta-sarjan numerossa 9. vuonna 1931 nimellä "Eräs vanha loitsuvihko". Loitsuvihossa oli kiinnostava yksityiskohta se, että "Suonilangan" loitsusanat, jolla lähinnä kai tarkoitettiin hevosen jalanvenähdyksen hoitamista, oli muinaistutkija O. Donner julkaissut Suomi-kirjassa vuonna 1866 useina toisintoina, joita oli merkitty muistiin mm. Ikaalisista, Honkajoelta, Kuhmoisista ja Sotkamosta sekä Viron Pihkovan alueelta. Kunnallismuseoon Juho Kanto lähetti kivestä tehdyn keihäänkärjen, joka oli löydetty Luomankylästä, Isonnevan Haasioniemestä ja löytäjänä oli ollut Salomon Kangasaho 1934. Se oli ollut noin 180 cm syvyydessä. Keihäänkärki oli ollut niin terävä, että sillä voi teroittaa lyijykynän. Kansallismuseo palautti siitä kipsikopion ja liitti alkuperäisen kokoelmiinsa.

Kaikki tutkimus- ja valokuvausmatkansa Juho Kanto teki polkupyörällä. Hän saattoi lähteä kahdenkymmenenkin kilometrin päähän Sammattiin tarkastelemaan vaikkapa jotain tervahaudan paikkaa. Matka sinänsä ei ole valtaisan pitkä, mutta jos ajattelemme 1930-luvun maanteitä ja polkupyöriä, niin silloin osaamme kuvitella retken rasitukset. Hän hoiti hyvin kuntoaan vielä 80-vuotiaanakin, ajoi polkupyörällään säännöllisesti ja talvisin hiihti ahkerasti sekä joka aamu ensimmäiseksi teki määrätyt voimisteluliikkeet. Hänellä oli kaksi pientä metsäpalstaa, joissa mielellään kävi rankametsässä. Kaiken kaikkiaan voimme todeta Juho Kannon hoitaneen kuntoaan aktiivisesti, ja hän saikin nauttia vanhuudestaan terveenä. Mutta vuoden 1968 syksyllä hän sai keuhkokuumeen ja lyhyen sairastamisen jälkeen 23.12.1968 hän kuoli 87-vuotiaana.

Entisaikojen käytöstapojen ja elämänmenon tutkiminen oli Juho Kannon harrastuksena opettajantyön ohessa. Osittain se oli muodostunut järjestelmälliseksi tutkimustyöksi, jonka hedelmät tulevat hyödyntämään esi-isiemme ja menneisyytemme historiasta kiinnostuneiden tutkijoiden työskentelyä.

Kirjoittaja: Raimo Hieta
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Peräseinäjoen Joulu -lehdessä 1998, s.10-12

Lähteet:
Aira ja Oiva Porkkalan haastattelu. Turun yliopiston kansantieteen laitos
Ilmajoen kansanopiston oppilasluettelo 1905-06
Kangasniemi, Toimi: Peräseinäjoen kirja
Rauman seminaari 1896-1946 (toim. Onni Kurvinen ja Santeri Liikanen)