| ARKKITEHTUURI |
|
Arkkipiispan kirje:
JK. Kun Svenska Lyceumin taloa ja sen historiaa koskeva kirjoitus lokakuun 11. pnä oli ollut lehdessä, soitti Kokkolan suomalaisen seurakunnan kappalainen Kalevi K o t i l a artikkelin kirjoittajalle ja kertoi tavanneensa arkkipiispa John Vikströmin Helsingissä. Koska he ovat aloittaneet opintiensä yht'aikaa täällä Kokkolassa, toinen tosin ruotsinkielisessä, toinen suomenkielisessä oppikoulussa ja jatkaneen sitä Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa, sivusi keskustelu luonnollisesti myös Kokkolaa, mm arkkipiispan entistä koulua. Kalevi Kotila kertoi hänen ilmaisseen syvän pahoittelunsa talon nykyisen tilan johdosta, hän oli mm käyttänyt sanontaa: "Minun sydämeni itkee sen talon takia." Kun tämän kuulin, tuli ensimmäiseksi mieleen saattaa arkkipiispa Vikströmin lause kokkolalaisten tietoon tämän lehden yleisön osastossa. Ratkaisin kuitenkin tilanteen kirjoittamalla arkkipiispalle kirjeen, jossa kysyin, voinko julkistaa hänen lausumansa. Samalla lähetin hänelle tässä olleen taloa koskevan kirjoituksen. Vastaus saapui pari päivät sitten. Luovutan sen mielelläni myös muiden kokkolalaisten luettavaksi. A.W. Kokkola 15.11.1984 URN:NBN:fi-fe20051759
|
| © Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään |