TERVANPOLTTOA JA MYYNTIÄ KURIKASSA 1700-LUVULLA
Terva oli rahaa. Joskus kohta lämpimiltään lähdettiin
ensimmäisiä tynnyreitä koluuttelemaan huonoja tervateitä myöten
jokivarren maanteille ja sitten samaa kyytiä Vaasaan taikka Kristiinaan
-useammin Kristiinaan. Heinänteon ajaksi tarvittiin yhtä ja toista,
nelikoittain silakoitakin. Levun Masa tukki hautansa heinäkuun
neljäntenä , jo kuudentena hääri tervoineen Vaasassa. Reinikan Hesee
astella floiskotti paljahin tervatuin jaloin tervakuormansa perässä
kohti kaupunkia----
Paulaharju: Rintakyliä ja Larvamaita
1700 luvuilla oli tervanpoltto huomattava tulonlähde Kurikassakin,
kuten yleensä Pohjanmaalla. Kurikan Historia 1 mukaan esimerkiksi 1760
luvulla poltettiin Kurikassa tervaa keskimäärin 1040 tynnyriä eli
taloa kohti 20 tynnyriä vuodessa. Tervan poltto oli ollut voimissaan jo
edellisen vuosisadan loppupuolella mutta taantui hieman välillä
kiihtyäkseen taas 1700-luvun loppupuolella.
Yhtä tärkeätä kuin tervanpoltto oli saada tuote myytyä maailman
markkinoille mahdollisimman edullisesti, olihan kyseessä sen ajan
merkittävin ja lähes ainoa tulonlähde maanviljelyn lisäksi oman
talouden ulkopuolisiin hankintoihin.
Oli onnekasta, että Kurikalla oli kaksi yhdenvertaista kauppapaikkaa,
joten kurikkalaiset saivat kilpailuttaa kullanarvoisen tuotteensa
ostajia. Kurikan kirkonkylän seutuvilta on nimittäin sama matka
Vaasaan ja Kristiinankaupunkiin, joissa molemmissa oli tervanostajat.
Kummassakin kaupungissa oli myös paluukuormiin saatavissa tärkeitä
ulkomaan tavaroita suolasta ja mausteista alkaen ja tietysti oman maan
tuoretta silakkaa.
Tervan vienti jakautuikin pitäjän kulmille eri tavoin. Yläpäästä
vietiin tavarat Kauhajoen suuntaan ensin Kyrönkankaan vanhaa tietä
Kauhajoelle ja sieltä Suupohjan ensimmäistä paikallistietä eli
vanhaa 1500 luvulta peräisin olevaa kalatietä Karijoen kautta
Lapväärttiin ja edelleen hevospelein Kristiinaan. Myös Teuvan kautta
kuljetettiin tavaroita Kristiinaan.
Luovan kyläisten tervametsät olivat Pitkämön takana Housujärven ja
Ponsiluoman maastossa. Sieltä olivat Pitkämön töyrät ja vielä
jokikin esteenä Kauhajoen suunnalle kuljettaessa. Niinpä
Luovankyläisten tervareitti johti kohti Jalasjärveä, josta yhdessä
jalasjärveläisten kanssa vietiin tervoja Mantilasta Ikkeläjärven
kautta Lapväärttiä ja edelleen Kristiinaa kohti.
Erikoisinta oli Koiviston- ja Tuiskulan kylien tervankuljetus, joka
kohdistui alajuoksun suuntaan ja kohti Vaasaa. Sikäläiset tervat
kuljetettiin Koskenkorvan Pukarankoskelle, josta alkoi pitkä kosketon
taival alajuoksua pitkin Vaasaa kohti.
Tervavenettä vedettiin hevosella
Jo vuonna 1650 varoitettiin Ilmajoen talvikäräjillä niitä Ilmajoen
talollisia, joilla oli niittyjä Ilmajoen jokitörmillä, etteivät
tekisi haittaa tavaroiden kuljetukselle Ilmajoessa. Tällöin
kuljetettiin tervaa jokea pitkin alavirtaan Vaasaa kohti tervaveneillä,
joita hevoset vetivät köydellä joen töyräiltä. Hevosta ratsasti
apumies eli selkäpoika ja veneessä istuja ohjaili venettä
perämelalla. Tällä tavoin vietiin tervaa Pukaran kosken alta
Peltoniemestä ja Nahkaluoman latvoilta Ylistaron Karhumäkeen saakka 10
- 12 neljännespeninkulmaisen matkan. Tällä konstilla vietiin Vaasan
suuntaan menevät kurikkalaisten talojen tervat.
Jokivene eli "luhtavenes" tai "vedätys" oli
paikallinen erikoisuus. Se oli hyvin matala ja kölitön jolloin sillä
voi liikkua matalissa vesissä. Veneessä oli ns. vedinpuu, josta sitten
lähti köysi rannalla olevaan hevoseen.
Tervanpoltto väheni 1800-luvulla
Edetessä 1800-luvulle tervan poltto väheni maakunnassa, kun
rannikkokaupunkien lähialueet alkoivat tuottaa enenevässä määrin
käsinsahattua ja veistettyä puutavaraa satamiin ulkomaille
vietäviksi. Puusta saatiin Kurikassakin tällä tavoin korkeampaa
hintaa. Lisäksi tervanpolttoa pyrittiin rajoittamaan valtion hallinnon
taholta ja määrättiin mm. enimmäismäärä, jonka kukin talo sai
manttaalia kohti tervaa polttaa. Niin poltto laantui ja sen
harjoittaminen siirtyi kauemmas sisämaihin.
Tervateollisuus ja tervakauppa olivat alussa mainituilla vuosisadoilla
lähes ainoa keino, jolla hankittiin tarpeellisia ulkomaan tavaroita.
Sillä myös katovuosina hankittiin siemenviljat, sekä saatiin varat
kruununverojen maksuun. Mainita sopinee, että Samuli Paulaharju Kurikan
kirjassaan nimeää puolentoistakymmentä omilla nimillään nimettyä
tervahautaa. "Jyrälääsillä oli Haudat Kampinluoman Hautaharjus,
Kettukallion kankaalla ja Häijynluoman töyrässä ynnä Lehtivuoren
takalaidalla kun taas Kiskolaaset kärvensivät Kottikankahan kuonoa
Kottinrämäkän reunalla" kertoo Paulaharju.
Tervahautojen todellinen määrä lienee ollut vähintäin
nelinkertainen Paulaharjun nimeämistä, eihän joka haudalle oltu omaa
nimeä keksitty.
Into Järvinen
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Kurikan Joulu -lehdessä 2004,
s. 45.
Lähteet:
Rinta-Tassi, Osmo: Kurikan historia 1
Paulaharju, Samuli: Rintakyliä ja larvamaita
URN:NBN:fi-fe20051193
|