Tangoa Haalilla
En tiedä mitä itua siinä
oli; lähteä nyt tansseihin 7 km päähän Nurmon Haalille kun
tanssipaikkoja oli kauppalassakin: oli työvis, rautsika ja nuoriska.
Joka tapauksessa meitä kokoontui sakki Lyseon pihamaalle, sopivasti
pyörällisiä ja pyörättömiä. Olihan sitä mukava saada tyttö tarakalle
istumaan ja tuntea kun se otti kaksin käsin kiinni ettei muka putoaisi.
Niin sitä mentiin melko vauhdikkaasti hevostunnelien kautta vanhaa tietä
mukavassa kesäisessä säässä.
Pyörän paikkavärkit olivat monella taskussa, ettei kävisi niin, kuin
erään kerran kun tuo samainen porukka pyöräili Jääskänjärvelle Keturin
huvilalle pariksi päiväksi, jonkun kumi sai naulan kylkeensä ja henki
tuli ulos. Piankos se oli todettu, mutta millä paikata. Pitkän etsimisen
jälkeen paikkavärkit löytyivät jonkun pyörälaukusta ja piankos taas kumi
oli kunnossa.
Haalilla oltiin hyvissä ajoin ja se orkesteri joka oli meidät sinne
houkutellut, alkoi upeasti soittaa. Kumarsin kohteliaasti daamilleni –
nimeä en muista – se oli kait jokin ruotsinkielinen, joita siihen aikaan
oli Seinäjoella lähes joka toinen.
Tanssi meni ihan mukavasti, eikä tarvinnut kuunnella sitä pari vuotta
aiemmin kuultua huomautusta: ”Se tanssii kuin sahapukki”. Hyvinhän se
meni siihen asti kunnes sen ”Signen” kengän kanta tarttui johonkin
naulaan tai mikä lienee, ja niin me lensimme lavalle. Onneksi sain
käsilläni vastaan, etten pahemmin rojahtanut tytön päälle. Olikohan se
Lampisen Eki joka seilasi tyylikkäästi ohitse ja huomautti mennessään
”Kuule hei – älkää nyt siinä!”
Muuten Eki oli tietääkseni ainoa, joka sakissa osasi tanssia hidasta
valssia niin kuin sitä olisi pitänyt tanssia. Me muut hyssyttelimme
miten kukin. Ihanuus loppui aikanaan ja pyöräily kesän hämyssä meni
mukavasti aina tuon nätin pienen sievän tytön kotiportille asti. Mutta
ei – valitettavasti – pidempään sillä kertaa.
Ossi
Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 15.10.2011,
s. 3.
URN:NBN:fi-fe201110245744
|