Retki ”erämaahan”
Kalevateatterissa oli jännä
juttu nuorista pojista, jotka tekivät seikkailuretken vuoristoon. Me
päätimme tehdä samanlaisen, mutta kun meillä ei ollut vuoristoa, niin
päätimme lähteä eräretkelle tuntemattomille seuduille johonkin kauaksi.
Mukana olivat Lampisen Erkki, Keturin Alpo ja minä varustettuna parin
päivän muonalla ja seikkailumielellä.
Suuntasimme Keturin takapihan kautta, sitten juoksujalkaa poikki
Riihimäen peltojen. Liikettä kinttuihin antoi se, että pari päivää
aiemmin olimme hyppineet Riihimäen heinäkasaan ladon kattoon tekemämme
reiän kautta! Sitten pitkin luoman vartta, huilaaminen sillä kivellä,
joka nyt on siinä urheilukentän vieressä odottamassa
maailmanennätysplakettia.
Oltiin jo kaukana kotoa ja vähän väsyttikin. Emmehän olleet vielä edes
kansakouluiässä. Eki jo tuskitteli, että osaammekohan takaisin ja mitä
äitikin sanoo? Selitimme kiven korkeimmalla paikalla seisten, että kato
nyt, tuollahan se Maanviljelysseuran talo näkyy - kyllä me osataan!
Jatkoimme kulkua ja tulimme metsään. Ekillä oli kirves ja meillä puukot;
katkoimme riukuja ja aloimme rakentaa laavua. Olin katsonut
partiopoikien kirjasta miten se tehdään ja olin osaavinani. Laavua
rakensimme vaikkei sateesta ollut tietoakaan, emmekä aikoneet
asumaankaan jäädä. Laavun runko alkoi olla hahmollansa kun metsän
pimennosta kuului rytinää ja hirveä huuto: ”Mitä jumalan tähären te
teettä meirän mettässä - nyt tuloo ympäri korvia!” Kiireesti keräsimme
kamppeemme ja täyttä lentoa kotiin päin. Siinä kivellä lepäsimme ja kun
hengitys oli hieman tasaantunut, sai Alpo sanottua: ”Kuinka ihmeessä
joku voi asua näin kaukana erämaassa?”
Kun kotona kerroin seikkailuistamme ja siitä kuinka nolosti se päättyi,
oli Oiva-veljellä naurussa pitelemistä: Se ”kaukainen erämetsä” oli
Dahlbergin metsäpläntti ja se kovaääninen eukko oli Dahlbergin mumma!”
Että sellainen ”erämaavaellus” vuonna 1932.
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin
Seinäjokinen-lehdessä 9.7.2011, s. 3.
URN:NBN:fi-fe201108232269
|