Jussi Kangas
Vaasa nousi savuna ilmaan - Miten Nikolainkaupunki rakenettiin

Vuonna 1606 perustettua Vaasan kaupunkia kohtasi kamala tuho elokuun 3. päivänä 1852. Kesä oli poikkeuksellisen kuiva ja kuuma, kaivot olivat yleisesti kuivuneet. Elokuun alussa tehtiin vasta heinää ja niinpä tuona kohtalokkaana päivänä ihmiset olivat hevosineen kaupungin ulkopuolella heinätöissä. Palokellot alkoivat moikua kirkon tornissa pian kymmenen jälkeen aamulla.

Palo sai nopeasti valtaisan voiman olki- ja pärekattoisessa kaupungissa. Korttelit olivat ahtaasti rakennettuja ja katualueet kapeita. Tulen synnyttämä voimakas myrskytuuli riepotti liekkejä ja kipinäpilviä kadulta toiselle. Mitään ei ollut tehtävissä. Iltakymmeneltä kaupunki oli savuavina raunioina, 353 taloa oli tuhkana, vain 26 taloa säästyi lähellä hovioikeudentaloa ja keskustan ulkopuolella. Onni onnettomuudessa oli, että kaupungin 3.372 asukkaasta liekkeihin menehtyi vain kuusi. Asukkaiden menetykset olivat valtavat, vakuutukset kattoivat niistä vain kolmasosan. Kaupunki menetti myös kaikki julkiset rakennuksensa, samoin seurakunta. Valtakunnassa järjestettiin keräys, keisari antoi omista varoistaan avustuksen ja Uumajan kaupunki keräsi oman avustuksensa.

Vaasaa yritettiin rakentaa uudelleen

Elokuun 20. päivänä määrättiin valtionarkkitehti E. Lohrman laatimaan kaupungille uusi asemakaava mutta jo neljä päivää myöhemmin tiesi Åbo Tidningar kertoa, että kaupunki rakennetaan uuteen paikkaan Klemetsönniemelle. Kaupungin porvaristo, joka piti päätösvaltaa käsissään, jakautuikin nopeasti kahteen leiriin: muuttoa kannattaviin ja sen vastustajiin.

"Muuttopuolue" voitti ja päätöksen kaupungin rakentamisesta uudelle paikalle teki keisari Aleksanteri II helmikuun 2. päivänä 1854. Samalla keisari määräsi senaatin luovuttamaan kaupungille kaikki valtion omistamat maat sekä rahat yksityisiltä tehtäviin pakkolunastuksiin.

Nikolainkaupunki syntyy

Lääninarkkitehdiksi 1853 nimitetty ruotsalainen Carl Axel Setterberg (1812-71) sai nimityksen myös Vaasan kaupunginarkkitehdiksi. Hän sai 19.7.1854 valmiiksi lopullisen ehdotuksen asemakaavaksi Klemetsölle. Sen perusteella kaupunkialueen raivaustyöt aloitettiin elokuun 1854 lopulla. Keisari Aleksanteri II vahvisti asemakaavan 1.8.1855. Kaupungin nimi oli jo tuolloin Nikolainkaupunki. Sen keisari oli vahvistanut 27.4.1855 Vaasan läänin kuvernööri Alexander von Rechenbergin professori Sakari Topeliuksella kirjoituttaman esityksen perusteella. Anomukseen yhtyi 15 kaupungin johtavaa porvaria. Asiasta nousi sen julkitultua hirmuinen äläkkä. Topelius kuuli kunniansa ja sairastui mielipahasta. Kukaan porvareista ei polemiikin jälkeen halunnut käyttää kaupungin virallista nimeä, vaan nikolainkaupunkilaiset olivat sitkeästi vaasalaisia. Vain sensuurille alistettava kirjallisuus oli painettu Nikolainkaupungissa, samoin päivättiin viralliset asiapaperit.

Tontit jaettiin huutokaupalla

Nikolainkaupungin asemakaavassa oli erikokoisia tontteja. Suurimmat, parhailla paikoilla sijaitsevat tontit myytiin huutokaupalla. Oli selvää, että vain varakkaat voivat hankkia hankkia hyviä tontteja keskeisiltä paikoilta. Vähävaraisille olikin varattu kortteleita Pitkänlahdenkadun ja Klemetsönkadun väliltä. Erityisesti Ajomiehenkadun ja Korsholmanpuistikon välille varattiin kaikkein köyhimmille kortteli, johon he siirsivät hylätystä Vaasasta pienet hirsimökkinsä.

Kortteli sai nimen "Kapsäkki", koska asukkaitten väitettiin tuoneen tavaransa kapsäkissä muuttaessaan uuteen kaupunkiin elokuun 3. päivänä 1862.
Vanha Vaasa rakentui uudelleen

Vaasa rakentui palon jälkeen nopeasti uudelleen: jo palon jälkeisenä syksynä kaupungissa oli noussut 200 asuintaloa. Talot siirrettiin pääsääntöisesti maakunnasta. Hirsitalot oli helppo purkaa ja koota uuteen paikkaan. Hirsitalot oli helppo purkaa ja koota uuteen paikkaan. Syksyllä 1853 Vaasassa oli jo 427 asuin- ja 331 ulkorakennusta, enemmän kuin ennen paloa. Maistraatti antoikin määräyksen, että kaikkien uusien talojen tuli olla siirtokelpoisia ja siirtokelvottomat tulee purkaa, kun muutto uuteen kaupunkiin tapahtuu. Samalla kiellettiin pärekatot ja muurareille pidettiin ankara puhuttelu heikosti rakennetuista palomuureista ja savupiipuista.

Levon teki hirret ja tiilet

Nikolainkaupungin yksityistalot rakennettiin pääasiassa Levónin höyrysahalla Hietalahdessa sahatuista hirsistä ja muurit vastaavasti Levónin tiilistä. A. A. Levón oli varta vasten perustanut Hietalahteen höyrysahan ja tiilitehtaan (nyk. kasarmialue/ Tiilitehtaankatu). Talot olivat sitten hirsipintaisina painumassa kymmenkunta vuotta, jonka jälkeen ne joko rapattiin taikka paneloitiin. Palokatujen varsille sijoitetut ulkorakennukset ovat säilyneet hirsipintaisina tähän päivään saakka.

Maallisen ja taivaallisen vallan rakennukset rakennettiin tiilestä ja ne keskitettiin ydinkeskustaan, Vaasan-, Hovioikeuden- ja Kirkkopuistikolle.

Omapäinen Setterberg ahdingossa

Setterbergillä itsellään oli suuri suunnittelutoimisto, eikä hän olisi sallinut muitten suunnitella taloja "hänen kaupunkiinsa". Kilpailevat suunnitelmat saivat häneltä ankaran tuomion ja hän oli kaupungin päättäjien kanssa jatkuvassa sanaharkassa. Setterberg myös urakoi omia rakennuksiaan ja kaupungin pääkirkon kanssa hän joutui todella vaikeuksiin. Kirkon piirustukset valmistuivat marraskuussa 1857, mutta muutosvaatimusten takia ne vahvistettiin vasta kaksi vuotta myöhemmin. Rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1860, mutta keskeytettiin syyskuussa 1861, koska torniosa alkoi halkeilla.

Ankaran arvovaltataistelun jälkeen Setterberg laati torniosalle uudet piirustukset, mutta kirkko valmistui lopputarkastuskuntoon vasta toukokuussa 1868. Arkkipiispa Edvard Bergerheim vihki kirkon 5.9.1869. Setterberg sai kirkon rakennusurakassa tappiota niin paljon, että hänen oli pakko myydä talonsa Hietasaarenkatu 1 (1856, nyk. Satamapuistonlastentarha) maaherra Carl Gustaf Fabian Wredelle.

Julkinen Vaasa

Setterbergin Tudor-tyylistä tiiligotiikkaa on yleensä pidetty mestarillisena ja hovioikeudentalossa se on kauneimmillaan. Vaasan hovioikeudentalo kelpaisi milloin tahansa kuninkaanlinnaksi. Ortodoksinen kirkko on pikkusievä. Kaupungin pääkirkosta sanoi Vaasan Jaakko:" On kuin varastomakasiini ketarat pystys!" Englantilainen tehdasarkkitehtuuri näyttäytyy edukseen Setterbergin suunnittelemassa Vaasan Puuvilla Manufaktuuri Oy:n tehdasrakennuksessa yliopistolla.

Setterbergillä oli arkkitehtitutkintoa edeltävänä tutkintona muurarimestarin pätevyys. Se näkyi myös Nikolainkaupungissa: aikalaiset ovat kertoneet hänen muuranneen itse vaikeimmat holvaukset - siitä huolimatta, että hän tuotti muurarit Ruotsista. Muita merkittäviä Nikolainkaupungin arkkitehtejä olivat Magnus Isaeus (Kaupungintalo 1878), Jac Ahrenberg (Vaasan lyseo 1895), A.W. Stenfors (Poliisilaitos 1914), Waldemar Backmansson (Raastuvankadun kansakoulu 1890), Fredrik Thesleff (Vaasan Osake-Pankki 1902), K. S. Kallio (Hartmanin talo 1913) sekä Jussi ja Toivo Paatela (Vesitorni 1915).

Teollisuutta

Teollisuutta nousi myös nopeasti ja sille varattiin kaupungin parhaat paikat ja kauneimmat rannat. Ensimmäisenä kohosivat em. Vaasan Puuvilla Manufaktuuri Oy:n punatiiliset rakennukset Palosaarelle (Setterberg 1857), sitten Vaasan Höyrymylly Oy:n tehdas sisäsataman vierelle ja Vaasan Uusi Leipätehdas Hietasaarenkadulle. Kuvaavaa on, että leipätehtaan naapurit valittivat 1910-luvulla sen aiheuttamista hajuhaitoista, tosin valittajat perääntyivät sopivalla hyvityksellä. Onkilahden rannalle rakennettiin 1890-luvulla Valtionrautateitten konepaja ja Onkilahden Konepaja (Stenfors 1913).

Infrastruktuurin nousu

Vaasa sai rautatien 1882 ja avajaisia vietettiin vastavalmistuneessa kaupungintalossa 1883. Puhelinliikenne aloitettiin rautatien valmistumisvuonna 1882. Sähkölaitoksensa Nikolainkaupunki sai kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1892. Nykyaikainen kaupunginsairaala rakennettiin Hietalahteen 1902 (Reinius) ja köyhäintalo "Fatikooli" Klemetsön maatilalle kaupungin ulkopuolelle 1886. Kaupunki sai vesijohdon maailmansodan aikana 1913-15. Työmaata johti insinööri Kaarlo Tawast.

Takaisin Vaasaksi

Nikolainkaupunki jatkoi kehittymistään ja laajentumistaan maaliskuuhun 1917, jolloin Venäjän vallankumouksen seurauksena kaupunginvaltuusto päätti ottaa historiallisen Vaasa-nimensä takaisin. Hajotus-vaalien jälkeen senaatti vahvisti nimenmuutoksensa lokakuussa 1917. Vuonna 1862 peruutetut Vaasan kaupunkioikeudet tulivat näin takaisin ikään kuin vahingossa.

Vaasa poisti lokakuussa 1917 myös venäjänkieliset kadunnimet, mutta virallisesti se tapahtui vasta 1945, jolloin myös myöskin suomenkieliset kadunnimet vahvistettiin. Nikolainkaupunki poistui historiaan, mutta muistot elävät.