Tavaratalot ja
tavaratalot
Säädettävästä poranterästä
hukkui se irtoterä (sananmukaisesti se hukkui, kun se putosi kaivoon!).
Menin parin pyöräkilometrin päässä olevaan tavarataloon ja eksyin juuri
siihen päähän, missä rautatavaraa ei ollut. Se siinteli jossain
horisontissa. Kävelin sinne ja matkalla tuli sellainen tunne, kuin
olisin kävellyt nelikaistaista moottoritietä – pitkää ja leveää. Osaa ei
ollut, joten olisi pitänyt ostaa koko kallis laitos.
Menin siten keskustassa olevaan tavarataloon. En meinannut löytää
sisäänkäyntiä -kysymällä kylläkin. Rullaportaat johtivat ylös, mutta
ilman rullaamista, mutta ei sen väliä... Koko laitos oli kuin
labyrintti; sokkeloa sinne ja tänne. ”Tietokone neuvoi” suunnan,
myyntimies löytyi, mutta osaa ei - olisi pitänyt ostaa koko laitos. Pois
lähtiessä sama sokkelo. Tuli tunne, että osaan sysimetsästä paremmin
pois kuin täältä! Olisin mielelläni nähnyt lattiassa keltaisen viivan,
jota seuraamalla olisin osannut ulos!
Entisaikaan oli toisin: oli köyhää, mutta yksinkertaista. Svahnin Mamman
puorissa oli ruokatarpeita riittämiin eikä karamellipusseja roikkunut
hyllyntäydeltä. (Kukahan niitäkin kymmeniä sorttia kaipaa?) Taisi Lyylin
ja Jalmarin ”Hedelmä, Maito ja Siirtomaatavarakauppa” olla niitä
viimeisiä ”henkilökohtaisen palvelun” kauppoja siinä Vapaudentien
varrella, jossa Felix Pihakin oli aikoinaan kauppaa käynyt. Ihmiset
saattoivat ajaa monenkin kaupan ohi kuullakseen sortavalaissyntyisen
Jalmarin juttuja!
Työväen Osuuskaupassa siinä entistä Maanviljelysseuraa vastapäätä
hoiteli kaupantekoa myymälänhoitaja Toivo Papu - mukava mies. Kaupassa
oli tunnelmaa oikeni entisajan malliin: siellä tuoksui terva, silli,
nahka ja tupakka kun äijät kuluttivat eläkepäiviään juttelemalla puuta
heinää tupakkaa imeskellen.. Lattialla oli tynnyreitä, köysikasoja,
kaikenlaisia työkaluja ja katossa roikkui saappaita, siloja, ränkiä ja
muuta ajopeleihin kuuluvaa. Rasvanahkasaappaista levisi hajun lisäksi
lattialle rapaa. Lumisohjua ja mikseipäs hevosenlantaakin, kun kerta
hevosella kuljettiin ja kukapa nyt turhaan saappaitansa jynssäilemään!
Ja Papu piti huolen siitä, että pikkupoikakin sai vuoronsa ja kyseli
ystävällisesti hymyillen: ”Mitäs Sulle?”
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 7.5.2011, s.
3.
URN:NBN:fi-fe201108232271
|