Porstuan etusivulle
HISTORIA
 

Monenmoisia pääsiäisvalakioita

 

Seison Kivipuron takaisella pellolla tikkuaski visusti taskussa. Loskaräntää tulee taivaan täydeltä, eikä näy "niin ristin sielua!". Olen jo pois lähdössä, kun pusikosta työntyy esiin mummo kahden lapsenlapsensa kanssa. "- Minä lupasin näille lastenlapsilleni, että he näkevät oikian pääsiäisvalakian, joten ottakaapas tikun esiin vaan!" Estelyistä huolimatta mummo ei anna periksi, ja niin kaivan tikut esiin.

Ihmeekseni risut syttyvät ja niin siinä on jonkinsorttinen pääsiäisvalakia - ei tosin mikään roihu, mutta valakia kuitenkin. Sillä paikalla tulta pidettiin joitakin vuosia, kunnes asutus työnsi sen Pajuluoman toiselle puolelle, jossa olen sitten ollut päämeklarina yhteensä parikymmentä vuotta, joten siirryn nyt eläkkeelle siitäkin hommasta. Tosin apumiehinä on ollut Markus ja Pentti sekä "kulttuuripuolta" on hoitanut Raija.

Vuosi sitten ei tulta saatu aikaisekseen millään: poltettiin usea vuosikerta Ilkkaa ja Pohjalaista, käytettiin polttoöljyä ja jopa bensiiniäkin, luettiin loitsuja, mutta mikään ei auttanut! Päti partiolaisten sanonta: "syty nuotio, pala nuotio - pihise ja sammu!" Syy tuohon palamattomuuteen oli se, kun holtittomat roskaajat kippasivat jätteensä pitkin peltoa eikä suinkaan kasan päälle, niin risukasa oli kolmen metrin korkuinen, mutta kaksikymmentä metriä leveä! Pyydettiin kaupunkia apuun ja tulihan sitä, mutta päin mäntyä; sen sijaan, että risut olisivat kasaantuneet, työntyi läjään hehtokaupalla
lunta! Ja arvaahan miten siinä kävi...

Yleisöryntäystä ei tänä vuonna ollut - katsoivat tietysti kotonaan tv:stä kokonpolttoa? Joskus vuosia sitten oli tapauksessa suuren juhlan tuntua: partiolaiset myivät nakkeja ja kaikki rullit palkittiin. Tuli ei karannut, vaikka kuivaa ruohoa riitti. Haravoin kokon ympäristön, toimitin paikalle vanhanmallisen paloruiskun, palo-Eemelin opit ja useita ämpäreitä. Pikkupojat kantoivat vettä ja repivät ruohoa lisäsytykkeeksi! Surkea juttu oli vain se, että samalla tavalla kuin entisajan palopäälliköltä varastettiin palon aikana polkupyörä, niin minulta vietiin harava!


Ossi Polari

 

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 30.4.2011, s. 4.

 

URN:NBN:fi-fe201108232268

© Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään