Märiät rasat
Lapsuudenkotonani ei juuri puhuttu "oikiaa pohjalaasta
murretta". Se oli jonkinlaista tavallista puhekieltä, johon aina
saattoi sekaantua jokin murresana. Se johtui siitä, että Rauman
seuduilta kotoisin oleva äitini oli aivan nuorena lähtenyt Amerikkaan
ja "kadottanut" murteensa siellä. Tai oikeastaan se ei ollut
mikään murre, vaan "Rauman giel". Ja isäni - ylistarolaanen
oli taasen muilla mailla.
En ollut tavannut ainoatakaan isovanhemmista - olivat kuolleet ennen
syntymääni, paitsi äidinäitini. Olin koko kesän uittohommissa
työvelvollisena ja silloin näin "hinnerjoen Mummun" viikon
aikana lomalla ollessani. Oli muuten oikea teräsmummu: pieni puut ja
hoiteli kaikki työt mitä nyt pikku torpassa oli.
Katkaisi sitten koipensa pudottuaan saunanlauteilta ja tuli meille
sitä parantelemaan, mutta sai keuhkokuumeen ja kuoli pois. Sinä aikana
kun kotonani oli, kulki hän keppinsä kanssa ja teki pikku askareita.
Käänsin aina selkäni, kun hän ehtoopäivällä kysyi raumalaisittain
sanomaansa korostaen "Jokos snää tohnua joist". Tuo "tohnu"
oli korviketta - vissiinkin rukiista paahdettua. Tuosta "tohnusta"
huolimatta olen aina tykännyt Rauma gielest ja luen mielelläni
Nortamoa.
Kun menin oppiin Helsinkiin, livahti puheeseeni aina jokin murresana
ja hesalaaset nauroivat. Kului parisen kuukautta, niin ei puheeseeni
kuulunut ainuttakaan murresanaa - mitä nyt Laurilan Masan kanssa "höväättiin".
Kotimaisemissa kyllä pohojalaasta puhuun. Armeijassa Riihimäellä
ensimmäisinä päivinä arveluttelimme mistäpäin kukin oli kotoisin.
Hesalaiset, turkulaiset ja savolaiset jne. arvasi heti ensi lauseesta,
mutta minua he eivät saaneet kiinni, kun en sanonut.
Kunnes: keväisen rospuuton aikana tulimme taisteluharjoituksista.
Siinä märkiä kuivatellessamme sanoi eräs turkulainen; "Nyt
minä tiedän mistäpäin olet! Kun sä sanosit et kyl o MÄRIÄT RASAT."
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 1.4.2011,
s. 4
URN:NBN:fi-fe201104061416
|