Porstuan dokumentti

HISTORIA

Pojat on poikia -
Vaasan Lyseon poikien koulurangaistuksia 1800-luvun lopulla

Koulujärjestyksen kurinpitoperiaatteita ennen vuoden 1872 koulujärjestystä

Ruotsissa, johon Suomikin kuului, oli keskiajalta asti toiminut kouluja, joiden tarkoituksena oli oppilaiden saattaminen kirjatiedon salaisuuksiin ja siten kelvollisiksi yliopisto-opintoihin. Keskiajan kouluista ei kovin tarkkoja tietoja ole, katolinen kirkko hoiti opetuksen luostarikouluissa ja tuomiokirkko- eli katedraalikouluissa. Uudelle ajalle tultaessa oppikouluihin verrattavista laitoksista on jo jonkin verran tietoa. Suomen ensimmäisessä, vuoden 1571 koulujärjestyksessä on jo selkeitä ohjeita sekä opettajista että oppilaista. Koulujärjestyksiä annettiin useita Ruotsinvallan aikana. Huomionarvoisia ovat ainakin vuoden 1649 ja 1693 koulujärjestykset. Tosin on todettava, että ne eivät oleellisislta osiltaan poikenneet varhaisemmista. Maahan haluttiin pätevää virkamiehistöä ja sen mukaan koululaitosta oli kehitettävä. Viimeinen huomionarvoinen koulujärjestys ennen autonomian aikaa on vuodelta 1724. Sekään ei varsinaisesti poikkea jo ennen voimaan tulleista.

Kun Suomi sai suuriruhtinaskunnan aseman Venäjän yhteydessä vuonna 1809, useimmat Ruotsinvallan aikuiset lait jäivät pitkiksi ajoiksi voimaan. Niin oli myös koululakien laita. Ensimmäinen autonomian ajan koululaki tuli voimann vuonna 1843, mutta se ei huomattavasti poikennut entisestä käytännöstä. Suuret periaatteet olivat samat kuin varhemminkin myös koululaisten rikkomusten ja niistä seuraavien rangaistusten osalta. Muutamia 1700-luvun koulujen periaatteita: Rangaistusta toimeenpannessaan opettaja ei saanut syyllisen kimppuun hyökätä meluten ja raivoissaan, vaan hänen tuli säilyttää rauhallisuutensa. Rangaistuksena tuli käyttää mm. Arestia, vitsaa, keppiä sekä erilaisia häpeärangaistuksia kuten jalkapuuta ja aasinkuvan kantamista koulupäivän ajan, myös koulusta erottaminen oli mahdollista jonkin vakavan rikkomuksen kuten petoksen (so. lunttauksen) ja varkauden seuraamuksena. Vielä määrättiin, että koulussa "vanhan tavan mukaan" tuli olla oppilaista valittuja toimihenkilöitä, jotka valvoivat toveriensa käytöstä ja ilmoittivat rikkomuksista rehtorille. Vaikka rangaistuksia siis mainittiin, se ei suinkaan merkinnyt sitä, että niitä olisi yhtenäisellä tavalla käytetty valtakunnan kouluissa. On otettava huomioon, että yksityisellä opettajalla oli huomattavan paljon suurempi valta oppilaihin kuin mitä nykyisin on laita.

Uudet kasvatusopilliset virtaukset saapuivat 1800-luvulla Suomeen lähinnä Saksasta. Useaan otteeseen yritettiin vuosisadan alkuvuosikymmeninä saada aikaan uusia koululakeja. Monia komiteoita ja neuvottelukuntia perustettiin asiaa harkitsemaan. Joistain uudistuksia tulikin, mutta mitään kokonaisvaltaista ei onnistuttu luomaan ennen vuotta 1872.

Ne rikkomukset, joista koulujen oppilaita keskiajalta lähtien rangaistiin ovat samanlaisia, joista vielä tänä päivänä saa kouluissa tylyn tuomion. Vuoden 1600 vaiheilta olevassa Turun koulun järjestyssäännössä varoitetaan riitelystä ja tappelusta erityisesti koulun ulkopuolisten, kuten hovimiesten, sotamiesten ja merimiesten kanssa. Tovereille kielletään antamasta haukkumanimiä, petosta ja varkautta pidetään erityisesti tuomittavina, samoin "ajan varkaina" on rangaistava niitä, jotka lähtevät keksken lukukautta lomalle tai viipyvät koulusta poissa liian pitkään. Siveettömyydestä varoitetaan myös, mikä ei olekaan ihme, koska kirkko suhtautui hyvinkin tuomitsevasti kaikkinaisiin avioliiiton ulkopuolisiin suhteisiin muutoinkin kuin koululaisista kyseen ollen. Se, että tappelut koululaisten ja eri ammatinharjoittajain välillä kiellettiin, saattaa tuntua oudolta, mutta se selittyy, kun otetaan huomioon, että monet koululaiset opintojensa pitkittymisen tai muun syyn vuoksi saattoivat olla aivan täysikasvuisia. Kun näitä rikkomuksia luetellaan, on nykylukian tietysti otettava huomioon, että ne koskivat vain poikia. Rouvasväen yhdistysten ja myöhemmin naisväen kouluissa ei juuri ruumiilisia rangaistuksia käytetty. Ne eivät ollet varsinaisesti oppikouluja, eivätkä siis tähdänneet yliopisto-opintoihin ennen kuin 1800-luvun aivan lopulla. Lainsäädäntökin näiden koulujen osalta oli paljon hajanaisempaa kuin poikien poikien kouluissa oli laita.

Vuoden 1872 koulujärjestys Suomen Suuriruhtinaanmaalle

Lopulta erilaisten eurooppalaisten henkisten virtausten myötä saatiin Suomeen kattava koulujärjestys. Se osoittautui niin tarkoin harkituksi, että se vain vähäisin muutoksin, korjauksin ja lisäyksin pysyi pääpiirteittäin voimassa miltei sata vuotta. Rikkomusten ja rangaistusten osalta sen sisältö olennaisilta osin oli voimassa vuoteen 1968 asti, jolloin ruvettiin noudattamaan uutta lakia koulujärjestelmän perusteista.

Koulujärjestyksen 5. luvun 35 § on erityisen huomattava. Se luettelee, mitä "oppilaan tulee" tehdä tai jättää tekemättä. Oikeastaan se on muodoltaan yllättävän nykyaikainen, sillä sen 11 kohdasta yhdeksän on kirjattu myöntömuotoon: Oppilas harrastakoon jumalanpelkoa, oppilaan pitää osoittaa kunnioitusta, oppilas kohdelkoon oppilastoveriansa rauhallisesti ja ystävällisesti, oppilaan tulee saapua oppilaitokseen, samoin alati määrätyllä kellonlyömällä tuleman opetushuoneeseen, syyllisen on maksettava kaikkinainen turmeleminen, oppilas hoitakoon huolellisesti omuuksiansa, hän pyytäköön luvan käydä yleisissä huveissa. Kahdessa kohdassa kiellettiin: Oppilaan älköön olko lupa pitää vieraspitoja sekä kaikki rahaa tahi rahan arvoa koskevat pelit, niin myös tupakanpoltto ja muut nuorisolle sopimattomat askaroimiset olkoon kovasti kielletyt. Tällaisia asioita siis oli kirjattu oman aikansa koulun järjestyssääntöön. Ensimmäistä kertaa säädettiin myös, että "tämän lain pykälän kohdista 1-10 pitää kopian oleman jokaisessa luokkahuoneessa julki naulattuna". Sen sijaan kohtaa 11 ei pidetty tarpeellisena olla oppilaitten nähtävillä. Siinä säädetään joukkorangaistuksesta. Jos oppilaat eivät ilmianna toveriaan tietämästään rikkomuksesta, voidaan koko joukkoa rangaista "asianhaaran mukaan".

Koulujärjestyksen 39 §:ssä luetellaan luvalliset koulurangaistukset:

1.Waroitus ja nuhtelu luokkalaisten edessä;
2.erottaminen tovereista; (Tämä tarkoitti sitä, että rikkomuksen tehnyt kehotettiin poistumaan luokkahuoneesta tai seisomaan.)
3.muutto alimmaiseksi luokassa;
4.jälkeenpito koulussa wiikon lopulla;
5.nuhtelu ja moite koulun kokoontuneiden opettajain ja nuorison läsnä ollessa;
6.aresti eri huoneessa eli karcerissa; (karsseria voitiin antaa enintään kolme päivää ja vain yli 14-vuotiaille pojille, se kesti kunakin päivänä 12 tuntia, klo 8.00-20.00, yksinäisessä huoneessa)
7.kehoitus koulusta lähtemään; (ns. Consilium abeundi)
8.karkoitus oppilaitoksesta wissiksi lyhemmäksi tai pitemmäksi ajaksi;
9.karkoitus ikuiseksi ajaksi.

Useat näistä rangaistusmuodoista ovat jo aikaa olleet poissa käytännöstä, joten lienee paikallaan hiukan selventää niitä:
2.Erottaminen tovereista tarkoitti sitä, että asianomaisen käskettiin joko nousta seisomaan tai hänet määrättiin poistumaan luokasta.
3.Muutto alimmaksi luokassa. Tätä rangaistusta käytettiin silloin, kun oppilaat oli luokassa sijoitettu tiettyyn, heidän edistyksensä mukaiseen arvojärjestykseen.
6.Aresti eri huoneessa eli Carserissa edellyyti jo aika vakavaa rikkomusta - ainakin 1800-luvun käsityksen mukaan. Se merkitsi sitä, että oppilas istui yksinään huoneessa enintään kolmen päivän ajan klo 8.00-20.00, hän sai joko työskennellä tai olla jouten, harkinnan mukaan. Rangaistus saatiin määrätä vain 14 vuotta täyttäneille.
7.Kehoitus koulusta lähtemiseen eli consilium abeundi oli rangaistus, joka määräsi, että "wanhempia tahi holhumiestä pyydetään ulosottamaan erotodistusta oppilaalle määrätyssä ajassa, jonka kuluttua hänen poistamisensa oppilaitoksesta ehdottomasti pitää seurata. Mutta kuitenkin, jos wanhemmat tahi holhumies soveljaalla kurituksella heti oikaisevat oppilasta, taikka rehtori, heidän suostumuksellansa, semmoista kuritusta antaa, ja jos sen kautta nähtäwä parannus on tullut, mahtakoon säädetyn ajan loputtua säädetty erorangaistus jäädä sikseen". Eli toisin sanoen, kunnon selkäsauna saattoi pelastaa häpeällisestä koulusta koulusta lähtemisestä. Näin voitiin menetellä vuoteen 1914, jolloin ruumiillinen rangaistus Suomeen kouluissa kielettiin. Yhä edelleen saatettiin consilium abeundi rangaistukseksi antaa, mutta sana kuritus muutettiin oikaisuksi.
8.Karkoitus oppilaitoksesta wissiksi lyhyemmäksi tahi pidemmäksi ajaksi antoi mahdollisuuden määräaikaiseen erottamiseen, joka ei kuitenkaan saanut olla vuotta pidempi.
9.Karkoitus ikuisiksi ajaksi oli saatettava "Ylihallituksen tutkintoon", Kouluylihallituksen oli siis hyväksyttävä lopullinen erottaminen, mikä todistaa hyvää suomalaisesta oikeuskäytännöstä.
Näistä rangaistuksista kohtia 1-4 sai käyttää kuka hyvänsä opettaja, ja kohtia 5-8 "rehtori yksin neuwoin luokanjohtajan kanssa". Yhdeksäs kohta, siis koulusta erottaminen ainaiseksi, voitiin vain rehtorin ja opettajakunnan yhteisellä päätöksellä panna toimeen, ja vielä, kuten mainittiin, se oli alistettava ylemmän viranomaisen hyväksyttäväksi.

Tuolloin, niin kuin nytkin, oli mahdotonta määrätä, mikä rangaistus mistäkin rikkomuksesta annetaan. Se ratkaistiin kerta kerralta erikseen.

Vaasan Lyseon "musta kirja"

Vaasan Lyseo perustettiin vuonna 1880 Suomalainen yksityislyseo -nimisenä. Vuonna 1884 koulusta tuli Alkeiskoulu ja yksityislyseo, ja lopulta vuonna 1892 sen nimeksi tuli Reaalilyseo. On tuntematonta, merkittiinkö jo alusta pitäen oppilaille annetut rangaistukset muistiin johonkin "diarioon, jota säädetyn tavan mukaan kutakin luokkaa varten pidetään" kuten Koulujärjestyksen 42 § vaati. Lyseon Musta kirja kuitenkin alkaa vasta kevätlukukaudella vuodesta 1891. Siihen merkittiin annetut rangaistukset ja niiden suoritukset. Kirjan nimitys on aika karmea, mutta se johtuu vain kirjan kansien väristä. Tuohon aikaan viralliset kvarttokokoiset tyhjäsivut kirjat varustettiin mustin kansin. Musta kirja saa sivuilleen merkinnät aina vuoteen 1898, omituista kyllä kirjassa on vielä jäljellä runsaasti tyhjiä lehtiä. Oliko se hävinnyt välillä vai mitä tapahtui? Muutaman vuoden tauon jälkeen rangaistusmerkinnät taas jatkuvat, tosin uuteen kirjaan. Kentiäs siitä on alkulehtiä kadonnut, sillä säännöllisesti diariota pidetään taas vuodsta 1901. Vaasan maakunta-arkistossa säilytettävän alkuperäiskappaleen oheen on liitetty huomautus, että kannet on huonokuntoisuuden vuoksi poistettu.

Näitä 1890-luvun merkintöjä on helppo lukea, sillä tuolloin ainakin opettajien käsialat olivat selkeät ja asialliset. Sarakkeet on kirjaan piirretty käsin, mistä varmaan johtuu se, että rangaistuksen saaneen oppilaan, hänen rikkomuksensa erittely, määrätty rangaistus, sen antaneen opettajan nimikirjoitus, rangaistuksen valvoneen opettajan nimikirjoitus ja huomautukset ovat joskus hiukan toisistaan poikkeavassa järjestyksessä.

4. Tilastoa

Lyseon rehtori Eliel Levon antaa seuraavat tiedot oppilasmääristä. Rangaistusten lukumäärät on laskettu Lyseon rangaistuskirjasta. Luvut ilmoittavat, kunka monta oppilaalle annettua rangaistusta on annettu. Lukuun on otettu mukaan kaikki tuolloin käytetyt rangaistukset varoituksista ja muistutuksista erottamisiin. Monet oppilaat saivat useita rangaistuksia, useimmat eivät yhtään. Näiden lisäksi tulevat koko luokalle tai osalle siitä määrätyt joukkorangaistukset. Niistä ei ole voitu varmuudella määrittää oppilaiden lukumäärää. Prosenttiluku ilmoittaa, montako prosenttia rangaistusmääräyksiä on annettu oppilaslukumäärään verrattuna:

vuosi oppil.lm. Rang.lm. %
1891* n.130 72 55
1891-92 n.130 188 140
1892-93 121 108 89
1893-94 136 122 90
1894-95 143 112 78
1895-96 171 126 74
1896-97 188 129 68
1897-98 211 120 56

*vain kevätlukukausi

Huomiota herättää lukuvuoden 1891-92 rangaistusten suuri, jopa muista selvästi poikkeava määrä. Voisi arvella, että asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että koulu vuonna 1892 muuttui Realilyseoksi. Samanaikaisesti oli tekeillä uusi "lukutuntikaava" eli opetussuunnitelma, joka kesällä 1893 vahvistettiin. Kenties nämä seikat yhdessä toivat levottomuutta ja hermostuneisuutta sekä opettajiin että oppilaihin ja näin heijastuivat tavallista tiukemmassa kurinpidossa.

Huhtikuussa 1895 koulun kävi tarkastamassa kanslianeuvos, tohtori Synnerberg. Hän totesi, että järjestys koulussa oli ollut hyvä lukuunottamatta "paria erehdyskohtausta, joihin kaksi oppilasta koulun alemmilla luokilla ovat tekeytyneet syypäiksi". Lieneeköhän ollut kyse joulukuussa 1894 tapahtuneista näpistelyistä, joista neljäsluokkalainen Poutanen, aikuisena sähköinsinööri, oli saanut neljän kuukauden "relegationin", määräaikaisen erottamisen. Muuan toinen oppilas, Nyman, sai uppiniskaisuudesta kolme päivää karsseria.

Toinenkin tarkastus tehtiin tänä kyseenä olevana ajankohtana. Keväällä 1897 koulussa vieraili ylitarkastaja Streng. Hän totesi, että "koulun rangaistuskirjaa on käytetty harvinaisen suuressa määrin". Kuvaavaa on, että vuonna 1980 ilmestyneessä kirjassa Vaasan Lyseo 1880-1980 artikkelin kirjoittaja Alpo K. Rapila kuvaa tarkastajaa "pikkumaiseksi". Nykyisin katsottaisiin hänen esittäneen paljon aikaansa edellä olevan lausunnon. Miten hyvänsä: saattaa olla, että tarkastajan huomautus aiheutti sen, että seuraavana lukuvuotena oli rangaistuksia paljon edellisvuosia vähemmän.
Rikos ja rangaistus

On mielenkiintoista seurata, mitä kauheuksia pojat sitten tekivät ansaitakseen noinkin suuren määrän rangaistuksia. Koulun mustaan kirjaan on merkitty selkeästi "rikos" ja se saattaa olla mitä hyvänsä kartan kotiin unohtamisen sekä oluen juonnin ja näpistelyn välillä. Keväällä 1891, siis ensimmäisenä lukukautena, jolloin rangaistukset merkittiin, oli oppilaiden käytöksessä havaittu seuraavia puutteita:

Laiskuus ja tarkkaamattomuus oli tavallisesti hyvitetty nuhtelulla tai varoituksella, samoin huolimattomuus. Näitä on yhteensä yli 20, joten jälki-istuntoja jaeltiin valtaosalle rangaistuksen saaneista. Puhumisesta saatettiin määrätä jo jälki-istuntoakin. Suomalaisessa koululaitoksessa on vasta hiljattain päästy siitä ajatuksesta, että kunnon oppilas vastaa yksitavuisesti opettajan esittämään kysymykseen ja pitää muutoin suunsa kiinni. Sopimaton vastaus, mitä se sitten tarkoittaneekin on määritelty toisinaan muistutuksen toisinaan jälki-istunnon arvoiseksi teoksi, samaiten yleinen vallattomuus.

Nauraminen oli jo vakavampi rike. Kolme jälki-istuntorangaistusta on annettu liian hilpeille opiskelijoille. Ei näille myöhemmin elämässä kuitenkaan kovin huonosti käynyt: yhdessä tuli tilanhoitaja, toisesta peräti tuomari ja kolmas elätti itsensä aliupseerina USA:n meriväessä. Järjestäjän tehtävät tuli ottaa vakavasti. Velvollisuuden laiminlyönnistä seurasi armotta jälki-istuntoa. Samoin huutaminen välitunnilla ei jäänyt huomiotta eikä myöskään luokassa juokseminen. Kummastakin tapauksesta määrättiin tunti jälki-istuntoa. Opettajan häiritsemisestä on myös rangaistu. Mitähän siinäkin on koulupoika tehnyt? Tottelemattomuus voisi nykykäsityksen mukaan myös olla verraten vähäpätöinen juttu, mutta kummastakin on joutunut maksamaan tunnin jälki-istuntoa. Lunttaaminen oli jo varsin vakavaa, kaksi tuntia istumista semmoiselle, joka moista epärehellisyyttä harjoitti. Kevätlukukaudella 1891 heitä oli vain kaksi.

"Ajan varkaita" rangaistiin yhäkin ankarasti. Iltarukouksesta poisjäänti oli joko yhden tai kahden jälki-istuntotunnin arvoinen rikos, niitä on tuona kevätlukukautena viisi kappaletta. Koulurukoukset pidettiin tuolloin aamuin ja illoin. Kun koulupäivän pituus oli viisi-kuusi tuntia kuutena päivänä viikossa ja kun nuo tunnit vielä tavallisimmin ajoittuivat klo 9-12 ja 16-18, ei ole varsinainen ihme, että murrosikäiset pojat tunsivat kiusausta iltarukouksesta poisjääntiin. Yksi oppilas näyttää ollee nluvatta poissa koulusta kokonaisen päivän. Luku on hyvin pieni, jos sitä verrataan nykyisiin tilastoihin. Rangaistuskin oli kylla ankara. Kasseria tuli, ja rehtori ja luokanvalvoja ovat olleet tapauksesta niin kiihdyksissään, että kasseripäivien lukumäärä on jäänyt rangaistuskirjaan merkitsemättä.

Kautta käsiteltävänä olevan ajanjakson vain 14 oppilasta jäi kiinni tupakanpoltosta. Se ei tuolloin vielä ollut koululaisten keskuudessa verrattavissa nykypäivien käytäntöön. Koska nähtävästi moni opettaja itsekin poltti, ei kontrollikaan ollut ehkä kovin tarkka. Tosin rangaistuskirjaan on erikseen merkitty neljän pojan tupakointi "ruotsalaisen tyttökoulun eteisessä ja pihalla". Piti tytöille näyttää. Ankariakin tupakkamiehiä ilmeisesti koulupoikien joukosta löytyi. Erään usein kiinni jääneen oppilaan kohdalla opettajien hermot pettivät ja lopuksi annettiin pojalle päivä karsseria, kun yhdestä tupakointikerrasta tuli yleensä kahden tunnin jälki-istunto.

Pahempi rikos ja ankarampi rangaistus

Edellä kuvatun kaltaiset rikkomukset toistuvat vuodesta toiseen, oikeastaan yhä tänä päivänäkin. Hiukan isompiakin rikkeitä sentään on. Karsseria määrättiin edelleen luvattomasta poissaolosta. Sitten on erillisiä rikkeitä. Rangaistuskirjassa on vain maininta "törkeästä rikoksesta" asiaa sen tarkemmin määrittelemättä, tästä syystä oppilas Numberg on lokakuussa 1892 erotettu koulusta kevätlukukauden alkuun asti. Olisiko yhtymäkohtia samaan rikkomukseen, kun viikkoa myöhemmin kolme muuta oppilasta saivat pitkiä jälki-istuntorangaistuksia, joiden syynä oli osallisuus "näpistetyn juomatavaran nauttimisesta". Kustaa Filppula, joka kuoli pian ylioppilaaksi tulonsa jälkeen ja Hugo Melart, sittemmin toimitusjohtaja, kaupunginvaltuuston jäsen ja Norjan varakonsuli joutuivat kumpikin suorittamaan viisi kertaa kahden tunnin jälki-istunnon. Kustaan vanhempi veli Vihtori oli nähtävästi juopotellut vielä pari ryyppyä enemmän, sillä hänelle määrättiin peräti kuusi kertaa kahden tunnin istunto. Siinäpä ratkesivat poikien vapaa-ajan ongelmat moniaaksi lauantai-illaksi. Vihtori valmistui muuten aikanaan varatuomariksi.

Karsseria on määrätty vielä muistakin syistä kuin poissaoloista. Puhuminen kirkossa jumalanpalveluksen aikana tuotti tekijälleen karsseripäivän. Siellä sitä sopi 12 tunnin aikana miettiä, mitä sanoo ja milloin. Viidesluokkalaiselle Albin Pulkkiselle kevät 1894 oli huonon onnen aikaa. Ensin hän sai tammikuussa kolme päivää karsseria sopimattoman kirjoituksen sepittämisestä oppitunnilla. Vahinko, että mitään dokumenttia tästä hengentuotteesta ei ole jäänyt jälkimaailmalle. Heti helmikuussa on tullut lisää karsserirangaistusta puolitoista päivää, syynä oli tällä kertaa valhe ja sopimaton esiintyminen. Koska rehtori ja luokan "esimies" yhdessä antoivat näitä ankarampia rangaistuksia , hää tietämättömiin se, kehen opettajaan nämä sopimattomuudet kohdistuivat. Mainittakoon, että myöhemmin tämä Pulkkinen ansaitsi täysin kunniallisesti leipänsä Valtion rautateitten palveluksessa ja liikemiehenä. Lokakuussa 1894 sai VII-luokkalainen Kaarlo Selin sovittaa tappelemisen karsseripäivällä. Huomattakoon, että kyseessä oli 18-vuotias ylioppilaskokelas, ammatiltaan myöhemmin insinööri. Tottelemattomuus ja uppiniskaisuus tuottivat Oskari Nymanille peräti kolmen päivän karsserin. Kenties hänen noista ominaisuuksistaan oli hyötyä, kun hän aikuisena toimi jäsenenä Suomen, Norjan ja Venäjän välisen rajan merkkien tarkastusta ja korjausta varten asetetussa komiteassa. Myöhemmin, seuraavana vuonna samainen Nyman istui taas yksinäisessä kasserihuoneessa. Tällä kertaa kaksi päivää oluen "kulettamisesta maaseudulle ja siellä nauttimisesta".

Vähän ennen joulua vuonna 1896 joutui ensiluokkalainen John Sjölund istumaan kaksi tuntia jälki-istuntoa ja saamaan "kotikuritusta" ruokottoman ja ruman kuvan piirustamisesta opetustunnilla". Nähtävästi tämä olisi ollut karsserirangaistus, mutta koska John oli vain yksitoistavuotias, ei sitä voitu käyttää. Voi vain arvailla. Miten kelloseppä-isä kotikuritusta käytti. Samoin seuraavana vuonna saivat niinikään ensiluokkalaiset Luoma ja Kuula kaksi tuntia jälki-istuntoa ja "vanhemmiltaan ruumiillista kuritusta", kuten rangaistuskirjaan on merkitty. Syynä oli tällä kertaa näpistely. Kummankin isä oli vääpeli, niin että miltei sääliksi käy poikia. Kuulasta tuli myöhemmin johtaja ja mm. Vaasan Suomalaisen klubin perustajajäsen ja Luomasta Turun kaupunginvouti.

Vuoden 1898 keväällä jo aiemmin mainittu, nyt jo seitsemäsluokkalainen Nyman sai ystävänsä kuudesluokkalaisen Artturi Jernströmin kanssa päiväkaupalla karsseria "oluen runsaasta nauttimisesta kodissaan ja siitä johtuneesta poissaolosta koulusta seuraavana päivänä". Kumpikin oli 18 vuotta täyttänyt, joten nykykäytännön mukaan varmaankin krapula olisi ollut riittävä rangaistus. Kyseessä muuten ei ole ihan kuka tahansa Jernström, vaan yksi Vaasan Lyseon kuuluisimpia oppilaita, sanomalehtimies ja kirjailija Artturi Järviluoma. Lieneekö hänellä jo ollut selvillä se, että venäjän kielestä tulisi keväällä ehdot, ja siksi oli pieni lohdutus tarpeen. Mitään kaunaa hän ei kuitenkaan kouluaan kohtaan tuntenut, sillä suoritettuaan Helsingissä yliooppilastutkinnon, hän johti entisen koulunsa kaksinkertaista kvartettia vuosian 1901-02.

Julkista nuhtelua ei kovin usein käytetty. Werner Vahander sai sentään tuon rangaistuksen "sopimattomasta käytöksestä opettajaa kohtaan kadulla".

Määräaikaisia erottamisia on käsiteltävänä olevana ajanjaksona useita. "Yleistä (pitääkö olla:yleisistä) hairahduksista" muutaman viikon "relegationi" keväällä 1892. Samoin jo mainittu Numberg oli saanut ylimääräistä vapaata törkeästä rikoksesta. Keväällä 1893, toukokuun 4. päivänä toisluokkalainen RosenBröjer erotettiin lokakuun alkuun asti, syynä oli "huono käytös". Poika siirtyikin myöhemmin ruotsinkielisen lyseon puolelle.

Consilium abeundi, eli kehotus koulusta lähtemään osui joidenkin osalle. Vaakakirjurina elantonsa myöhemmin hankkinut Fredrik Larick sai tämän rangaistuksen ollessaan VII luokalla "ravintolassa käynnistä, ikkunan uhallisesta särkemisestä ja valheesta". Nähtävästi tuolloin jo kaksikymmenvuotias mies erosi koulusta mieluummin kuin otti kotikuritusta. Hugo Poutanen sai Ensin syksyllä 1894 näpistelystä 4 kuukauden määräaikaisen erottamisen ja seuraavana syksynä häntä kehotettiin eroamaan koulusta. Sähköinsijöörinä hän 1920-luvulla toimi mm. Kuopion Teollisuuskoulun opettajana. Werner Vahander sai kehotuksen lähteä koulusta "monista rikoksista" syytettynä. Nähtävästi niihin kuului myös se, että hän oli rangaistuskirjan mukaan tullut kotiin vähän keskiyön jälkeen. Hän oli tuolloin 17-vuotias ja lähti koulusta saman tien. Hänestä tuli myöhemmin rautatiekirjuri.

Joukkorangaistukset

Koko luokkaa tai osaa siitä rangaistiin surutta, jos syyllistä ei saatu selville.

Päiväkirjan repiminen keväisin oli oppilaiden suosima kepponen. Neljä tuntia jälki-istuntoa koko VI luokalle tuli mainitusta syystä keväällä 1891. Samaan aikaan muuan toinen luokka joutui istumaan "nakkelemisesta". Varmaan paperipallot olivat lennelleet. Vielä telmiminenkin aiheutti koko luokalle rangaistuksen. Kun katsoo tuon ajan luokkakuvia, on vaikea kuvitella, että niissä olevat vakavailmeiset pohjalaispojat kuunaan syyllistyisivät mihinkään telmimiseen. Seuraavana syksynä silloinen VI luokka sai taas jälki-istuntorangaistuksen varomattomuudesta välitunnilla. Erityisenä huomautuksena rangaistusta valvova opettaja on kirjoittanut, että luokan realistit eivät olleet saapuneet istumaan. Latinistit olivat selvästi tunnollisempia. Keväällä 1893 koko VI luokka sai istumista liaskuudesta. Eivät sentään aivan kaikki. Erikseen mainitaan "paitsi Peltonen2. Koska Peltonen sai pari päivää myöhemmin karsserirangaistuksen, on luultavaa, että hän on ollut poissa koulusta, kun muu luokka on laiskotellut. Samantapaisia syitä on muillakin joukkorangaistuksilla: Vallatomuudesta toisen soiton jälkeen, siivottomuudesta, läksyn laiminlyönnistä, pulpettien siirtelemisestä, juttelemisesta "tyrnäämisestä", mitä se sitten onkin. Koko luokka sai myös rangaistuksen siitä, että "eri oppilaat ovat raapineet jaloillaan tunnilla, eikä ole ilmoitettu ketkä olivat sen tehneet".

Kiinnostavia ovat niin ikään ne rangaistukset, joita annettiin osalle luokan oppilaista, eräänlaisille sijaiskärsijöille. Toisluokkalaiset saivat kartan repimisestä tunnin jälki-istuntoa, mutta eivät suinkaan kaikki, vaan luokalta joka neljäs oppilas. Kuudesluokkalaisista seitsemän oppilasta istui "koko luokan edestä johon rangaistukseen luokka oli tehnyt itsensä syypääksi vastahakoisuudella ilmoittaa syyllistä tahi syyllisiä erääseen vallattomuuteen välitunnilla" puolitoista tuntia jälki-istuntoa. Näiden seitsemän joukossa oli muuten myös Artturi Järviluoma. Ilmiantomentaliteettia tsaarinvallan aikana. Näissä joukkorangaistuksissa on myös tarvittu sekä rehtorin että luokan esimiehen allekirjoitus, mutta Koulujärjestyksen mukaisiaha ne olivat

Johtopäätöksiä

Koulurangaistuksia annettiin 1800-luvun lopulla nykyiseen verrattuna paljon ne olivat huomattavasti ankarampia. Nämä seikat taas kuvastavat yleensä tuon ajan yhteiskuntaa, myös muussa elämässä oli erilaisten käytöstapojen rikkominen huomattavasti harvinaisempaa kuin nykyisin.

Valtaosa rikkomuksista oli ikäkaudelle tyypillisiä, joista ei nykyisin annettaisi rangaistusta ollenkaan. Joistakin ei taas jo pelkästään lainsäädöllisistä syistä edes voitaisi antaa. Jos täysi-ikäinen henkilö hiipi kotiinsa puoliyön jälkeen, ei se ole kenenkään muun asia.

Vaikka Vaasan Lyseon pojat saivat aika paljon erilaisia rangaistuksia, he kaikkesta huolimatta olivat tuon ajan eliittiä. Varmaan useimmat ymmärsivät myös, että lapsen kouluun lähettäminen oli vanhemmilta aikamoinen taloudellinen uhraus. Kaikki elättivät itsensä myöhemmin kunniallisesti, joidenkin elämä oli seikkailukasta, mutta kaikesta päätellen ei ollenkaan epärehellistä. Useat, joilla koulussa oli omallatunnollaan jos mitä kepposia, kohosivat huomattaviin asemiin yhteiskunnassa.

Totta kai annetuista rangaistuksissa kuvastuvat myös ajan kasvatusihanteet. Kunnon suomalainen ei puhu turhia, ei naura, kunnioittaa ylempiään, ei pidä hauskaa, ei väistä velvollisuuksiaan, on rehellinen. Niillä eväillä suomalaiset ovat hengissä pysyneet, joskin ne tuntuvat hiukan ankeilta elämisen ohjeilta.

Keskiaikainen teinilaulu alkaa:

Opin sauna autuas aina
koska vitsoil vihdotaan.
Ett on lyöty.
Siit on hyöty.
Kasvaa taito, toimikin.

Näitä periaatteita aika pitkälle noudatettiin vielä Lyseon Mustan kirjan käyttämisen aikana.

Lähdeviitteet

1 Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia I, s. 7.
2 Hanho, mt. I s. 14.
3 Hanho, mt. I s. 318
4 Hanho, mt. I s. 319
5 Koulujärjestys Suomen Suuriruhtinaanmaalle, Suomen asetuskokoelma 26/ 8.8. 1872 (KJ 1872).
6 Meinander Ragnar - Aattonen Toivo, Oppikoulun hallinto, s. 131.
7 Meinander, mt. s. 131.
8 Meinander, mt. s. 106.
9 Järviluoma Artturi (toim.) Vaasan Suomalainen Lyseo 1880-1930 s. 6.
10 Rapila Alpo k. (toim.) Vaasan Lyseon 1880-1980 s. 123.
11 Rapila Alpo k. (toim.) Vaasan Lyseon 1880-1980 s. 123.

Lähteet:

Painetut

Hanho J. T., Suomen oppikoululaitoksen historia I ja II Porvoo, WSOY 1947.
Järviluoma Artturi (toim.), Vaasan Suomalainen Lyseo 1880-1930 Vaasa 1930 Vaasan kirjapaino.
Koulujärjestys Suomen Suuriruhtinaanmaalle, Suomen Asetuskokoelma 26/ 8.8. 1872.
Levón Eliel, Vaasan suomalainen lyseo 1880-1905, Nikolainkaupunki, C. A. Heinzen kirjapaino 1905.
Meinander Ragnar - Aattonen Toivo, Opiikoulun hallinto, viides uusittu laitis, Porvoo 1968.
Rapila Alpo K. (toim.) Vaasan Lyseo 1880-1980.

Painamattomat

Vaasan Lyseon Musta kirja, Vaasan maakunta-arkisto.
Vaasan Lyseon oppilasluettelot, Vaasan Maakunta-arkisto.

Pojat on poikia - Vaasan Lyseon poikien koulurangaistuksia 1800-luvun lopulla