Porstuan etusivulle
HISTORIA
 

Radio 60 vuotta

Kun Seinäjoen alueradio täytti 26.3.1950 30 vuotta, kirjoitettiin lehdessä mm. seuraavaa:
"Alueellisia radiolähetyksiä on Seinäjoelta lähetetty 30 vuotta. Seinäjoen Radiostudio avattiin nimittäin 26.3.-50. Studio asetettiin silloiseen Kauppalataloon, jossa ohjelmia tehtiin Kaupungintalon valmistumiseen saakka. Tapauksen muistelutilaisuudessa olivat mm. studion ensimmäinen päällikkö Veli Kaakinen sekä ensimmäinen studionhoitaja ins. Into Järvinen.

Aluksi lähetettiin ohjelmaa joka kuudes sunnuntai tunnin ajan. Varsinkin alkuvuosina ohjelmien teon esteenä olivat puutteellinen kalusto ja niukat määrärahat. Aluksi ei studiossa ollut pianoa eikä myöskään magnetofonia heti saatu, vaan kaikki ohjelma jouduttiin tekemään studiossa. Kun se saatiin, voitiin ohjelma-aiheita käydä toteuttamassa myös maakunnassa.

Radiostudion avajaisohjelmassa esiintyi mm. Seinäjoen Rautatieläisten soittokunta Osmo
Suvannon johdolla. Sama soittokunta esiintyy myös tässä lauantaiohjelmassa, johtajana on Antti Vainio. Ohjelman kokoaa Hely Laurio."

Kun ohjelma-aika lisääntyi, tarvittiin myös ohjelman tekijöitä. Tunnetun radiomiehen Pekka
Tiilikaisen johdolla järjestettiin 1956 radionselostajakurssit, johon osallistui kokonaista 14
harrastelijaa. Kurssiin osallistujat Pekka ohjasi meidät kansanomaiseen tapaansa: "Rouva Tuomaala: ei sitä tarvitse niin kiirettä pitää ja suotta hengästyä", "Kyllä huomaa, että herra Hautamäki on tottunut toimittamaan lehteen juttuja, herra Linna - kyllä pitäisi erottaa kun ja kuin sanat toisistaan, herra Polari on ilmeisesti hyvä kirjoittaja, mutta pitää olla ja paikan tuntua kun ollaan paikalla, ja herra Välimäki oli hyvä jutussaan, "leipomossa", eikä tarvinnut mitään muistilappua!" Jne. kolmen päivän ajan. Pekka painotti mm: "pilkkuja ei puhekielessä ole, murretta ei puhuta jos ei tarve vaadi ja paino suomenkielessä on aina ensimmäisellä tavulla (huom. JR!) - tällä te jo alkuunsa pärjäättekin!

Ajan saatossa on radion nimi vaihdellut: ensin oli alueradio, sitten Maakuntaradio ja lopuksi Pohjanmaanradio. Nimi on parantunut, mutta ohjelma ei. (Olisi ollut toivottavaa, että PR olisi muistanut järjestää vuosi sitten 60-vuotisjuhlat!)

 

Ossi Polari

 

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä 5.3.2011, s. 3.

URN:NBN:fi-fe201103081310

 

 



© Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään