Arja Lindholm
Opin sauna - Vaasan suomenkieliset oppikoulut perustamisaikojensa kuvastajina.

Yleissivistävää koulutusta Vaasassa

"Opin sauna autuas aina, konsa vitsoil' vihdotaan." Näin todetaan vanhassa teinilaulussa. Samankaltaiseen lopputulokseen pohdinnoissaan tulee kansa1lisfilosofimme J .W. Snellman: "Pienen kansakunnan voima on senkansalaisten korkea sivistystaso." Moni asia ei ole meidän kovakalloisten suomalaisten päähän mennyt yhtä hyvin kuin tuo ajatus. Maassamme on aina arvostettukoulutusta, vaikka toisaalta koulutettuun ja siis varsin varakkaaseen väestönosaan kohdistuva herravihakin on syvään juurtunutta. Parasta demokratian toteutumista on se, että kaikille kansalaisille taataan jokaisen mahdollisuuksien ja henkisen kapasiteetin mukainen opillinen sivistys, oli se nyt teoreettisesti tai käytännöllisesti painottunutta.

Vaasan kaupunki on perustamisvuodestaan 1606 lähtien ollut myös opetuksen tyyssija. Tosin 1600-luvun aivan alkuvuosikymmeninä ei vielä säänneltyä opetusta ollut, mutta jo 1641 aloitti Pedagogio toimintansa , ja siitä lähtien kaupungissa on katkeamattomasti annettu yleissivistävää opetusta.

Vallanpitäjien kiinnostuksen kohteena on aina ollut koulutus. Sehän on ollut välineenä kansan hallitsemiseen, sillä yhtenäinen koulutus on taannut varsin pitkälle myös yhteisen tavan ajatella. Sitä paitsi erilaista virkamiehistöä on ollut tarpeen saada erityisesti verohallintoon ja kirkon palvelukseen. Siten Ruotsin kuningaskunta, Venäjänkeisarikunta ja Suomen tasavalta ovat vuoronperään tahtoneet koulutuksenkin avulla painaa jälkensä niin kansanopetukseen kuin korkeampaankin opinkäyntiin. Toki on ollut tarkoituksena myös alamaisten ja sittemmin kansalaisten hyvinvoinnin lisäys, mutta tuntuuko kyyniseltä ajatella, että senkin taustana on veronmaksukyvyn parantaminen.

Jos jo 1600-luvulta lähtien oli ollut mahdollista saada kansanopetusta korkeampaa sivistystä. Vaasassa, oli se ajan tavan mukaan ollut pelkästään latinan- tai ruotsinkielistä. Pedagogio, oli tavallaan tarkoitettu kaikille vaasalaispojille, mutta käytännössä palvelusväen ja alemman porvariston lapset jäivät silti vain kirkon jakaman uskonnollisen opetuksen varaan.

Tyttöjenkin opinkäyntiin oli Suomessa kiinnitetty huomiota. Paradoksaalista kyllä, ensimmäinen tyttökoulu oli perustettu ns. Vanhan Suomen alueelle Viipuriin jo v. 1788. Viipuri oli tuolloin Uudenkaupungin ja Turun rauhan seurauksena osa Venäjän keisarikuntaa. Kun tuo alue sitten Suomen sodan jälkeen v. 1811 liitettiin uudelleen Suomensuuriruhtinaskuntaan, sen tyttökoulut muodostivat eräänlaisen pulman maassa, jonka vuodelta 1724 olevan koulujärjestys ei ollenkaan tuntenut sellaisia kummajaisia kuin tyttökoulut. Ensimmäinen varsinainen tyttökoulu perustettiin Suomen alueelle vasta v. 1835 - yksityisestä aloitteesta, kuten monet niin monet hyvät hankkeet ennen ja jälkeen. Mainittakoon kuitenkin, että myös Vanhan Suomen tyttökoulujen toiminta jatkui katkeamattomana. Vaasa sai ensimmäisen tyttökoulunsa v. 1862. Asiaa oli toki pohdittu jo aiemminkin, mutta Vaasan palon johdosta suunnitelma oli lykkääntynyt. Nämä kaikki tytöille tarkoitetut oppilaitokset toimivat tietenkin ruotsin kielellä, Vanhassa Suomessa käytettiin runsaasti myös ranskaa ja venäjää. Yhteisen kansan kielellä siis suomeksi ei vielä kuviteltukaan voitavan jakaa korkeampaa opetusta.

Vaasan kaupungin alkuvuosisatoina ei edes niin sanottu kansanopetus ollut tarkoitettu kaikille lapsille, ja vielä 1900-luvun alussa Suomessa ei suinkaan jokainen saanut käydä kansakoulua. Vasta oppivelvollisuuslaki v. 1921 takasi sen, että kaikkien lasten piti suorittaa kansakoulun oppimäärä. Tosinmaamme isoimmissa kaupungeissa, joihin Vaasakin kuului, olivat käytännössä kaikki lapset jo vuosikymmeniä käyneet vähintään kansakoulun joitakin luokkia. Kansakoulut sentän kaikista koulumuodoista olivat kielenpuolesta demokraattisia. Niissä annettiin opetusta sekä suomeksi, että ruotsiksi, mutta ne olikin tarkoitettu nimensä mukaisesti nostamaan koko kansan sivistystasoa silloisen ajan vaatimuksia vastaavaksi.

Oppikoululaitos

Korkeampaa yliopistoon johtavaa opetusta annettiin Vaasan triviaalikoulussa, joka oli Pedagogion jälkeläinen. Sen toiminta alkoi, kun Pedagogio lopetettiin v. 1684, ja kouluna se jatkoi aina vuoteen 1844. Tuosta vuodesta alkaen Triviaalikoulun kunniakasta tietä on jatkanut nykyinen Vasa Övningskola. On tietenkin selvää, että Triviaalikoulun opetus tapahtui alkuvuosina pääasiallisesti latinaksi ja myöhemmin ruotsiksi. Jos siis suomenkielinen lapsi halusi opintielle, ainoa mahdollisuus oli ensin hankkia kunnollinen ruotsin taito. Ei kovin houkutteleva vaihtoehto ummikkosuomalaisille, joita pääosa Etelä-Pohjanmaan sisämaan asukkaista oli. Tältä kannalta onkin ymmärrettävää, että vain korkean virkamiehistön jälkeläiset läksivät opintielle triviaalikouluun.

Vasta 1800-luvun puoliväli herätti maan lukeneiston havaitsemaan, että myös kansan enemmistön kielellä oli saatava muutakin kuin kansanopetusta. Suomenkieliselle oppikolulaitokselle oli sosiaalinen tilaus.

Vaasan suomenkieliset oppikoulut on perustettu hyvinkin erlaisina ajankohtina, mutta jotain yhteistäkin niiden perustamisvaiheessa on. Kukin jakso on enemmän tai vähemmän murroskautta maamme vaiheissa. Oppi on ollut tärkeää myös vaikeina aikoina.

Kaikilla neljällä tässä esiteltävällä koululla on toimintansa aikana ollut useita nimiä. Lyhyyden ja selkeyden vuoksi tässä käytetään nimityksiä Lyseo, Tyttölyseo, Vaasan yhteiskoulu ja onkilahden yhteiskoulu.

Vaasan Suomalainen Lyseo - suomenkielellä suomalaispojille

Suuren kansallisen heräämisen ajaksi on totuttu kutsumaan 1800-luvun alkuvuosikymmeniä ja laajemmin katsottuna koko tuota vuosisataa. Erilaiset uudet, Euroopassa tai USA:ssa syntyneet ja levinneet aatteet saapuivat myös omaan maahamme, vähäisellä viiveellä useimmat. Kansallisuusaate, Suomessa fennomaniankin nimellä tunnettu oli 1860-luvulta lähtien voimakkaassa nousussa. Samoin kielikysymystä ruvettiin yhä enemmän pohtimaan. Kieliasetus näki päivävalon 1873. Kumpaakin aatetta, sekä suomen kielen nostamista tasa-arvoiseksi ruotsin kanssa että kansallisen itsetunnon herättämistä katsottiin aika karsaasti. Nimenomaan silloiset valtiolliset päättäjät eivät hyväksyneet moisia uusia ajatuksia. Mutta suomalaiseen tapaan juuri vastustus sai kannattajat entistä kiivaammin ajamaan omia näkemyksiään.

Kansallisuusaatteen siivittämänä maahan oli ryhdytty 1850-luvun lopulle tultaessa perustamaan suomenkielisiä oppikouluja ruotsinkielisten rinnalle, viimeksi mainittuja oli ollut jo useita vuosikymmeniä, puhumattakaan erilaisista ala- ja yläalkeiskouluista sekä kymnaaseista, joita maassamme oli ruotsinkielisinä ollut jo vuosisatoja.

Jyväskylä toimi tiennäyttäjänä ja muurinmurtajana. Yläalkeiskouluna sinne perustettiin Jyväskylän yseo, sekään siis ei ollut alkujaan kymnaasi. Turku, Hämeenlinna, Oulu, Kuopio ja Pori seurasivat pian perässä suomenkielisten oppikoulujen sijaintipaikkoina. Pohjanmaalla herättiin paikallisten kieliolosuhteiden vuoksi hitaasta. Vaasan läänin pääkaupunkihan oli melkein kokonaan ruotsinkielinen, kun taas ympäröivän maakunnan väestö kapeaa rannikkokaistaletta lukuunottamatta puhui suomea. Tällainen oli tilanne, kun 1870-luvun lopussa alettiin puuhata Vaasaan Pohjanmaan ensimmäistä Suomenkielistä oppikoulua. Hanke huipentui Vaasan Suomalaisen Lyseon perustamiseen v. 1880. Tarpeetonta lienee sanoa, että kysymyksessä oli vain pojille tarkoitettu oppilaitos.

Helmikuussa 1878 ilmestyi Etelä-Pohjanmaan maakunnan ensimmäisen suomenkielisen lehden ensimmäinen numero. Tämä oli merkki siitä, että suomalaisuus aatteellisena suuntauksena oli saamassa jalansijaa myös tässä maakunnassa. Sanomalehden tarvetta liene enentänyt se, että vuosina 1877-78 riehui eteläisessä Euroopassa Turkin sota, johon Suomen kaartin pataljoonakin oli komennettu venäläisen sotaväen mukana. "Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taisteltaessa." Into tietää omankin maakunnan miesten toimista sota-alueella oli kova, ja kun Vaasan Sanomista luettiin taisteluista kertovia uutisia, tuli samalla silmäillyksi myös muuta, rauhanomaisempaa uutisaineistoa.

Vaasan Sanomien toisen ilmestymisvuoden alussa tammikuussa 1879 lehti antoi kimmokkeen suomenkielisen oppikoulun perustamiseksi myös tähän maakuntaan. Helmikuussa lehti yllytti maakunnan miehiä lähtemään Poriin seuraamaan sinne saatavan suomenkielisen oppikoulun perustamiskokousta. Kansalaisten sivistystahdosta taas todistanee jotakin se, että maanviljelijä Mikko Iipponen Laihialta kirjoitti ehdotuksensa Vaasan Sanomiin: Vaasaan on saatava suomenkielinen lyseo. Lehdessä ei sitten ennen joulua kommentoida lainkaan oppikoulukysymystä. Tuolloin oli lehden omanakin mielipiteenä maininta suomenkielisen koulun tarpeellisuudesta ja sen lisäksi nimimerkki Työmies kirjoitti, että Vaasaan tarvitaan suomenkielinen lyseo. Seuraavan vuoden tammikuussa asiasta kirjoitti lehteen Matti Sippola Kauhavalta.

On oikeastaan yllättävää, kuinka vähän koulusta kirjoitettiin, mutta luultavaa on, että asiasta keskusteltiin ajan tavan mukaan totilasien äärellä sitäkin enemmän. Ajassa liikkuvat aatteethan, tärkeimpänä kansallisuusaate, olivat valistuneiden kansalaisten usein käsittelemä keskustelunaihe.

Kun vielä alkuvuodesta 1880 oli eräissä pitäjänkirjeissä mainittu suomenkielisen lyseon tarpeesta, uskalsi lehden toimittaja, lehtori Almberg lopulta kutsua koolle perustavan kokouksen. Kutsu oli Vaasan Sanomissa 23.2. ja kokouspäiväksi oli määrätty 2.3. ja se oli määrä pitää ruotsalaisen lyseon tiloissa. Päivä oli samalla koko valtakunnallinen huomattava juhlapäivä. Keisari Aleksanteri II oli ollut hallitsijana 25 vuotta. Päivämäärällä tahdottiin varmaankin ilmaista kouluhankkeen tärkeyttä, samalla se kertoo siitä alamaisesta asenteesta joka tuolloin vallitsi.

Lyseon talo, Pohjanmaan ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu.

Suomenkielinen oppikoulu, Vaasan yksityislyseo (Vaasan lyseo), aloitti toimintansa syyskuun 1. päivänä 1880. Rehtori ja koulun ainoa opettaja oli maisteri Eliel Levón.

Koulun ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat Vaasan kaupunginseurakunnan kirkkoherra Abel Nyholm puheenjohtajana, sihteerinä toimi hankkeen ahkera puuhamies toimittaja Erkki Almberg. Muita johtokunnan jäseniä olivat oikeusneuvosmies J. Kr. Svanljung ja kauppaneuvos C. J. Hartman. Nämä kaikki kuuluivat tuolloisen Vaasan huomattavimpiin miehiin. Lisäksi läheisellä maaseudulla oli sielläkin johtokunnan äänioikeutettuja jäseniä.

Nykyinen Vaasan Lyseo sai siis alkunsa aatteellisesta maaperästä, suomalaisuudesta ja suomenmielisyydestä ja suomenkielisyydestä. Ilman uskoa noihin ajatuksiin ei maahamme ylipäätäänkään olisi suomenkielisiä kouluja perustettu. Mukana oli myös paljon käytännön tarpeita. Sivistystä ja oppia haluttiin myös tavallisen kansan pojille.

Vaasan Suomalainen Tyttökoulu - tytöillekin teoriaa

aatteellinen ilmapiiri oli 1880-luvun alussa varsin vapaamielinen - olosuhteisiin nähden tietenkin. Tsaarivalta piti suuriruhtinaskuntaansa sellaisessa henkisessä puristuksessa, että kansalaistottelemattomuus oli miltei mahdoton käsite. Lakia ja esivaltaa oli totuttu tottelemaan. Jo mainittujen kansallisuusaatteen ja suomenkielisyyden ajatusten lisäksi myös työväenaate, raittiusliike, naisasialiike ja darwinismi olivat tulleet Suomeen. Naisasialiikkeen hengessä Helsingin Yliopistosta olivat valmistuneet Suomen ensimmäinen naislääkäri ja naismaisteri. Jopa ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu oli perustettu. Vuoden 1872 koulujärjestys takasi sen, että sukupuoleen ja säätyyn katsomatta kaikilla nuorilla oli mahdollisuus opilliseen sivistykseen. Unohtaa ei toki sovi, että käytäntö oli pitkään toinen. Varallisuus asetti lähes ylittämättömän esteen koulunkäynnille. Vain rikkaat pystyivät kustantamaan lapsilleen opintien. Useat naisen asemaa yhteiskunnassa parantavat lait oli säädetty, niilläkin luonnollisesti oli vastustajansa. Suomenkielisyydellä oli tärkeä asema tuon ajan aatteellisissa keskusteluissa.

Tällaisessa ilmapiirissä ryhdyttiin Vaasaan puuhaamaan suomenkielistä tyttökoulua. Tämän ajatuksen puolestapuhujat olivat asiastaan varmoja ja hyvin määrätietoisia. Muutoin ei ole selitettävissä se nopea tempo, jolla ajatuksesta tuli teko. Vaasan Suomalaisen Tyttökoulun syntysanat lausuttiin, tai oikeastaan kirjoitettiin sanomalehti Pohjalaisessa 7. 11. 1890. Tuolloin ilmestyi Ossian Ansaan pääkirjoitus "Suomalainen tyttökoulu Waasaan". Ensimmäisenä allekirjoittajana oli Erkki Almberg, lyseon lehtori. Siinä oli myös sittemmin perustetun koulun ensimmäisen johtajattaren Naëmi Ingmanin nimi, Nähtävästi hän edusti tuolloista naiskiintiötä. Edellisten lisäksi allekirjoittajina olivat O. Ansas, toimittaja, Edv. Björkheim, tehtaan omistaja, F.W. Lagerstedt, maanviljelijä ja A. Nyholm, provasti. Ymmärrettiin jo tuolloin, että laajat kansalaispiirit oli hyvä saada yleishyödyllisiä hankkeita tukemaan.

Kirjoituksessa oli hyviä perusteluita hankkeen eteenpäin viemiseksi. Ensinnäkin viitataan kymmenen vuotta aiemmin perustettuun Lyseoon ja myös naisasialiikkeeseen:"Kun tällä tavoin Suupohjan nuorukaisille tiedon ja valistuksen lähde on avattu ja tie raivattu yhteiskunnan kukkuloille, onko mahdollista jättää heidän sisariaan osattomiksi siwistyksen siunauksista?" Suomenkielisyys oli tärkeä perustelu sekin: "Niin kauwan kuin siwistynyt nainen kielen puolesta on vieras omalle kansallensa, niin kauan kansaltakin puuttuu sen paras koristus." Kansallisuusaatekin vilahtaa:" Jos kaikkein kansaluokkain yhdyswaikutus suurissakin kansoissa on välttämätön elinehto, mitä sitte näin pienessä kuin meidän." Suomessa haluttiin, kuten muuallakin maailmassa, antaa naisille sivistystä, myös kouluopetusta, teoreettisemmin kuin tuohon asti oli ollut tapana. Vaasan ei tarvitse hävetä motiiveja eikä ajankohtaa, jos niitä verrataan muuhun Suomeen.

Korkeampaa koulutusta tytöille. Tyttökoulun rakennus.

Joulukuun 19. päivänä 1890 oli Tyttökoulun varsinainen perustamiskokous. Sen yhteydessä valittiin ensimmäiseen johtokuntaan Oskar Rewell, Edv Björkenheim, Eliel Levón, K.F. Mandelin ja Hilda Hellman, nainenkin sentään tyttökoulun johtokuntaan. Tosin toisena varajäsenenä mainitaan Elisabeth Järnefelt, kuvernöörinrouva. Kaikki johtokunnan jäsenet olivat huomattavassa asemassa olevia vaasalaisia. Jo seuraavana syksynä 1891 aloittivat ensimmäiset yhdeksän tyttöä opintonsa uudessa oppikoulussa. Koulunpito tapahtui yleisöltä kerättyjen lahjoitusvarojen turvin ilman tietoa siitä, miten ensimmäistä seuraava lukuvuosi toteutettaisiin. Henki voitti aineen.

Vaasan Yhteiskoulu

Suomi on antanut itsenäisyysjulistuksensa 6. 12. 1917. Sitä seurannut verinen kansalaissota oli jättänyt osin vielä tänä päivänä tuntuvat jäljet Suomen kansaan. Sota oli jakanut ihmiset voittajiin ja häviäjiin ja ikimuistoiseen tapaan voittajat olivat valmiita häviäjien nujertamiseen, toisaalta häviäjät kantoivat kaunaa voittajille. Henkinen ilmapiiri oli kireä, jopa epätoivoinen. Toisaalta valoa tähän tilanteeseen toi se seikka, että aineellinen hyvinvointi alkoi nopeasti parantua. Entiset torpparit olivat monesti lunastaneet tilat omikseen, tehoteollisuus sai alkunsa, tuntui, että jokaisen elämä oli itsenäisessä Suomessa turvatumpaa kuin tsaarinvallan aikaisessa.

1920-luvun alussa Vaasassa oli hiukan yli 22.000 asukasta, jo enemmistö suomenkielisiä. Sen kaksi oppikoulua olivat jo aivan vuosisadan alussa tulleet siinä mielessä kaupunkikouluksi, että valtaosa oppilaista oli kaupungista ja suhteellisesti yhä pienempi osa ympäröivältä maaseudulta.

Vaasassa kaksi suomenkielistä oppikoulua, Lyseo ja tyttökoulu, ottivat oppilaita niin paljon, että kansalaissodan jälkeen kummassakin oli oppilaita suunnilleen 200. Kun vaurautta alkoi jakaantua myös alemmille sosiaaliryhmille, oli seurauksena se, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet opintielle. Jo 31.5. 1920 Vaasa-lehti kirjoittaa tyttökouluun pyrkijöistä: "Kouluun oli nyt taaskin erittäin runsaasti pyrkijöitä." 77 tyttöä olisi halunnut opintielle, mutta vain 45 voitiin ottaa. Samoin oli Lyseon laita: "Pyrkijöitä suomalaiseen lyseoon näyttää tulevana syksynä kokoontuvan niin paljon, että olisi tarpeen kaksi rinnakkaisluokkaa ensimmäiselle luokalle. Koulun tilat eivät kuitenkaan salli asettaa muuta kuin yhden rinnakkaisluokan."

Ei siis ihme, että heräsi ajatus uuden oppikoulun perustamisesta. Haluttiin - jälleen suomalaisen sivistystahdon ilmenevä - että mahdollisimman moni pääsisi osalliseksi korkeammasta koulutuksesta. Se tavoite katsottiin välttämättömäksi, sillä vasta itsenäistynyt kansakunta tarvitsi kipeästi lukeneistoa. Tosin Suomen edellytykset virkamieskunnan pätevyyteen olivat paremmat kuin monen ennen ja jälkeen itsenäistyneen kansan, olihan Suomi saanut sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikana harjoitella suvereenin kansakunnan tapoja. Elettiin vielä kansalaissodan jälkitunnelmissa ja suomalaisia vapaaehtoisia osallistui vuoteen 1922 asti ns. Karjalanretkeen. Elämän on täytynyt tuntua varsin epävarmalta. Siksi onkin vaikuttavaa, että ainakin Vaasan huomattavimpiin kuuluneiden henkilöiden tarkoitus oli keskellä levottomana kuohuvaa aikakautta kohottaa kansan sivistystaso niin korkeaksi kuin mahdollista.

Tuon ajan lähteistä ei oikeastaan ole havaittavissa sitä, että sodan hävinnyt osapuoli olisi mitenkään ottanut koulun perustamiskeskusteluihin kantaa. Työväenliike ei vielä jaksanut keskellä vankileirien kauhuja osallistua tuonkaltaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaasassa ilmestyi vuodesta 1906 lähtien Vapaa Sano, kommunistisen puolueen äänenkannattaja, joka lakkautettiin kesäkuussa 1923. Sen otsikot ovat paljolti muita kuin paikallisuutisista kertovia: "Tervehdys vankilassa viruville tovereille", "Ihmisjahti", "Sosialistisen puolueen eduskuntaryhmä". Varsinaisesti työväen lapsilla ei muutoinkaan ollut asiaa oppikouluihin. Lukukausimaksut olivat korkeat.

Vaikuttaakin siltä, että oikeastaan Vaasan yhteiskoulu perustettiin aika lailla samojen aatteidenvaikutuksesta kuin kaksi edellistäkin vaasalaista oppikoulua: voimakkaan sivistystahdon vallitessa ja pelkäämättä tulevaa. Lisänä oli vielä voimistuva oikeistolainen suuntaus ja sen mukanaan tuoma nationalistinen ajattelutapa. Syyskuun alussa vuonna 1923 uusi oppikoulu avasi sitten ovensa opinhaluisille. Uuden koulun hallituksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Oskar Rewell, muutenkin Vaasassa monia asioita aikaan saanut mies. Muut johtokunnan jäsenet olivat Impi Forsman, V.J. Tuomikoski, Signe Sarlin, S.V. Luutonen ja F.W. Soukka. Kaksi naista viidestä jäsenestä. Nykyiselläänkään tasa-arvolain kannalta ei mitään huomautettavaa! Koulun ensimmäinen rehtori oli J. Fr. Antola. Kouluun tarvittavat varat saatiin arpajaisilla, keräyksillä, myyjäisillä. Tärkeimmän osan varoista muodosti Vaasan Nuijan antama lahjoitus. Mistään pitkäaikaisesta rahoituksesta ei ollut kyse. Varmasti kaikille perustajajäsenille oli selvää, että varojen keräys tulisi vastaisuudessakin olemaan johtokunnan tärkeimpiä tehtäviä.

Vaasan yhteiskoulun perustamisvuosi 1923 osuu siis toisaalta aikaan, jolloin kansamme henkiset haavat olivat vielä vailla arpikudosta ja toisaalta vaurautta kohti kulkevan tasavallan alkuvaiheet olivat meneillään. Kiinnostava ristiriita.

Onkilahden yhteiskoulu - opiskelumahdollisuus suurille ikäluokille

toinen maailmansota päättyi kokonaisuudessaan Suomessa syksyllä 1945. Muutamana seuraavana vuotena sen jälkeen syntyvyysluvut nousivat dramaattisesti. Luonto ikään kuin halusi korjata sodan aiheuttaman väestökadon. Suurten ikäluokkien aika alkoi. Tuo lapsiluvun lisäys tuntui ensin lasten päivähoidossa, sitten kansakouluissa, myöhemmin koulutuksessa ja työelämässä, nykyisin pian eläkeläisten lukumäärän kasvussa. 1950-luvun jälkipuoliskolla paine oppikouluihin alkoi olla kova, ilmiö tunnettiin kaikkialla Suomessa. Vanhemmat sosiaaliluokkaan katsomatta toivoivat lapsilleen koulusivistystä.

Vaasan kolme suomenkielistä oppikoulua alkoivat tulla liian ahtaiksi. Läheskään kaikki halukkaat eivät päässeet oppikouluun, vaikka olisivatkin kunnialla selvinneet sisäänpääsytutkinnosta. Erityisesti tämä koulutusmahdollisuuden puute tuntui työväestön lapsissa, sillä heidän kodeissaan ei ehkä osattu tarpeeksi ohjata ja kannustaa opin tielle. Oli tullut ajankohtaiseksi perustaa myös Vaasaan uusi suomenkielinen oppikoulu. Tuona ajankohtana lähes kaikki perustetut oppikoulut olivat yhteiskouluja - vanhat tyttö- ja poikakoulut pitivät vielä hyvin puolensa.

Onkilahden yhteiskoulu aloitti toimintansa syksyllä 1957 Vaasan keskikoulu - nimisenä. Lukio-oikeudet koulu sai kohta, kun viisi ensimmäistä kouluvuotta olivat toteutuneet. niinpä siis Vaasan keskikouluun ensimmäiselle luokalle tulleista oppilaista monet pääsivät Onkilahden yhteiskoulusta ylioppilaiksi vuoden 1965 keväällä.

Alusta alkaen Vaasan Keskikouluyhdistyksen toimintaa oli johtamassa ja vauhdittamassa maisteri Osmo Tuominen, silloinen Vaasan kaupungin kansakouluntarkastaja. Voimakkaassa kirjoituksessaan Vaasa-lehdessä 26.5. 1956 hän otti kantaa uuden oppikoulun puolesta. Esitys oli selvästi tarkoitettu edistämään koulun perustamisasiaa. Osmo Tuominen kehottaa siinä vanhempia varautumaan pettymykseen, jos oma lapsi ei pääsisikään oppikouluun liiallisen pyrkijämäärän vuoksi. Hän lisää: "Suurissa asutuskeskuksissa, joissa oppikouluun pääsy on vaikeata, olisi kiireesti perustettava uusia oppikouluja tai ainakin vanhoja laajennettava." Hän toivoo, että suurilla ikäluokilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet kouluopetukseen kuin edellisilläkin ikäluokilla. Osmo Tuominen näki tavallaan myös tulevaisuuteen: "…keskikoulu on saamassa pohjakoulun luonteen." Peruskoulu kajastaa.

Jo vuoden 1956 toukokuun 31. päivänä pidettiin yhdistyksen perustava kokous. Oli huomattu uuden uuden oppikoulun tarve ja parhaiten jo asemansakin vuoksi siitä oli selvillä juuri Osmo Tuominen, joka näki, että suuret ikäluokat, kuten neljäkymmenluvun loppuvuosina syntyneitä on ruvettu kutsumaan, eivät mitenkään voineet mahtua Vaasassa ennestään toimiviin kolmeen suomenkieliseen oppikouluun. Kesäkuun toisen päivän Vaasa-lehdessä olikin sitten kahden palstan uutinen siitä, että uusi suomenkielinen keskikoulu aloittaa toimintansa Vaasassa vuoden 1957 syksyllä. Hiukan kitkerästi todettiin: "Kouluhallituksen suhtautumisen vuoksi ei kuitenkaan ole ollut mahdollista, että koulu aloittaisi toimintansa ensi syksynä." Valmistautumisaikaa oli siis noin vuosi. Vaasan keskikouluyhdistyksen hallitukseen oli samaisessa kokouksessa valittu seuraavat: Puheenjohtajaksi maisteri O. Tuominen, varapuheenjohtajaksi veturinkuljettaja Tauno Rintala, sihteeriksi asianajaja T. Kekkinen, rahastonhoitajaksi etsivä Eino Suortti, jäseniksi opettaja Siiri Kauppila, vakuutustarkastaja Paavo Lipasti, Osastopäällikkö Paavo Louke ja pastori Onni Lönnroth. Arvonimet ja ammatit on tässä yhteydessä hyvä todeta siksi, että ensi kertaa voidaan havaita, että muutkin kuin aivan kaupungin huomatuimmat henkilöt olivat oppikoulua puuhaamassa. Sivistyksestä oli lopultakin tullut kaikkien kansankerrosten asia.

Vaasan kaupunki osoitti uuden koulun paikaksi Kirkkopuistikko yhdessä olevan pienen puurakennuksen, ja siellä uusi keskikoulu sitten aloittikin toimintansa vuoden 1957 syksyllä.

Johtopäätöksiä

Kaikkina, myös taloudellisesti ja henkisesti tiukkoina aikoina on suomalaisilla ollut voimakas koulutuksen ja sivistyksen tarve. Vaasassakin oli 1600-luvulla perustettu Pedagogio yksi maamme vanhimpia kouluja. Ruotsinkielisenä se ei kyennyt takaamaan opetusta kuin vain harvoille, sillä vaikka Vaasan väestö olikin suurelta osin ruotsinkielistä, oli ympäröivä maaseutu suurelta osin suomenkielinen. Sama oli tilanne kyllä muuallakin maassamme. Usein unohdetaan se tosiasia, että suomenkielisyys, siis kansan enemmistön omakielisyys sai arvoa vasta Venäjän vallan aikana.

Vaasalaisten suomenkielisten oppikoulujen perustamisajankohdilla on yhteisiä piirteitä. Kaikki koulut perustettiin taloudellisen niukkuuden vallitessa. Lyseon perustamisajankohta osuu Turkin sadan jälkimaininkeihin ja oikeastaan koko 1870-luku oli kulunut suurista nälkävuosista toivuttaessa. Tyttölyseo aloitti toimintansa 1891. Tuolloin ainakin Pohjanmaalla koettiin taloudellista ahdinkoa. Tästä on osoituksena siirtolaisuuden nopea kasvu. 1800-luvun viimeisellä vuosikymmenellä kaikkiaan yli 50 000 henkeä muutti toisiin maihin, pääasiassa Amerikkaan. 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä siirtolaisten luku oli noussut jo yli 150 00:een. Yhteiskoulu syntyi kansalaissodan jälkeen. Sota oli koskettanut jopa elinkeinorakenteita, koska suuri osa aktiivisinta työvoimaa oli joko kuollut taisteluissa, menehtynyt vankileireillä ja teloituksissa tai paennut maasta, tällä kertaa Venäjälle mutta myös Amerikkaan. Talous ei silloinkaan ollut vankalla pohjalla. Samoin raskaiden sotien ja kansallisomaisuutta syövien sotakorvausten jälkimainingeissa perustettiin myös Onkilahden yhteiskoulu.

Millään näistä kouluista ei ollut tarkkaa taloudellista suunnitelma, joka olisi kantanut kauemmas kuin parin ensimmäisen toimintavuoden päähän. Jokainen opinahjo on aloittanut työskentelynsä tilapäisissä suojissa, ja on kestänyt pitkän ajan, ennen kuin toiminta on vakiintunut sille tasolle, että oma, uusi ja pysyvä rakennus on saatu opetuksen ja oppimisen käyttöön.

Henkinen murros on ollut mukana kaikkien neljän koulun perustamisvaiheessa. Muun maailman tapahtumat ovat auttaneet tai pakottaneet oivaltamaan koulutuksen tarpeellisuuden. Lyseo perustettiin suomenmielisyyden, jopa fennomania, kansallisuusaatteen ja suomen kielen aseman vahvistumisen aikoina. Tyttölyseon alku on eittämättä naisasialiikkeen nousun ansiota. Yhteiskoulun perustaminen osuu siihen aikaan, jolloin itsenäisyysaate eli voimakasta nousukauttaan, ja Onkilahden yhteiskoulun alku on sotien jälkeisen demokratisoitumisen ilmentymä. Henkinen tasa-arvo koettiin tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi. Myös varsinainen työväestö halusi lapsilleen kirjasivistystä.

Lähdeviitteet

1 Luukko, osa I, s. 522.
2 Högström, s. 8.
3 Högström, s. 7.
4 Högström, s. 7-8.
5 Luukko, s. 528.
6 Juva, osa 4, s. 371.
7 VaLeo, s.26.
8 Vaasan Sanomat 24.2.1879.
9 VaLeo, s. 45.
10 VaLeon, s. 26.
11 Pohjalainen 7.11.1890.
12 Högström, s.21
13 Vaasan yhteiskoulun juhlajulkaisu, s. 10.
14 Vaasa-lehti 2.6. 1956.
15 Sama.

Lähteet

Painetut
Hoving Victor, Vaasa 1852-1952.
Högström Sirkka, Kuusimäki Tauno (toim.) Vaasan tyttökoulun tiellä.
Juva Einar W, Juva Mikko, Suomen kansan historia IV.
Luukko Armas, Vaasan historia, Vaasan kaupunki 1971.
Vaasan Lyseon Entiset Oppilaat ry, VaLeo (toim.), Vaasan Lyseo 1880-1980.
Vaasan Yhteiskoulun 50-vuotisjuhlajulkaisu (tekijää ei mainita).

Lehdet
Pohjalainen
Vaasa
Vaasan Sanomat
Vapaa Sana