Porstuan etusivulle

HISTORIA

Kivirakennustaito Etelä-Pohjanmaalla     Tämä vanha rakennustaito on säilynyt kauan Etelä-Pohjanmaalla siirtyen useasti isältä pojalle. Melkein joka pitäjässä on osaajia ollut, ja useissa pitäjissä löytyi siihen sopivia kallioita, joista rakentamiseen sopivaa harmaata graniittia louhittiin. Vielä meidän päiviimme asti on säilynyt kivinavettoja, vanhojen rakennusten kivijalkoja, muutamia meijereitä ja kivisiltoja sekä kivirakentamisen kunniamerkkinä Alahärmän harmaakivikirkko. Se valmistui vuonna 1903. Kirkon oli suunnitellut arkkitehti Josef Stenbäck ja rakentamisesta vastasi kurikkalainen rakennusmestari S. Birling, apunaan alahärmäläisiä miehiä. Keväällä 1901 oli rakentaminen aloitettu. Seinäjoella vaikuttanut kivimies Walentin Sillanpää Walentin oli syntynyt Jalasjärvellä Koskuen kylässä vuonna 1859 Sillanpään talon poikana ja ollut yhdeksän vuotta kivenrakennusopissa Helsingissä. Hänen työtodistuksessaan luki mm.: - Hän on käyttäytynyt raittiisti ja siivosti, osoittautunut ahkeraksi työssään, tehnyt yksitoista ja puolituntia päivässä. Walentin tuli Seinäjoelle vuonna 1896 ja perusti kiviveistämön Pajuluoman maalle. Ensimmäisiä suurempia töitä hänellä oli Seinäjoella pappilan laajennus vuonna 1898, jolloin hankittiin Ojajärvenkylästä 200 kyynärää (n. 120 metriä) hyvää kivijalkakiveä. Tämän työn hän suoritti päiväpalkalla. Muutenkin Sillanpäälle riitti töitä Seinäjoella, sillä jo 1900-luvun alussa hänellä oli oppipoikina sukulaisia Koskuelta, mm. veljenpojat Juho Anselmi ja Matti Arvid Kulmala ja sisaren poika Simon Valentin Vesala sekä tuttava Anselm Lähdeskorpi. Sillanpään oppipojista Simon Valentin Vesala lähti Amerikkaan. Siirtolaisuudesta voidaan mainita myös, että se toi oman vivahteensa paikalliseen kivityöhön, koska Amerikassakin suomalaisilla oli kivenhakkaamoita tai sitten suomalaisia hakeutui muihin kivihakkaamoihin töihin huomattavasti 1900-luvun alussa. Walentin Sillanpään ammattitaidosta on säilynyt parhaana näytteenä Seinäjoella Wasastjernan sukuhaudalla oleva muistomerkki, joka oli louhittu Hallilanvuoresta. Walentin muutti v. 1920 perheineen Kauhajoelle mylläriksi Nurmelan talon maalle, jossa hän jo seuraavan vuoden syyskuussa kuoli. Muita kivimiehiä Peräseinäjoelta voidaan maita Tuomas Kivelä, joka oli syntynyt 1876 ja kuoli 1964. Hänen sanotaan 40 vuoden aikana irrottaneen Kihniänkylän Hiiroonkalliosta rakennuskiviä suuria määriä. Kaukaisimmat työpaikat olivat Oravaisissa asti. Pääasiassa Kivelä teki rakennusten kivijalkoja. Lisäksi kerrotaan hänen tehneen 40 kivikellaria ja paljon kaikkea muutakin, mihin kiveä siihen aikaan tarvittiin, aina portinpaaluja myöten. Samaisesta kalliosta oli kiviä irroitelleet veljekset Iisakki ja Jaakko Kallio-Kujala. He tekivät perunakellareita ja kivinavettoja. Maakunnassa oli useita kivenottopaikkoja. Hyvän rakennuskiven kallio oli sellainen, jossa oli luonnonmukainen lohkeama vaakasuoraan eli sööri, sillä tämä määräsi rakennuskiven korkeuden. Kiveä poralla irroitettaessa saatiin määriteltyä kiven leveys ja pituus. Rakennuskiven vientiä Suomesta Suomesta on 1930-luvulla kiveä viety eri muodoissa suuret määrät, voisi sanoa ympäri maailman. Tässä joitakin esimerkkejä vuodelta 1935. Katukiviä oli viety 12720 tonnia, joista suurin osa meni Belgiaan ja pienempiä määriä Ranskaan, Hollantiin ja Saksaan. Niiden rahallinen arvo oli n. 2,7 miljoonaa markkaa. Karkeaksi hakattuja graniittiteoksia vietiin eniten Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Viroon sekä vähän Kanadaan, viennin yhteismäärä oli 229 tonnia. Hienoksi hakattuja graniittiteoksia vietiin Englantiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja lukuisiin muihin maihin kaikkiaan 492 tonnia. Rahassa mitattuna suurimmaksi nousi kiilloitettujen tai hiottujen graniittiteosten vienti, joiden arvo nousi n. 26,1 miljoonaan markkaan, vaikka määrällisesti se oli 6096 tonnia kiveä. Tästä määrästä meni 4982 tonnia yksin Englantiin sekä pienempiä määriä Yhdysvaltoihin, Belgiaan, Kanadaan ja jopa Australiaan asti. Tästäkin voimme päätellä, että Suomen kivilaatu oli hyvä. Hiottujen graniittiteosten viennin suuri osuus kertoo siitä, että meidän kivimiestemme ammattitaito oli hyvin arvostettua maailmallakin. Raimo Hieta   Artikkeli on julkaistu Miilu-lehdessä 2/2008, s. 16-17. URN:NBN:fi-fe201102101229

© Porstua 2002 - Kaikki oikeudet pidätetään