Kuusivarkaissa
Oiva-veljeni sai joskus 1950-luvulla luvan maalarimestari
Lehtimäeltä hakea kuusi hänen omistamastaan metsästä.
Maalarimestari neuvoi hyvin tarkasti, missä hänen metsänsä sijaitsi.
Suurin piirtein tähän tapaan: "Kun te nyt ajatte Halkosaaren
tienristiltä Ujaisille päin tasan kolme kilometriä, tulee lato
oikealle. Sitä tietä kunnes tulee silta
ja heti sen jälkeen alkaa mun mettäni."
Lähdimme rättisitikalla matkaan. Halkosaaren tienristille vielä
osasimme, mutta sitten tulikin jo vaikeuksia. Oivahan oli maailman
huonoin kartanlukija. Mikä lato? Mistä piti kääntyä? Ajeltiin
aikamme. Edestakaisin. Paikkaa ei vaan löytynyt. Niin sitten lopulta
päätimme, että tuosta vaan. Pari kolme puuta panimme nopeasti nurin,
mutta eihän Oiva niitä kelpuuttanut: liian harva, liian tiheä, liian
hento-oksainen...
Yhtäkkiä kuului tieltä kova mekastus: "Mitä te herran
tähären teettä meirän mettäs?" Ajattelin, että eiköpä Oiva
vanhempana ja ryhmänjohtajana vastaa huutoon. Mutta häntä ei
näykään missään. "Niin, mitä te huusitte?", yritin.
"Kyllä mä huusin, notta mitä jumalan tähären te varastatta
kuusia meirän mettästä." "Eihän tämä mikään teidän
metsänne ole." "Kyllä vaan on ja varmasti sittenkin."
"Eikä kyllä ole." "Vai ei? Kenenkäs mettää tämä
muka sitten on, jonsei meirän?" "No. Lehtimäen. Se lupasi
kuusen tästä metsästä." "Lehtimäen? Kuulkaas ny.
Lehtimäen mettä on ainakin kilometrin tästä Halkosaarehen
päin." "No, mutta kun Lehtimäki neuvoi... Voi hyvänen aika
sentään! Jos tosiaan niin on kuin sanotte, niin kyllä me sitten
olemme pahasti erehtyneet. Anteeksi nyt. Millä me nämä voidaan
korvata?!" "Kun ootta ne jo kaatanu, niin viäkää ne nyt
sitten tämän kerran."
Mummo lähti pois. Ja kun oli kadonnut näkyvistä, tuli Oiva-velikin
piilostaan kiven takaa.
Kirjasta "Torin laidalta"
Ossi Polari
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Seinäjokinen-lehdessä
18.12.2010, s. 5.
URN:NBN:fi-fe201012223156
|